Suomi panostaa tulevina vuosina merkittävästi tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoimintaan (TKI). Jotta nämä investoinnit johtavat vaikuttaviin tuloksiin, tarvitaan uudenlaisia tapoja tehdä yhteistyötä – erityisesti yritysten ja tutkimusorganisaatioiden välillä.
Lue lisää hakusivulta
Sitra on tukenut Innokaupunkien TKI-yhteistyön kehittämistä keväällä 2025 kahden rahoitushaun avulla. Nyt aukeava haku on jatkoa keväällä järjestetyille rahoituskierroksille, jotka tuottivat arvokkaita oppeja alueellisesta TKI-kehittämisestä. Haun tavoitteena on tukea ensimmäisellä kierroksella tunnistettujen yhteistyön haasteiden ratkaisemista kokeilujen avulla.
– Ensimmäinen rahoitushaku osoitti, että alueilla on vahvaa tahtoa kehittää TKI-yhteistyötä käytännönläheisesti. Nyt haluamme jatkaa tätä työtä ja tarjota mahdollisuuden uusille kokeiluille, kertoo Sitran projektinvetäjä Helena Mustikainen.
Rahoitusta myönnetään kokeiluihin, joissa kehitetään ja testataan uusia ratkaisuja todellisten käyttäjien kanssa. Kokeilujen tulee olla yrityslähtöisiä ja vastata tunnistettuihin tarpeisiin. Tavoitteena on oppia, mikä toimii – ja mikä ei.
– Kokeilu ei ole pelkkää suunnittelua, vaan tekemistä käytännössä. Se on tapa oppia nopeasti ja kehittää ratkaisuja askel askeleelta, painottaa Mustikainen.
Tukea myös rahoituksen ulkopuolelle jääville
Yhdelle hankkeelle voidaan myöntää enintään 150 000 euroa, ja Sitran osuus voi kattaa korkeintaan 70 prosenttia kokonaiskustannuksista. Kokonaisuudessaan rahoitusta jaetaan noin 500 000 euroa.
Rahoituksen lisäksi Sitra tarjoaa valituille hankkeille asiantuntijasparrausta, vertaisoppimista ja yhteisiä työpajoja. Kokeilut ovat osa yhdeksän kuukauden mittaista kehittämisohjelmaa, jossa tiimit saavat tukea koko kokeilun elinkaaren ajan.
Kokeilut toteutetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa.
Hakijana voi toimia Innokaupunki tai sen nimeämä organisaatio, joka vastaa ekosysteemisopimuksen toimeenpanosta. Rahoitusta voi hakea useampi toimija. Kokeilut toteutetaan yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa, ja hakemuksessa tulee osoittaa, että alueella on yhteinen näkemys ratkaistavasta haasteesta.
Myös ne hakijat, jotka eivät saa rahoitusta, voivat päästä mukaan ohjelmaan kehittämään kokeiluvalmiuttaan. Heille tarjotaan sparrausta, oppia muilta tiimeiltä ja tukea valmistella omaa kokeiluaan tulevia mahdollisuuksia varten.
Rahoitushaku on auki 17.6.–1.9.2025 klo 12.00. Lisätietoa hausta ja ilmoittautumislinkit infotilaisuuksiin löytyvät Sitran verkkosivuilta.
Suosittelemme
Tästä eteenpäin.