uutiset
Arvioitu lukuaika 2 min

Tulevaisuustaajuus tutkimuksen kohteena – vastaa kyselyyn!

Innostaako Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmä tulevaisuusajattelun ja muutoksen tekemisen äärelle? Entä mitä on tapahtunut työpajojen jälkeen? Muun muassa näihin kysymyksiin tutkijat etsivät vastauksia Sitran tilaamassa arviointitutkimuksessa. Jos olet järjestänyt Tulevaisuustaajuuden tai osallistunut työpajaan, ota osaa kyselyyn!

Kirjoittaja

Lilli Poussa

Asiantuntija, Ennakointi

Julkaistu

Sitrassa kehitetty Tulevaisuustaajuus-työpajamenetelmä täytti tammikuussa vuoden. Tarvetta helposti lähestyttävälle tulevaisuusmenetelmälle on selvästi ollut: vuoden 2021 aikana Tulevaisuustaajuus.fi-sivustolla vieraili noin 15 000 kävijää. Lisäksi eri puolilla Suomea ja maailmaa järjestettyihin työpajoihin on osallistunut arvion mukaan yli tuhat ihmistä.

Uusi menetelmä on siis herättänyt kiinnostusta ja innostusta, mutta millaisia vaikutuksia Tulevaisuustaajuus-työpajoilla on ollut? Ovatko ne osaltaan kehittäneet suomalaista tulevaisuusajattelua tai muutoksentekokykyä?

”Iso tavoite työpajamenetelmän kehittämisen taustalla oli tulevaisuusajattelun kytkeminen vahvemmin toimintaan ja toisaalta näiden tulevaisuustaitojen popularisointi laajemmalle yleisölle kuin vain ennakoinnin osaajille. Siksi me haluamme nyt selvittää, miten tässä on onnistuttu”, kertoo Liisa Poussa Tulevaisuuden uudistajat -projektista.

Sitra on tilannut Teknologian tutkimuskeskus VTT:ltä arviointitutkimuksen, jossa Tulevaisuustaajuus-menetelmän vaikuttavuutta arvioidaan eri näkökulmista. Menetelmän käyttökelpoisuuden lisäksi tutkimuksen avulla selvitetään, miten eri tahot ovat Tulevaisuustaajuutta hyödyntäneet ja millaisiin käyttötarkoituksiin. Tutkimukseen sisältyy muun muassa työpajojen havainnointia, haastatteluita sekä kyselyitä.

Nyt avatun verkkokyselyn kautta kerätään kokemuksia niin työpajoihin osallistuneilta kuin niitä järjestäneiltäkin. Kyselyyn vastataan nimettömästi ja vastaaminen vie aikaa vain 10 – 15 minuuttia.

”Toivottavasti mahdollisimman moni Tulevaisuustaajuuden kanssa tutuksi tullut vastaa kyselyyn ja on näin mukana kehittämässä suomalaista tulevaisuustyötä”, toivoo Poussa.

Kyselyyn pääset vastaamaan tästä: VTT:n toteuttama Tulevaisuustaajuus-kysely (Webropol-alustalla)

Mistä on kyse?