Julkaistu 05.07.2017

Globaalin demokratian vallankumous – vertaisten verkostoilla kohti yhden ihmiskunnan politiikkaa?

Globalisoituneen maailman ongelmat eivät kunnioita yksittäisten valtioiden rajoja. Samat rajat kuitenkin määrittelevät edelleen päätöksentekoa. Voivatko kehittyvä viestintäteknologia ja verkostomainen kansalaistoiminta siivittää demokratian yli rajojen ja saada yhä useamman äänen kuuluviin?
Kirjoittaja
Oppimo
Johannes Anttila on demokratiaintoilija ja viestinnän tekijä, jonka työ on auttaa ihmisiä ja yrityksiä ymmärtämään itseään, toisiaan ja ympäröivää yhteiskuntaa. Häntä kiinnostavat demokratian uudet muodot, verkostojen voima ja teknologian tuomat mahdollisuudet näille molemmille. Parhaillaan hän kirjoittaa graduaan globaalin demokratian tulevaisuusskenaarioista.

”Puolueet, politiikka ja uskonnot katoavat. Ihminen on oman kohtalonsa herra. Kollektiivinen älykkyys on uusi politiikka.”

Näihin suuriin sanoihin loppuu Casaleggio Associati -nimisen yhtiön YouTubeen 21.10.2008 lataama video. Reilun seitsemän minuutin pätkä esittelee visiota politiikan tulevaisuudesta, päättäen kuvaelmansa vuoteen 2054 – vuoteen, jolloin pidetään maailmanlaajuiset vaalit ja globaali hallitus, ”Gaia”, muodostuu.

Gaia on videon mukaan osa kehityskulkua, joka alkaa – mistäs muustakaan kuin – muinaisista roomalaisista ja heidän imperiumin mahdollistaneesta tieverkostostaan. V niin kuin verikosto ‑elokuvaa henkivä pätkä käy ripeällä tahdilla läpi koko maailman historian. Videon viesti on selkeä: kun valtaa jaetaan tai käytetään, verkostot ovat avainasemassa.

Itse yksinkertaistavaa videota tärkeämpi on sen tekijä, edesmennyt Gianroberto Casaleggio. Vuonna 2009 Casaleggio ja koomikko Giuseppe ”Beppe” Grillo perusivat kotimaassaan Italiassa populistisen, perinteisten puolueiden vastavoimana nähdyn Viiden tähden liikkeen. Grillo on antanut liikkeelle kasvot, mutta Casaleggioa on tituleerattu guruksi liikkeen taustalla (lue uutinen italiaksi). Vaikka Gaia-videolla ja nopeasti suureen suosioon nousseella puolueella ei ole mitään virallista linkkiä,

Viiden tähden liikkeen ja Gaia-videon vision välillä on helppo nähdä yhteys: verkostot ja niiden voima.

Siinä missä video maalailee kuvaa kaukaisessa tulevaisuudessa toimivasta globaalista hallinnosta, Viiden tähden liike toimii Casaleggio Associatin suunnittelemassa Rousseau-verkkosovelluksessa (lue sovelluksesta italiaksi). Sovelluksessa liikkeen jäsenet käyvät keskustelua ja äänestävät puolueen poliittisista linjoista sekä vaaleihin asetettavista ehdokkaista.

Vuosi 2054 on vielä kaukana. Mutta voivatko Viiden tähden liike ja Rousseau olla kansallisvaltion tasolla olevaa alkusoittoa Gaian kaltaiselle visiolle globaalista ja verkostomaisesti toimivasta demokratiasta?

Demokratiaa yli rajojen

Gaia ei ole ensimmäinen eikä taatusti viimeinen visio koko maapallon kattavasta demokraattisesta hallintomallista. Erilaisia ehdotuksia koko maapallon kattavasta valtiosta tai parlamentista on esiintynyt niin Ranskan vallankumouksen, Kansainliiton perustamisen kuin sen seuraajan Yhdistyneiden kansakuntien yhteydessä.  Esimerkiksi vuodesta 2007 asti toiminut globaali kampanja Yhdistyneiden kansakuntien parlamentaarisen yleiskokouksen (UNPA) perustamisesta on saanut laajaa huomiota ja sitä tukee lähes 1500 entistä ja nykyistä kansanedustajaa 120 eri maasta.

Kampanja sekä monet muut globaalin demokratian puolestapuhujat jakavat yhteisen ymmärryksen: elämme maailmassa, jossa ongelmat eivät rajoitu kansallisvaltioiden rajojen sisälle.

Vaikka demokratia on tällä hetkellä pääsääntöisesti sidottuna paikkaan, keskinäisriippuvaisessa maailmassa ongelmat, päätösten vaikutukset ja pääoma eivät.

Suuri kysymys kuulukin: miten antaa ääni heille, joita vaikutukseltaan laajat päätökset esimerkiksi ilmastonmuutoksesta, siirtolaisuudesta sekä yhteiskunnallisesta eriarvoisuudesta suoraan koskevat?

Päivitys internet-aikaan

Viiden tähden liikkeen verkkosovellus Rousseau sekä Casaleggion Gaia-visio kielivät siitä, että kehittyvät viestintä- ja verkkoteknologiat voivat tarjota uudenlaisen vastauksen globaalin demokratian Suuren Kysymykseen. Siinä missä UNPA-kampanjan kaltaiset avaukset lähtevät liikkeelle edustuksellisen demokratian vaatimuksesta, uusi teknologia voi mahdollistaa suoremman ja verkostomaisemman vaikuttamisen.

Teknologian siivittämiä kehityksen merkkejä on jo nähtävissä kansallisella tasolla. Verkossa toimivia työkaluja joukkoistetulle päätöksenteolle ollaan kehitelty huippuyliopistoissa Stanfordista Cornelliin ja MIT:hen. Tutkija Tanja Aitamurto on osaltaan tuonut tätä ajattelua Suomeen[1], jossa esimerkiksi vuonna 2013 joukkoistamisen avulla uudistettiin maastoliikennelaki.[2] Tällaiset keskusteluun perustuvat prosessit voivat tulevaisuudessa olla yhä helpompia: Rauhankone-kirjaprojektistaan tunnetun tutkija Timo Honkelan mukaan keinoäly voisi mahdollistaa ”jopa miljoonien ihmisten keskustelun, välttäen sosiaalisen median ongelmat”. Sen kokoinen keskustelu voisi periaatteessa tarkoittaa aitoa vertaisten globaalia dialogia. (kuuntele aiheesta podcast)

Kansallisen tason joukkoistamisen lisäksi moni on myös alkanut miettiä teknologian tuomia mahdollisuuksia laajemmalla skaalalla ja erillisenä perinteisestä edustuksellisen demokratian mallista. Argentiinalaisen Nettipuolueen perustajiin kuuluvan Pia Mancinin kommentti on hieman tyly, mutta kuvaava: Edustuksellinen demokratia on vastaus menneen ajan ongelmiin menneen ajan teknologialla. Mancini ja kumppanit haluavat ”päivittää demokratian internet-aikaan”. Vastauksena tähän he ovat kehitelleet DemocracyOS sekä Sovereign -käyttöjärjestelmiä. Ensimmäinen on äänestys- ja keskustelualusta, toinen lohkoketjuteknologian mahdollistama hajautettu demokraattinen hallintomalli – konkreettisia työkaluja siihen, kuinka ihmisille itselleen annetaan enemmän valtaa ja avoimuutta lisätään.

Osallistamisesta osallistumiseen?

Mielipiteen pyytämisestä on kuitenkin harppaus omilla ehdoilla tekemiseen. Sovereign-käyttöjärjestelmää lukuun ottamatta, yllä kuvatut esimerkit lähtevät siitä, että jokin taho päättää pyytää ihmisiä mukaan keskusteluun. Tällä hetkellä globaalilla tasolla ei kuitenkaan oikein ole ketään, joka niin tekisi. Täytyykö siis odottaa uusien instituutioiden syntyä ennen kuin voi saada äänensä kuuluviin?

Abstraktimmalla tasolla verkostomaisesta vaikuttamisesta ovat kirjoittaneet aktivistit Jeremy Heimans ja Henry Timms sekä filosofit Michael Hardt ja Antonio Negri. Heimans ja Timms puhuvat ”uudesta vallasta”: avoimesta ja läpinäkyvästä, virtamaisesta joukkojen vallasta, joka ajoittain kasvaa hyökyaalloksi.

”Uusi valta” on jakamisen ja vertaisten verkkojen valtaa, jota voi ohjata, mutta ei hallita.

Hardt ja Negri käyttävät puolestaan käsitettä ”moninaisuus”[3]. Siinä missä Heimansin ja Timmsin uusi valta on enemmän Wikipedia, Obaman 2008 presidenttikampanja tai Britannian Boaty McBoatface -episodi, moninaisuus on vuoden 1999 Seattlen WTO-vastaiset mielenosoitukset, joiden taustalla oli erilaisuudestaan voimaa ammentava verkosto työläisiä, siirtolaisia, liikkeitä ja kansalaisjärjestöjä.

Käsitteillä on eri lähtökohdat, mutta myös paljon samaa. Molemmat heijastelevat sitä, miten ”oikean elämän” ja digitaalisen maailman verkostot voivat tuoda ihmisiä yhteen vastustamaan tai yllättämään vanhentuneeksi koettua valtaa. Obaman kampanjassa suuressa roolissa oli sosiaalinen media, ja Seattlessa avoin julkaisualusta Indymedia sai syntynsä. Lopulta varsin lyhytkestoisia, tunteikkaita hetkiä, jolloin suuri joukko ihmisiä ryhmittyi saman asian taakse. Lopputulos kenties myös vaikutti politiikkaan.

Kohti muutosta

Voiko uusi teknologia, verkostojen voima ja virtamainen valta tuoda demokratian globaalille tasolle? Ehkä. Merkit näyttävät muutoksen kytevän, mutta globaalin demokratian edessä on vielä monta estettä.

Mikäli demokratian ja paikan kytkös halutaan purkaa, mikäli halutaan taata ääni heille, joita päätökset koskevat, työkalujen on oltava kaikkien käytettävissä. Lohkoketjussa, sosiaalisessa mediassa tai verkkopohjaisissa sovelluksissa ei itsessään ole mitään vikaa – kunhan ne eivät jää harvojen herkuksi.

Teknologisen eriarvoisuuden lisäksi globaalin demokratian airuiden on kysyttävä itseltään kiperä kysymys: kiinnostaako ketään? Vuonna 2016 julkaistussa artikkelissa [4] Roberto Stefan Foa ja Yascha Mounk toteavat, että vain noin 30 prosenttia amerikkalaisista milleniaaleista kertoo demokraattisessa valtiossa elämisen olevan ”välttämätöntä”. Eikä milleniaalien eli noin vuosina 1980–2000 syntyneiden kiinnostuksen lasku koske vain demokratian virallisia instituutioita: aiempiin sukupolviin verrattuna myös poliittiset mielenosoitukset sekä erilaiset liikkeet kiinnostavat yhä vähemmän.

Toisaalta pitäisi siis saada ääni ja vaikuttamismahdollisuudet yhä useammalle, toisaalta taas vakuuttaa yhä useammalle, että juuri demokratia on oikea tapa muuttaa maailmaa. Huoli on suuri: mitä jos demokratian uudet muodot jäävät vain niiden jutuksi, joille demokratia ja demokraattinen kulttuuri ovat jo entuudestaan tuttuja ja tärkeitä? Jos osallistuminen eriytyy vahvasti, menettää demokratia nopeasti oikeutuksensa. Foan ja Mounkin numeroiden perusteella voi uumoilla, että joidenkin silmissä näin on jo käynyt. Uusien demokraattisten muotojen yksi suurin tehtävä onkin valaa uskoa demokratian kykyyn saada aikaan konkreettista ja positiivista muutosta yhteiskunnassa – niin lokaalisti kuin globaalisti.

Jälleen herää ajatus: onneksi Gaian vuosi 2054 on vielä kaukana. Kenties siihen mennessä olemme välttäneet videolla esiintyvän sodan, keksineet miten pistemäisenä esiintyvä vaikuttamisen halu saadaan levitettyä pidemmälle aikavälille, varautuneet digitaalisen eriarvoisuuden tuomiin ongelmiin ja ehkä myös löytäneet tavan osallistua meitä jokaista koskevaan päätökseen globaalilla tasolla. Viimeaikainen kehitys antaa toivoa, mutta tehtävää riittää. Toivottavasti pystymme parempaan kuin Casaleggion uumoilemaan, Gaiaa edeltävään katastrofiin. Pakkohan meillä on mennä paremmin kuin hieman höpsöllä YouTube-videolla kerrotaan.

 

Loppuviitteet ja linkit

[1] Aitamurto T. (2012). Crowdsourcing for Democracy: A New Era in Policy-Making. Publications of the Committee for the Future, Parliament of Finland 1/2012. Helsinki, Finland. Saatavilla osoitteessa: https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2012.pdf

[2] Aitamurto T, Landemore H, Lee D ja Goel A. (2014). Crowdsourced Off-Road Traffic Experiment in Finland: Report about idea crowdsourcing and evaluation. Publications of the Committee for the Future, Parliament of Finland 1/2014. Helsinki, Finland. Saatavilla osoitteessa: https://www.eduskunta.fi/FI/tietoaeduskunnasta/julkaisut/Documents/tuvj_1+2014.pdf

[3] Hardt, M ja Negri, A. (2005). Multitude: War and Democracy in the Age of Empire. Penguin Books, New York.

[4] Foa RS ja Mounk Y. (2016). The Democratic Disconnect. Journal of Democracy, Volume 27, Number 3, July 2016. Saatavilla osoitteessa: http://www.journalofdemocracy.org/sites/default/files/Foa%26Mounk-27-3.pdf

 

Alfieri, Marco. (2012). Grillo e l’ombra di Casaleggio il guru con il mito di Re Artù. La Stampa, [verkkojulkaisu] 26.5.2012. Saatavilla osoitteessa: http://www.lastampa.it/2012/05/26/italia/politica/grillo-e-l-ombra-di-casaleggioil-guru-con-il-mito-di-re-artu-HTkcdZOw3zpCfJ13VuQXYL/pagina.html

Animal Media. (2017). “Episode 9: Pia Mancini and Tom Serres Envision a Democracy Fit For the 21st Century”. Tech On Politics. 28.4.2017. Saatavilla osoitteessa: https://soundcloud.com/techonpolitics/episode-9-pia-mancini-and-tom-serres-a-democracy-fit-for-the-21st-century

Campaign for a UN Parliamentary Assembly. (2017). [verkkosivu]. Saatavilla osoitteessa: http://en.unpacampaign.org/

Casaleggio Associati. (2008). Gaia – The future of politics. (video) 21.10.2008. Saatavilla osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=sV8MwBXmewU

. 21.10.2008. Saatavilla osoitteessa: https://www.youtube.com/watch?v=sV8MwBXmewU

Cornell University. (2017). Regulation Room. [verkkosivu]. Saatavilla osoitteessa: http://regulationroom.org/

Heimans, Jeremy ja Timms, Henry. (2014). Understanding  ”New Power”. Harvard Business Review, [verkkojulkaisu] 12/2014. Saatavilla osoitteessa: https://hbr.org/2014/12/understanding-new-power

Klein, Mark. (2008). The Deliberatorium. [verkkosivu]. Saatavilla osoitteessa: http://cci.mit.edu/klein/deliberatorium.html

Lehti, Anu-Elina. (2017). “Facebookilla ja YouTubella on enemmän valtaa kuin valtioilla”. Kauppalehti, [verkkojulkaisu] 6.5.2017. Saatavilla osoitteessa: http://app.kauppalehti.fi/uutiset/facebookilla-ja-youtubella-on-enemman-valtaa-kuin-valtioilla/HJNwM2t6/lifestyle

Movimente 5 Stelle. (2017). Rousseau. [verkkosivu]. Saatavilla osoitteessa: https://rousseau.movimento5stelle.it/

Stanford University. (2014). Consensus BETA.  [verkkosivu]. Saatavilla osoitteessa: https://consensus.stanford.edu/

Mistä on kyse?