Ovi raollaan, kynnys korkealla

Suomalaiset eivät sulje ovea meneillään olevalta EU:n laajentumiselta, mutta suhtautuvat siihen selvästi ehdollisesti.

Sitran ja Elinkeinoelämän valtuuskunta EVAn yhteisen kyselyn mukaan jäsenyyskriteereistä ei haluta tinkiä, unionin päätöksentekoa pitäisi uudistaa ennen uusien jäsenten hyväksymistä ja laajentumisen kustannusten tulisi jakautua reiluksi koetulla tavalla.

Maavertailu täsmentää kuvaa: varsinaisten ehdokasmaiden jäsenyyden kannatus on kasvanut, mutta jää useimpien maiden kohdalla melko vaatimattomaksi. Sen sijaan EU-maiden vakaiden ja läheisten kumppanimaiden, kuten Norjan, Islannin, Sveitsin ja Ison-Britannian, jäsenyyttä kannatetaan hyvin laajasti.

Laajentuminen testaa EU:n toimintakyvyn

Euroopan unionin laajentuminen uusiin jäsenmaihin on ollut yksi EU:n historian tärkeimmistä muutosvoimista. Se on kasvattanut yhteisön alkuperäisen Länsi-Euroopan ydinjoukon ulkopuolelle ja tuonut mukaan maita, joiden jäsenyys on nähty osana Euroopan poliittista vakauttamista. Erityisen merkittävä käänne oli 2000-luvun alun suuri itälaajentuminen, jossa unioniin liittyi kymmenen uutta jäsenvaltiota Keski- ja Itä-Euroopasta sekä Välimeren alueelta. Myöhemmin mukaan tulivat Bulgaria, Romania ja Kroatia.

2010-luvulla ja 2020-luvun alussa laajentumisen vauhti hidastui. Useat Länsi-Balkanin maat jäivät pitkäksi aikaa odotushuoneeseen, ja unionin sisäiset oikeusvaltio-ongelmat lisäsivät varovaisuutta. Taustalla vaikutti erityisesti Ranskan ajama näkemys, jonka mukaan EU:n tulisi uudistaa omaa päätöksentekoaan ennen uusien jäsenmaiden hyväksymistä. Laajentuminen ei kadonnut unionin agendalta, mutta sen poliittinen energia hiipui.

Venäjän laajamittainen hyökkäys Ukrainaan vuonna 2022 muutti asetelman. Ukrainan, Moldovan ja Georgian pyrkimys EU:n jäseniksi teki laajentumisesta uudelleen geopoliittisen kysymyksen. Kyse ei ole enää vain hallinnollisesta prosessista, vaan siitä, pystyykö EU tarjoamaan uskottavan poliittisen ankkurin maille, joiden tulevaisuus liittyy suoraan Euroopan turvallisuuteen. Jos unioni epäonnistuu tässä tehtävässä, sen lähialueille syntyvää tyhjiötä täyttävät muut suurvallat, ennen kaikkea Venäjä ja Kiina.

Laajentumista on perinteisesti perusteltu talouden, turvallisuuden ja demokratian näkökulmista. Uusien jäsenmaiden on ajateltu vahvistavan sisämarkkinoita, vakauttavan lähialueita ja sitovan hauraita demokratioita eurooppalaiseen järjestykseen. Samalla jokainen uusi jäsen muuttaa EU:n rahoitusta, päätöksentekoa ja poliittista tasapainoa. Jäsenmäärän kasvaessa kysymykset veto-oikeuksista, yhteisistä säännöistä ja instituutioiden toimivuudesta korostuvat. Siksi laajentuminen ei ole vain ulkopoliittinen kysymys, vaan myös testi unionin sisäiselle toimintakyvylle.

Laajentumiskeskustelu pakottaa kysymään myös, millaisena poliittisena yhteisönä EU tulevaisuudessa ymmärretään. Onko unioni ensisijaisesti maantieteellinen yhteisö, vai perustuuko se periaatteisiin, kuten demokratiaan, markkinoihin ja ihmisoikeuksiin? Missä kulkevat Euroopan integraation rajat, ja kuka voi uskottavasti kuulua niiden sisäpuolelle?

Sitran ja EVAn kyselytutkimuksen tulokset osoittavat, että suomalaiset suhtautuvat EU:n laajentumiseen ehdollisesti ja maakohtaisesti. Laajentumista voidaan pitää poliittisesti ja taloudellisesti perusteltuna, mutta sen hyväksyttävyys riippuu selvästi toteutustavasta. Jäsenyyskriteereistä ei haluta tinkiä, ja unionin päätöksentekoa pitäisi uudistaa ennen uusien jäsenmaiden hyväksymistä. Myös kustannukset herättävät huolta, erityisesti Suomen omien aluetukien ja syrjäseutujen näkökulmasta.

Maavertailu täsmentää kuvaa. Suomalaiset suhtautuvat hyvin myönteisesti läheisiin, vakaisiin ja vauraisiin kumppaneihin, kuten Norjaan, Islantiin, Sveitsiin ja Isoon-Britanniaan. Varsinaisten ehdokasmaiden kohdalla kanta on selvästi epävarmempi, mutta myönteisesti suhtautuvien osuus on hiukan kasvanut. Viesti on kaksiosainen: suomalaiset eivät sulje ovea laajentumiselta, mutta he edellyttävät, että EU kykenee laajentumaan ilman, että sen toimintakyky, jäsenyyden uskottavuus tai reiluiksi koetut pelisäännöt heikkenevät.

Sitran ja EVAn kysely tehtiin maaliskuussa 2026 ja siihen vastasi 2 047 henkilöä. Osa laajentumiseen liittyvistä kysymyksistä oli uusia ja osasta on pitkä aikasarja EVAn aiemmista kyselyistä.

1. Laajentumisen perusdilemma: välttämättömyys tunnistetaan, mutta kanta jää epävarmaksi

EU:n laajentumisen poliittinen ja moraalinen perustelu saa suomalaisilta varovaista tukea. Väitteestä, jonka mukaan EU:n laajentuminen uusiin jäsenmaihin on kustannuksista huolimatta poliittisesti ja moraalisesti välttämätöntä, on samaa mieltä 40 prosenttia vastaajista. Eri mieltä on 26 prosenttia ja 34 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa. Asenteet ovat pysyneet melko samankaltaisina jo parin vuosikymmenen ajan.

Luvut kertovat, että laajentuminen ei näyttäydy suomalaisille yksinkertaisena velvollisuutena. Sen poliittinen merkitys tunnistetaan, mutta suuri epävarmojen osuus osoittaa, että laajentumisen kustannukset huolettavat monia. Tulokset osoittavat siten varovaista tukea laajentumiselle, mutta niiden perusteella ei voida päätellä, miten vastaajat suhtautuvat sen yksittäisiin perusteluihin tai kustannuksiin.

2. Jäsenyyskriteereistä ei haluta tinkiä

Suomalaisten kanta on huomattavasti selvempi kysyttäessä laajentumisen ehdoista. Peräti 81 prosenttia katsoo, ettei EU:n tule tinkiä jäsenyyskriteereistään, kuten oikeusvaltioperiaatteesta tai korruption vastaisesta taistelusta, nopeuttaakseen uusien maiden liittymistä. Eri mieltä on vain 5 prosenttia ja 14 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Suomalaisille laajentuminen on siten vahvasti ehdollinen hanke. Geopoliittinen kiire ei näytä oikeuttavan jäsenyyden perusvaatimusten höllentämistä. EU:n uskottavuus rakentuu vastaajien silmissä sille, että jäsenyys merkitsee samoja sääntöjä kaikille. Uusien jäsenten hyväksyminen edellyttää, että oikeusvaltion, hallinnon toimivuuden ja korruption torjunnan kaltaiset kysymykset otetaan vakavasti.

Tämä koskee myös niitä maita, joiden eurooppalaisen suuntautumisen varmistaminen nähdään poliittisesti tärkeänä. Ukrainan, Moldovan ja Länsi-Balkanin maiden jäsenyys voi olla Euroopan turvallisuuden kannalta perusteltu tavoite, mutta suomalaisten mielestä etenemisen on perustuttava uskottavaan kriteerien täyttymiseen. Tuloksissa näkyy varauksellisuus geopoliittisen tilanteen synnyttämää kiireen tuntua kohtaan: jäsenyyttä ei haluta edistää vain poliittisena tai symbolisena eleenä, jos sen ehdot eivät täyty.

3. EU:n oma päätöksenteko on uudistettava ennen uusia jäseniä

Myös EU:n sisäinen toimintakyky nousee vahvasti esiin. 68 prosenttia vastaajista katsoo, että ennen uusien jäsenmaiden hyväksymistä EU:n on uudistettava sisäinen päätöksentekonsa, jotta unioni säilyy toimintakykyisenä. Eri mieltä on 5 prosenttia ja 27 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Laajentuminen ei ole vain hakijamaiden valmiutta koskeva kysymys. Se koskee myös EU:n omaa kykyä tehdä päätöksiä suurempana ja monimuotoisempana unionina. Jos jäsenmäärä kasvaa, nykyiset kiistat veto-oikeuksista, budjetista ja päätöksenteon hitaudesta voivat kärjistyä entisestään.

Suomalaisten suhtautumisessa yhdistyvät kaksi vaatimusta. Hakijamaiden on täytettävä jäsenyyden ehdot, ja unionin on itse kyettävä toimimaan laajempana kokonaisuutena. Laajentumisen hyväksyttävyys edellyttää siten valmistautumista puolin ja toisin: jäsenyyttä hakevien maiden uudistumista ja EU:n omien rakenteiden kehittämistä ja vahvistamista.

4. Laajentuminen nähdään myös taloudellisena mahdollisuutena

Laajentumisella on vastaajien mielissä myös myönteinen taloudellinen ulottuvuus. 58 prosenttia katsoo, että EU:n laajentuminen on Suomelle taloudellinen mahdollisuus, koska se avaa uusia markkinoita suomalaisille yrityksille. Eri mieltä on 17 prosenttia ja 25 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Suomalaiset eivät siis hahmota laajentumista pelkästään kustannusten tai riskien kautta. Uudet jäsenmaat voivat kasvattaa sisämarkkinoita, avata vientimahdollisuuksia ja tarjota suomalaisille yrityksille uusia toimintaympäristöjä. Laajentuminen voidaan nähdä myös taloudellisena investointina Euroopan tulevaisuuteen.

Taloudellinen mahdollisuus ei kuitenkaan poista ehtoja, joita vastaajat liittävät laajentumiseen. Myönteinen näkemys uusista markkinoista elää rinnakkain kriteerejä, päätöksentekoa ja kustannuksia koskevien huolien kanssa. Laajentuminen voi hyödyttää Suomea, mutta sen on tapahduttava tavalla, joka ei heikennä EU:n toimintakykyä tai jäsenyyden uskottavuutta.

5. Laajentumisen kustannukset nostavat esiin Suomen alueellisen edun

Laajentumisen kustannukset näkyvät selvästi suhtautumisessa EU-rahoituksen kohdentamiseen. 60 prosenttia vastaajista katsoo, että EU:n rahoja olisi käytettävä mieluummin Suomen syrjäseutujen kuin tulevien jäsenmaiden tukemiseen. Eri mieltä on 14 prosenttia ja 27 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Tulos tuo laajentumiskeskusteluun kotimaisen oikeudenmukaisuuskysymyksen. Kun EU:n resurssit nähdään rajallisina, tulevien jäsenmaiden tukeminen voi asettua vastakkain Suomen omien alueiden tarpeiden kanssa. Tämä on erityisen herkkä kysymys maassa, jossa pitkät etäisyydet, harva asutus ja alueellinen tasapaino ovat pysyviä poliittisia teemoja.

Laajentumisen hyväksyttävyys riippuu siksi myös siitä, miten sen kustannukset jaetaan. Suomalaiset voivat tunnistaa laajentumisen geopoliittisen ja taloudellisen merkityksen, mutta eivät halua sen tapahtuvan Suomen syrjäseutujen kustannuksella. EU:n laajentumispolitiikan on vastattava myös kysymykseen siitä, miten unionin sisäinen solidaarisuus järjestetään uudessa tilanteessa.

6. Suomen tukien halutaan säilyvän myös laajentumisen jälkeen

Sama kustannushuoli näkyy myös Suomen saamia tukia koskevassa väitteessä. 51 prosenttia vastaajista katsoo, että EU:n tulevien laajentumisten jälkeen Suomen saamat tuet on säilytettävä entisellään, vaikka se johtaisi EU:n budjetin kasvuun. Eri mieltä on 10 prosenttia ja 39 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Enemmistö haluaa säilyttää Suomen tuet, vaikka tämä merkitsisi suurempaa EU-budjettia ja täten mahdollisesti myös Suomen EU-jäsenmaksujen kasvua. Samalla epävarmojen osuus on huomattavan suuri. Se kertoo, että laajentumisen, tukipolitiikan ja EU:n rahoituksen välinen suhde on monelle vaikeasti hahmotettava kysymys.

Yhdessä syrjäseutuja koskevan väitteen kanssa tulos vahvistaa kuvaa laajentumisen kotimaisesta reunaehdosta. Uusien jäsenmaiden tukeminen ei saa vastaajien mielestä merkitä Suomen aseman heikentymistä. Laajentumisen rahoitus on ratkaistava tavalla, joka säilyttää kokemuksen EU:n sisäisestä reiluudesta.

7. Kevytjäsenyys kiinnostaa, mutta ei vielä muodosta selvää ratkaisua

Mahdollinen välimalli saa varovaista kannatusta. 40 prosenttia vastaajista katsoo, että EU:n tulisi mahdollistaa jäsenyyttä hakeneille maille niin sanottu kevytjäsenyys, jossa maat pääsisivät hyötymään esimerkiksi sisämarkkinoista ennen täysjäsenyyttä. Eri mieltä on 28 prosenttia ja 31 prosenttia ei osaa sanoa kantaansa.

Kevytjäsenyys voisi vastata osaan laajentumisen jännitteistä. Se tarjoaisi hakijamaille konkreettisen yhteyden EU:hun ennen täysjäsenyyttä ja antaisi unionille aikaa ratkaista päätöksentekoon, rahoitukseen ja jäsenyyskriteereihin liittyviä kysymyksiä. Se voisi myös vahvistaa EU:n sisämarkkinoita.

Kannatus ei kuitenkaan ole yksiselitteistä. Suuri epävarmojen osuus kertoo, että kevytjäsenyys on monille vielä epäselvä ajatus. Se voi näyttäytyä käytännöllisenä välivaiheena, mutta samalla se herättää peruskysymyksen jäsenyyden luonteesta: mitä EU-jäsenyys merkitsee, jos sen oikeuksia ja velvollisuuksia voidaan jakaa eri tasoihin.

8. Maavertailu: EU:n rajat kulkevat luottamuksen, läheisyyden ja geopoliittisen tilanteen mukaan

Maavertailu konkretisoi, millaisin perustein suomalaiset arvioivat EU-jäsenyyden mahdollisuutta eri maiden kohdalla. Kyselyssä kysyttiin, miten vastaaja suhtautuu siihen, että listatuista maista tulisi EU:n jäseniä. Myönteisimmin suhtaudutaan maihin, jotka tekevät jo nyt läheistä yhteistyötä EU-maiden kanssa – tai ovat jo valmiiksi lähellä EU:n arvopohjaa tai taloudellista mallia.

Norjan jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 91 prosenttia vastaajista (2024: 92 %), Islannin 89 prosenttia (2024: 89 %) ja Sveitsin 88 prosenttia (87 %). Myös Ison-Britannian paluu EU:hun saisi selvän tuen: 78 prosenttia vastaajista suhtautuisi siihen myönteisesti (2024: 76 %). Näiden maiden kohdalla laajentuminen ei näyttäydy niinkään unionin muuttumisena, vaan ennestään läheisten ja samanmielisten kumppanien liittämisenä osaksi yhteistä päätöksentekoa.

Ukraina erottuu muista kyselyssä listatuista virallisista ehdokasmaista selvästi. Sen jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 57 prosenttia vastaajista ja osuus on myös kasvanut edelliseen kyselyyn verrattuna (2024: 48 %). Kielteisesti Ukrainan jäsenyyteen suhtautuisi 17 prosenttia (2024: 16 %) ja 26 prosenttia (2024: 36 %) ei osaa sanoa kantaansa. Tuki on huomattavaa ja kasvanut kahden vuoden takaisesta, mutta edelleen selvästi varauksellisempaa kuin Norjan, Islannin, Sveitsin tai Ison-Britannian kohdalla. Tämä sopii yhteen muiden laajentumiskysymysten kanssa: Ukrainan eurooppalainen suuntautuminen nähdään tärkeänä, mutta jäsenyyteen liittyvät kustannukset, turvallisuusvaikutukset, jälleenrakennus ja EU:n oma toimintakyky lisäävät epävarmuutta verrattuna Pohjoismaiden, Ison-Britannian tai Sveitsin jäsenyyteen.

Kanada on mukana maalistauksessa ensimmäistä kertaa. Tämä näyttää avaavan toisenlaisen ulottuvuuden suomalaisten mielikuviin EU:n laajentumisesta. Sen jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 55 prosenttia vastaajista, vaikka Kanada ei kuulukaan tavanomaiseen EU-laajentumisen maantieteelliseen kehykseen. Tämä kertoo, että osa suomalaisista hahmottaa EU:n mahdollisena poliittisena ja arvopohjaisena yhteisönä, jonka rajat eivät määräydy pelkästään maantieteen perusteella. Samalla 21 prosenttia suhtautuisi Kanadan jäsenyyteen kielteisesti ja 24 prosenttia ei osaisi sanoa kantaansa. Osuudet ovat vähäistä suurempia, mutta silti yllättävän pieniä, jos huomioidaan ajatuksen poikkeuksellisuus, eli EU:n laajentuminen yli valtameren.

Länsi-Balkanin maiden jäsenyyksien kohdalla päällimmäinen havainto on edelleen epävarmuus. Montenegron jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 33 prosenttia vastaajista (2024: 28 %), Bosnia-Hertsegovinan 30 prosenttia (2024: 25 %), Pohjois-Makedonian 27 prosenttia (25 %), Kosovon 25 prosenttia (2024: 21 %), Albanian 25 prosenttia (2024: 18 %) ja Serbian 19 prosenttia (2024: 18 %). Myönteisesti suhtautuvien osuus on hienoisesti noussut, mutta useissa näistä maista kannastaan epävarmojen osuus on edelleen erittäin suuri: esimerkiksi Pohjois-Makedonian kohdalla 43 prosenttia (2024: 48 %), Kosovon kohdalla 42 prosenttia (2024: 47 %) ja Montenegron kohdalla 41 prosenttia (2024: 47 %) ei osaa sanoa kantaansa. Kehitys voi liittyä siihen, että laajentumisprosessin eteneminen ja aiheesta käytävä keskustelu ovat tehneet Länsi-Balkanin maiden jäsenyyspyrkimyksiä suomalaisille aiempaa näkyvämmiksi.

Moldovan ja Georgian kohdalla asetelma on samankaltainen mutta geopoliittisesti latautuneempi. Moldovan jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 27 prosenttia (2024: 23 %) ja Georgian 23 prosenttia (2024: 18 %) vastaajista. Kielteisesti suhtautuvia on molemmissa tapauksissa enemmän kuin myönteisesti suhtautuvia: Moldovan kohdalla 34 prosenttia (2024: 29 %) ja Georgian kohdalla 38 prosenttia (2024: 40 %). Epävarmojen osuus on kuitenkin suuri, 39 prosenttia kummassakin. Tämä kertoo, ettei maiden eurooppalainen suuntautuminen vielä riitä muodostamaan selvää myönteistä enemmistöä, vaikka Ukrainan tavoin niiden asema liittyy olennaisesti Venäjän vaikutuspiirin kaventamiseen ja Euroopan turvallisuuteen.

Selvästi kielteisimmin suomalaiset suhtautuvat maihin, joiden jäsenyys koetaan poliittisesti, turvallisuuspoliittisesti tai institutionaalisesti ongelmalliseksi. Turkin jäsenyyteen suhtautuisi myönteisesti 17 ja kielteisesti 60 prosenttia vastaajista (2024: myönteisesti 7 %, kielteisesti 68 %). Turkin jäsenyyden kannatus on kasvanut kahdessa vuodessa kymmenen prosenttiyksikköä, mutta jää edelleen selvästi vastustusta vähäisemmäksi. Israelin kohdalla myönteisesti suhtautuvia 11 prosenttia (2024: 11 %) ja kielteisesti suhtautuvia on 74 prosenttia (2024: 67 %). Valko-Venäjän jäsenyyteen suhtautuu kielteisesti 80 prosenttia (2024: 81 %) ja Venäjän jäsenyyteen 88 prosenttia vastaajista (2024: 90 %). Venäjän kohdalla myönteisesti suhtautuvia on vain 3 prosenttia (2024: 2%).

Maavertailu osoittaa, että suomalaisille EU:n laajentuminen ei ole yhtenäinen kysymys. Vastaajat eivät arvioi uusia mahdollisia jäsenmaita vain sen perusteella, onko laajentuminen periaatteessa hyvä vai huono asia. Suhtautuminen riippuu siitä, millaiseksi maa koetaan suhteessa EU:n poliittiseen järjestykseen, turvallisuuteen, talouteen ja arvoihin. Arvoiltaan läheiset, vakaat ja vauraat kumppanit hyväksytään laajasti. Norjan, Islannin ja Sveitsin korkea kannatus kertoo, että niiden jäsenyys näyttäytyy suomalaisille melko ongelmattomana asiana. Myös Ison-Britannian paluu saa vahvaa tukea, mikä viittaa siihen, että Brexitin jälkeenkään maa ei ole suomalaisten mielissä irronnut eurooppalaisesta poliittisesta yhteisöstä.

Varsinaisten ehdokasmaiden kohdalla kuva muuttuu epävarmemmaksi. Ukraina erottuu joukosta myönteisesti, mikä heijastaa sen turvallisuuspoliittista merkitystä ja vahvaa eurooppalaista symboliarvoa Venäjän hyökkäyssodan jälkeen. Silti Ukrainan kannatus jää selvästi jälkeen Norjasta, Islannista, Sveitsistä ja Isosta-Britanniasta. Tämä kertoo, että sympatia ja geopoliittinen tuki eivät automaattisesti muutu yksiselitteiseksi jäsenyyskannatukseksi, jos maahan liittyy muuten varauksia. Länsi-Balkanin, Moldovan ja Georgian kohdalla epävarmuus on vielä suurempaa. Niitä ei torjuta kuten Turkkia, Israelia, Valko-Venäjää tai Venäjää, mutta niiden jäsenyys ei myöskään muodosta selvää myönteistä enemmistöä.

Tämä täydentää laajentumisväittämien kokonaiskuvaa. Suomalaiset eivät sulje EU:n ovia, mutta he tekevät selviä eroja maiden välillä. Laajentumisen hyväksyttävyys rakentuu luottamuksesta siihen, että uusi jäsen vahvistaa unionia eikä heikennä sen toimintakykyä, oikeusvaltioperustaa tai turvallisuutta. Tulokset osoittavat myös, että EU:n rajat eivät suomalaisten mielissä ole puhtaasti maantieteelliset. Kanada saa enemmän tukea kuin monet viralliset tai mahdolliset ehdokasmaat, mikä viittaa siihen, että EU:ta voidaan ajatella myös vakaiden demokratioiden ja läheisten kumppanien yhteisönä. Samalla Israelin ja Turkin selvästi kielteiset tulokset osoittavat, että pelkkä strateginen merkitys tai pitkä yhteistyösuhde EU:n kanssa ei riitä, jos maan poliittinen asema, konfliktit tai arvopohja herättävät epäluottamusta.

Huom! Tekstissä yhdistetyt prosenttiosuudet on laskettu pyöristämättömistä luvuista.

Johtopäätökset: Laajentuminen haastaa unionin perusrakenteet ja poliittisen kuvittelukyvyn

Kyselyn tulokset osoittavat suomalaisten ymmärtävän EU:n laajentumisen “geopoliittisen välttämättömyyden”, mutta suhtautuvan sen toteutukseen pragmaattisesti. Venäjän laajamittainen hyökkäyssota on muuttanut laajentumiskeskustelun luonteen pitkästä hallinnollisesta prosessista akuutiksi turvallisuuskysymykseksi, jossa unioni toimii ankkurina itäisen Euroopan maille. Samoin Yhdysvaltojen hiipuva poliittinen ja sotilaallinen sitoutuminen Natoon on avannut uudella tavalla keskustelua EU:n laajentumisesta myös länteen tai pohjoiseen. Islanti järjestää kansanäänestyksen EU-jäsenyysneuvotteluiden uudelleen aloittamisesta 29. elokuuta. Suomalaisten tuki laajentumiselle on kuitenkin tiukasti ehdollista. Huoli laajentumisen vaikutuksista unionin sisäiseen päätöksentekoon, rahoitusrakenteisiin ja Suomen saamiin aluetukiin osoittaa, että laajentumisen halutaan tapahtuvan unionin toimintakykyä vaarantamatta.

Laajentumisesta käytävä keskustelu pakottaa suomalaiset pohtimaan myös unionin perimmäistä olemusta ja sen instituutioiden rajoja. Missä Euroopan integraation rajat menevät? Suomalaisten varauksellisuus paljastaa, että unioni halutaan nähdä ensisijaisesti tietyt kriteerit täyttävien demokratioiden ja markkinatalouksien yhteisönä, jonka laajentumista ohjaavat tarkat säännöt maantieteellisen rajanvedon tai poliittisen paineen sijaan. Jäsenyyskriteereistä tinkiminen tai veto-oikeuksien uudistaminen herättääkin aitoa huolta siitä, pysyykö kasvava unioni enää hallittavana kokonaisuutena.

Lopulta kyselyn viesti tiivistyy vaatimukseen hallitusta ja sisäisesti vahvasta Euroopan unionista, joka ei laajentuessaan murenna omia perustuksiaan. Suomalaiset eivät sulje ovea uusilta jäsenmailta, mutta he edellyttävät, että unioni uudistaa päätöksentekoaan ennen uusien valtioiden hyväksymistä. Tulevaisuuden laajentumispolitiikan hyväksyttävyys ratkaistaankin siinä, kykeneekö EU tarjoamaan uskottavan turvallisuuspoliittisen suojan uusille jäsenilleen siten, että se samalla säilyttää oman päätöksentekokykynsä ja huolehtii nykyisten jäsenmaidensa tasavertaisesta ja reilusta kohtelusta.

Taustamateriaaleja