archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Katse terveyspalveluiden tulevaisuuteen

Nettiklinikka ja omahoitopisteet tekevät tuloaan.

Julkaistu

Oletko kyllästynyt jonottamaan lääkäriin? Pian on mahdollista tehdä terveydentilaa koskeva oirearvio kotoa käsin aina silloin kun haluat. Tämä on totta jo ensi syksynä Hämeenlinnassa, jossa web-palvelua pilotoidaan. Aikaisemmin lähinnä lääkärien käytössä ollut päätöksentuki ulotetaan kokeilun tuloksena kansalaisten käyttöön.

Lääkärissäkäynti on pitkään noudattanut samaa kaavaa: potilas jonottaa lääkärille, kertoo mikä vaivaa, lääkäri tutkii ja määrää hoidon. Tulevaisuudessa tapaaminen aloitetaan siten, että potilaalla on mukanaan omiin terveystietoihin perustuva diagnoosi, jonka perusteella lääkäri konsultoi ja keskustelee potilaan kanssa yhdessä räätälöidystä yksilöllisestä terveys- ja hoitosuunnitelmasta.

Muutoksen mahdollistaa se, että ihmisillä on pian käytettävissään enemmän omaa terveyttään koskevaa tietoa kuin lääkäreillä ja muilla terveydenhuollon ammattilaisilla yhteensä. Ihmiset ovat yhä kiinnostuneempia omasta terveydestään ja yhä useampi haluaa myös osallistua oman terveytensä ja hyvinvointinsa suunnitteluun uuden teknologian mahdollistamana.

Vahvistusta näkemykselle antaa Taloustutkimuksella vuosi sitten teettämämme kysely, jonka mukaan kansalaiset kaikissa ikäryhmissä toivovat lisää sähköisiä terveyspalveluja. Vastaajista 74 prosenttia oli sitä mieltä, että monet terveydenhuollon palvelut voidaan tarjota sähköisesti siten että asiakkaiden/potilaiden tyytyväisyys kasvaa ja palveluiden käyttö helpottuu.” Hoidammehan jo pankkiasioitammekin netissä ja kännykällä, miksi siis emme terveyttämme?”, eräs vastaaja ihmetteli kyselyssä.

Millaisia sitten ovat nämä kansalaisten peräänkuuluttamat tulevaisuuden terveyspalvelut? Järjestimme Sitrassa viime syksynä työpajan, jossa ideoitiin joukolla kymmenen tulevaisuuden terveyspalvelua. Olemme vieneet ideoita eteenpäin ja esittelemme tässä niistä kaksi; virtuaali- eli nettiklinikan ja omahoitopisteen.

Nettiklinikka palvelee ajasta ja paikasta riippumatta

Nettiklinikka on erityisen hyödyllinen niille henkilöille, joilla on jonkinlainen terveyteen liittyvä vaiva tai oire. Tutkimusten mukaan tuhannesta ihmisestä noin 800:lla on jonkinlaisia terveyteen liittyviä ongelmia. Heistä vajaa puolet kääntyy terveydenhuollon ammattilaisten puoleen ja toinen puoli jää oman onnensa nojaan odottelemaan oireiden häviämistä tai pahenemista. Yleisin terveystiedon hakulähde on Google.

Netissä toimiva klinikka mahdollistaa nopean hoitoon ohjauksen ja terveyspalvelut ilman jonottamista. Klikkaamalla itsesi palveluun netin tai kännykän avulla voit tehdä terveystarkastuksen maksutta milloin vain. Saat alustavan diagnoosin terveystietojesi sekä kirjaamiesi oireiden perusteella. Hoidon tarpeen arviointi on sitä tarkempi, mitä enemmän terveystietoa on kirjattuna henkilökohtaiselle terveystilillesi sekä potilastietoihisi. Reaaliaikaiset mittaustiedot kuten sydämen toimintaa kuvaavan EKGn tai verenpaineen arvot saa lisättyä osaksi terveystarkastusta klinikan tarjoamien laitteiden avulla. Tulevaisuudessa erilaisia omahoitolaitteiden palvelupaketteja voi tilata valmiiksi kotiin kuljetettuina.

Klinikassa saa palautetta, joka perustuu lääketieteellisesti tutkittuun tietoon ja sinun omiin terveystietoihisi. Tulevaisuudessa myös geeni- ja ympäristötietoihisi, mikäli itse niin haluat. Se kertoo mitä jokin laboratorioarvo tarkoittaa kohdallasi tai mikä vaikutus lääkityksellä on juuri sinuun. Saat lähetteen suoraan tutkimukseen tai vaikkapa erikoislääkäriin, mikäli oirearvio on hälyttävä. Voit myös uusia lääkereseptit klinikassa, joka lähettää reseptit automaattisesti apteekkiin.

Nettiklinikka on terveyden ekosysteemi, jossa voi myös kysyä neuvoa saman tien videovälitteiseltä etälääkäriltä tai varata ajan terveydenhuollon ammattilaiselle. Lisäksi klinikka tarjoaa henkilökohtaisesti kohdennettua, kansantajuista terveystietoa sekä mahdollisuuden tilata erilaisia terveys- ja hyvinvointipalveluja tarpeen mukaan. 

Nettiklinikan ekosysteemissä lääkärit ja muut palveluntarjoajat saavat maksun sen perusteella kuinka monta potilasta he ovat hoitaneet tuloksellisesti klinikan kautta. Tuloksellisuutta mitataan asiakasarvioiden ja hoidon vaikuttavuuden perusteella. Lääkäreitä kannustettaisiin siihen, että ihmiset pysyvät terveinä. Terveydenhuollon rahoituksen uudistaminen antaa tähän mahdollisuuden.

Tsekkaa terveytesi -omahoitopiste

Tulevaisuudessa terveystarkastuksen tai oirearvion voi tehdä myös esim. ostoskeskusten, apteekkien tai metroasemien yhteydessä sijaitsevissa omahoitopisteissä. Ne ovat pieniä ”terveyspömpeleitä”, joissa on avustaja läsnä auttamassa omahoitolaitteiden käytössä sekä lääkärin etäkonsultaation käytön opastuksessa. Omahoitopisteessä voi tarkistaa vaikkapa otometrin avulla, onko lapsella korvatulehdus ja ottaa tarvittaessa yhteys videovälitteisesti lääkäriin. Omahoitopisteiden laitevalikoimat voidaan räätälöidä sijaintipaikan ja palvelukysynnän mukaisesti.

Nettiklinikka ja omahoitopiste tarjoavat kansalaiselle pääsyn henkilökohtaiseen terveysportaaliin, mikä nopeuttaa oirearviointia ja hoitoon pääsyä. Palvelu säästää terveydenhuollon ammattilaisten aikaa, joka ohjautuu kansalaisten terveyden edistämisen tukemiseen ja hoitotyöhön.

Entä kuinka kaukana olemme nettiklinikan tai omahoitopisteen kaltaisista terveyspalveluista? Pilotoimme parhaillaan kansalaisen itse syöttämään terveystietoon sekä potilastietoon (ns. sairaustieto) perustuvaa sähköistä terveystarkastusta ja älykkäitä oirearviointilomakkeita Hämeenlinnan kaupungin ja Hämeenlinnan terveyspalvelut –liikelaitoksen kanssa. Myös aikaisemmin lähinnä lääkärien käytössä ollut päätöksentuki vapautetaan pilotissa kansalaisten käyttöön. Omahoitopisteitä (Health Spot) on käytössä jo muualla maailmassa ja niitäkin tulemme Sitrassa testaamaan kuluvan vuoden aikana.

Miltä kuvatut terveyspalvelut kuulostavat – voisiko sinusta tulla nettiklinikan tai omahoitopisteen asiakas? Kuulisimme mieluusti miten voisimme kehittää palveluja eteenpäin.

Entä mitkä voisivat olla sopivat nimet nettiklinikalle tai omahoitopisteelle? Ideoi ja anna palaa!

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?