RAVINNEKIERTO CHALLENGE

Miten saamme ravinteet kiertämään paremmin ja taloudellisesti kannattavasti?

AJANKOHTAISTA

Ravinnekierron ratkaisuja

Tässä maistiaisiksi 10 Ravinnekierto Challenge -ideakilpailuun osallistunutta ratkaisua.

Keksi uutta liiketoimintaa ravinteiden kierrättämiseen!

Ideakilpailu on ratkennut 4.5.2016. Jaetun ensimmäisen sijan saavuttivat diplomi-insinööriopiskelijoiden Särkifood sekä Outotecin ja Ecolan Oy:n yhteinen Fullrec-lietteenkäsittelymenetelmä. Lue tästä kilpailun ratkeamista koskeva uutinen!

Elämälle välttämättömiä ravinteita valuu hukkaan koko ajan. Samalla vesistöt, kuten Itämeri rehevöityvät. Suomi ja ympäristö kaipaavat parempaa ravinteiden käsittelyä ja kiertoa – Sitra on päättänyt tarttua tähän haasteeseen.

Eri sektoreiden osaaminen käyttöön

Avasimme ideakuulutuksen uusista ratkaisuista – yhtenä tärkeänä tavoitteena luoda uusia työpaikkoja maaseudulle. Halusimme, että saisimme apua ravinteiden kiertoon liittyvän uuden liiketoiminnan keksimisessä. Miten saamme ravinteet kiertämään entistä paremmin ja taloudellisesti kannattavasti?

Etsimme ehdotuksia ravinteiden kierron lisäämiseen liittyvistä ratkaisuista, joilla voi mahdollisimman vaikuttavasti kasvattaa myös biopohjaisten tuotteiden- ja palveluiden lisäarvoa.  Ideat voivat liittyä tuotteisiin tai palveluihin. Toivoimme saavamme rohkeita uusia avauksia, joissa yhdistetään eri sektoreiden osaamista.

Parhaat ideat palkitaan ja tiimit saavat toteutusvaiheessa kehitystukea Sitran asiantuntijoilta ja partnereilta, näkyvyyttä sekä pääsyn co-creation sessioihin Sitralla keväällä ja syksyllä 2016. Jaossa on myös palkintorahaa. Ehdotusten arvioinnissa arvostamme ”Out of the box” -ajattelua, kokeilukulttuurin edistämistä sekä kokeilujen ja uusien toimintatapojen skaalautuvuutta.

Olemme koonneet asiantuntevan tuomariston arvioimaan kilpailuun lähetettyjä ehdotuksia. Tuomariston jäseninä toimivat

  • Markus Eerola MTK:sta,
  • Petri Ekholm Suomen ympäristökeskuksesta,
  • Kari Herlevi Sitrasta,
  • Ilkka Herlin Elävä Itämeri säätiöstä,
  • Teija Lahti-Nuuttila Tekesiltä,
  • Lassi Linnanen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta,
  • Hannele Pokka Ympäristöministeriöstä,
  • Teemu Ropponen Open Knowledge Finland:sta ja
  • Marja-Liisa Tapio-Biström Maa- ja metsätalousministeriöstä.

Tärkeätä kisaajille

Ehdotuksessa piti näkyä selkeästi tavoitteet: mihin idealla pyritään? Mikä on ratkaisun vaikuttavuus yhteiskunnassa: mikä muuttuu?

Toivoimme rohkeutta ehdotuksiin – kannustimme rikkomaan rajoja, siiloja ja esteitä: Minkä kaiken täytyy muuttua, että ravinteiden kiertotalous voi toteutua?

Taustatietoja ja sytykkeitä ideoinnin vauhdittamiseksi löytyi täältä, ja tästä linkistä avautuvat ideakuulutuksen säännöt.

Ideoista kannattavaan liiketoimintaan

Kilpailun päätyttyä helmikuun lopussa 2016, työskentely aiheen parissa jatkuu. Suunnitelmissa on järjestää kolme eri työskentelyjaksoa vuoden 2016 aikana. Voittajatiimin lisäksi näihin tilaisuuksiin kutsutaan myös muut kilpailussa ansioituneet joukkueet. Tavoitteenamme on edistää kilpailun nimen mukaisesti liiketoimintaa kiertotalouden alalla.

Lisätietoja

Voit myös lähettää kysymyksiä ja kommentteja osoitteeseen: ravinnekiertochallenge@sitra.fi

Ota yhteyttä

Mistä on kyse?