archived
Arvioitu lukuaika 1 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Sitra sijoittajaksi Lifeline Venturesin uuteen rahastoon

Julkaistu

Sitra on tehnyt kolmen miljoonan euron sijoitussitoumuksen Lifeline Ventures III Ky -rahastoon. Rahasto on kooltaan 57 miljoonaa euroa ja se sijoittaa suomalaisiin alkuvaiheen yrityksiin mahdollistaen niiden kasvun sekä osaamispääoman että rahoituksen turvin.

”Terveys- ja hyvinvointiteknologiat ovat yksi Lifelinen painopisteistä ja odotamme, että erityisesti tällä alueella rahaston sijoituskohteet luovat merkittävää lisäarvoa suomalaiseen yhteiskuntaan”, toteaa Sitran johtaja Sami Tuhkanen.

Lifeline Ventures III -rahaston sijoittajiin lukeutuu sekä institutionaalisia että yksityisiä sijoittajia. Rahasto jatkaa samalla sijoitusmallilla kuin edeltäjänsä Lifeline Ventures I Ky, jossa Sitra on myös mukana sijoittajana.

Lifeline Ventures on vuonna 2009 perustettu suomalainen aikaisen vaiheen pääomasijoitusyhtiö, joka on sijoittanut laajasti bioteknologiasta mobiilipeleihin. Yhtiö on sijoittanut rahastojensa kautta jo 55 aikaisen vaiheen yritykseen. Lifeline Venturesin hallinnoimilla rahastoilla on ollut merkittävä rooli myös kansainvälisten sijoitusten saamisessa Suomen markkinoille.

Mistä on kyse?