Julkaistu 06.06.2017

Kestävän talouden rakenteet uudistuvat jatkuvasti

Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Strateginen tutkimus, Sitra
Timo Hämäläinen on Sitran tutkimus- ja ennakointitoiminnan veteraani. Hänen työpöydällään on tällä hetkellä arvon luomiseen ja kilpailukykyyn, uudenlaiseen elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan sekä talouden ja yhteiskunnan murrokseen liittyviä teemoja.

Vuonna 2008 alkanut talouskriisi on nostanut talouskasvun edistämisen yhteiskuntapolitiikan ykköstavoitteeksi. Uudenlaisista hyvinvointi-indikaattoreista tai kestävän kehityksen asettamista rajoitteista talouskasvulle ei enää juuri keskustella. Syynä lienee yleinen oletus siitä, ettei suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia voida ylläpitää ilman kunnon talouskasvua. Mutta onko näin? Onko esimerkiksi Japanin hyvinvointi romahtanut, kun sen talous ei ole kasvanut kunnolla sitten 1980-luvun? Mistä ylipäänsä syntyy terve ja elinvoimainen kansantalous?

Uudistuminen kasvua tärkeämpää

Suomi on avoin talous, mikä korostaa sen kansainvälisen kilpailukyvyn merkitystä. Jos Suomessa toimivat yritykset (myös ulkomaiset) eivät ole kilpailukykyisiä, eivät ne pidemmällä aikavälillä pysty jatkamaan toimintaansa, mikä johtaa työttömyyden kasvuun ja elintason laskuun. Kilpailukyvyn kestävyys ja parantaminen taas vaativat yrityksiltä ja niiden toimintaympäristöltä uudistumiskykyä, kun markkinat, teknologiat ja muut kilpailutekijät jatkuvasti muuttuvat. Koko kansantalouden tasolla tämä edellyttää elinkeinorakenteen uudistumista, koska vanhojen kilpailukyvyttömäksi muuttuneiden liiketoimintasektorien tilalle pitää luoda uusia kasvualueita. Periaatteessa tämä ”luovan tuhon” prosessi ei vaadi koko kansantalouden tasolla talouskasvua. On helppo kuvitella talous, jossa taantuvat ja kasvavat liiketoiminnot ovat suurin piirtein samansuuruisia ja lopputuloksena on koko kansantalouden tasolla nollatalouskasvu. Jotain tällaista on tapahtunut myös Japanissa, jonka taloudessa yhdistyy kansainvälisesti kilpailukykyinen vientiteollisuus sekä laaja, vain kotimarkkinoilla toimiva palvelusektori.

Talouden rakenteiden uudistaminen on tärkeää myös ympäristöongelmien ratkaisemiseksi. 1900-luvun talousmalli perustui fossiilisiin polttoaineisiin ja luonnonvarojen häikäilemättömään hyväksikäyttöön. Tämä talousjärjestelmä on korvattava uudella vähähiilisellä ja resurssiviisaalla toimintamallilla, jotta maapallo selviäisi. Se ei kuitenkaan onnistu ilman talouden perusteellista rakennemuutosta. Uuden ympäristöystävällisen ”vihreän talouden” yritystoiminnan pitää kasvaa perinteisen hiili- ja luonnonvaraintensiivisen liiketoiminnan kuihtuessa.

Talouden ja ympäristön kestävyyden mahdollistava elinkeinorakenteen uudistuminen vaatii suomalaisen talouspolitiikan ja talouskeskustelun painopisteen siirtämistä makrotalouspolitiikasta elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan. Suomalainen talouskeskustelu keskittyy yleensä makrotason finanssi-, raha- ja tulopolitiikkaan.

Keskustelun aiheina ovat tällöin muun muassa valtiontalouden vajeet, työttömyys, korkotason muutokset sekä työmarkkinasopimukset. Makrotason talouskysymykset ovat jatkossakin tärkeitä talouden yleisen toimintaympäristön suotuisan kehityksen turvaamiseksi, mutta niihin keskittyminen ei suoraan edistä elinkeinorakenteen uudistumista. Siihen tarvitaan uudenlaista elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa, jossa keskitytään uusien, lupaavien liiketoiminta-alueiden ja ekosysteemien kehittämiseen yksityisen ja julkisen sektorin tiiviinä yhteistyönä.

Ekosysteemit elinkeino- ja innovaatiopolitiikan ytimessä

Taloudessa on verkostoja, joita on alettu kutsua ekosysteemeiksi. Erilaisilla talouden ekosysteemeillä on monenlaisia määritelmiä. Talouden ekosysteemit voidaan lopputuotteen ja liiketoiminnan kypsyysasteen mukaan jakaa neljään ryhmään. Innovaatioekosysteemien toiminta painottuu tutkimus- ja kehitystoimintaan. Ne tuottavat tutkimusta, osaamista ja keksintöjä. Helsingin Meilahden terveydenhuollon ekosysteemi käy esimerkiksi tällaisesta ekosysteemistä. Siihen kuuluvat mm. akateeminen lääketiedekeskus (AMCH), Suomen molekyylilääketieteen instituutti (FIMM), Helsingin seudun yliopistollinen keskussairaala (HYKS) sekä yrittäjäyhteisö Helsinki Think Company.

Yrittäjyys- ja startup-ekosysteemit muodostuvat alkuvaiheessa olevien innovatiivisten yritysten ja yrittäjien yhteisöistä. Niihin liittyy myös yleensä hautomo- ja kiihdyttämötoimintaa sekä pääomasijoittajia. Espoon Otaniemi on hyvä esimerkki tällaisesta ekosysteemistä. Siihen kuuluvat alkavien yrittäjien lisäksi Aalto-yliopisto, VTT, monta yrittäjyyttä tukeva keskusta (muun muassa Startup Center, Startup Sauna ja Urban Mill) sekä suomalaisia ja kansainvälisiä monikansallisia yrityksiä (esimerkiksi Kone, Fortum, Neste Oil, Microsoft, Texas Instruments, Huawei ja Technopolis Ventures).

Kun tietynlaiseen liiketoimintaan erikoistunut ekosysteemi lähtee nopeaan kasvuun, voidaan puhua kasvuekosysteemistä. Nokian telekommunikaatioekosysteemin nopea kasvu muutti Suomen elinkeinorakennetta merkittävästi 1990-luvulla. Vastaavia kasvuekosysteemejä on Suomessa syntynyt viime vuosikymmeninä valitettavan vähän. Pelialan ekosysteemi lienee tuorein esimerkki. Siihen kuuluu noin 260 pelialan yritystä sekä lukuisia niitä palvelevia yrityksiä usealla eri paikkakunnalla.

Vakiintuneeseen liiketoimintaan liittyvät liiketoimintaekosysteemit muistuttavat perinteisiä teollisia klustereita, koska niitä hallitsee jokin suuryritys (esimerkiksi Apple tai Nike). Meyerin telakan ympärille Varsinais-Suomeen syntynyt vahva liiketoimintaekosysteemi lukuisine alihankkijoineen on hyvä esimerkki suomalaisesta liiketoimintaekosysteemistä. Niiden toiminnan ei kuitenkaan tarvitse olla maantieteellisesti keskittynyttä kuten perinteisillä klustereilla. Digitaalisiin alustoihin perustuvista liiketoimintaekosysteemeistä puhutaan myös usein alustatalouden käsittein.

Ekosysteemien edut yritystoiminnalle

Yhteistä erilaisille ekosysteemeille on se, että ne ovat perinteisiä organisointimalleja paremmin sopeutuneet pitkälle erikoistuneeseen, keskinäisriippuvaan, monimutkaiseen (kompleksiin) ja epävarmaan toimintaympäristöön. Niiden yhteiset päämäärät, pelinsäännöt ja standardit sekä hajautettu päätöksenteko mahdollistavat innovatiivisen ja ketterän toiminnan tietointensiivisessä ja nopeasti muuttuvassa maailmassa. Ekosysteemillä on perinteisiin hierarkkisiin organisaatioihin verrattuna käytettävissään enemmän erilaista osaamista ja tietoa sekä toiminnan vapausasteita, mikä parantaa niiden sopeutumis- ja uudistumiskykyä.

Ekosysteemeissä tapahtuva yhteistyö ja liiketoiminta perustuvat luottamukseen, mikä vähentää niihin liittyviä transaktiokustannuksia. Luottamus helpottaa myös toisistaan riippuvien tuotannollisten tehtävien koordinoimista. Ekosysteemin organisaatio on hierarkkista organisaatiota kevyempi, koska transaktiot ja toiminnan koordinointi tehdään pääosin hajautetusti ilman ylhäältä tulevaa ohjausta ja valvontaa. Tarvittava suunta koko ekosysteemille saadaan yhteisestä visiosta, strategiasta, arvoista ja pelinsäännöistä.

Kilpailu on maailmantaloudessa siirtynyt yhä enemmän ekosysteemien väliseksi. Suomi sai tästä havainto-opetusta, kun Nokian älypuhelinekosysteemi hävisi kilpailun Applen ja Samsungin vastaaville ekosysteemeille. Yksittäiset yritykset tarvitsevat omien kilpailuetujensa lisäksi hyvän ekosysteemin tarjoamia kilpailuetuja. Niitä ovat kilpailukykyiset yhteistyökumppanit, osaava ja tehokas julkishallinto, yritysten tarpeisiin räätälöity infrastruktuuri ja erityispalvelut sekä huippuosaava työvoima. Pitkälle erikoistuneet tuotteet vaativat monimutkaisia tuotantoprosesseja ja monenlaisia resursseja, jotka pitää nivoa saumattomasti yhteen. Parhaimmillaan syntyy verkostoetuja, kun ekosysteemien toisiaan täydentävät toimijat luovat toisilleen kilpailuetuja ja houkuttelevat uusia asiakkaita, sijoittajia ja resursseja. Yhteistyö voi saada aikaan ylivoimaisen systeemin, jonka kilpailuetua on erittäin vaikea kopioida ulkopuolelta.

Uusi haaste julkishallinnolle

Innovaatio-, yrittäjyys-, kasvu- ja liiketoimintaekosysteemien kehittymisen edistäminen on uusi haaste Suomen julkishallinnolle, joka on perinteisesti tukenut yksittäisiä innovaattoreita ja kasvuyrityksiä. Monet perinteisistä innovaatio- ja elinkeinopolitiikan instrumenteista ja osaamisista eivät taivu kunnolla ekosysteemien edistämiseen. Ekosysteemitason osaamista ja politiikkaa pitää kuitenkin kehittää, sillä Suomi tarvitsee kipeästi uusia kasvualueita. Lupaavia uusia ekosysteemeitä kannattaakin valita Suomen talousstrategian painopisteiksi, sillä niiden avulla voitaisiin pidemmällä aikavälillä vahvistaa Suomen elinkeinorakennetta, tuottavuuskasvua ja työllisyyttä.

Useat teollisuusmaat ovat viime aikoina liikkuneet talouden ”ekosysteemipolitiikan” suuntaan, koska uusien, kansantalouden kannalta merkittävien kasvualueiden syntyminen vaatii julkishallinnolta systeemisempää ja pitkäjänteisempää toimintamallia. Julkishallinnon rooli on talouden ekosysteemien kehittämisessä enemmän mahdollistajan, kannustajan ja yhteistyökumppanin kuin sijoittajan, tuottajan tai ylhäältä käsin määrääjän. Tähän rooliin sisältyy kansainvälisiä markkinoita ja arvoverkkoja koskevan tiedon tuottaminen, lupaavien kasvualueiden ja -ekosysteemiaihioiden tunnistaminen, näiden ekosysteemiaihioiden kehitys- ja liiketoimintapotentiaalin arviointi, parhaiden ekosysteemien valinta painopistealoiksi sekä niiden pitkäjänteinen kehittäminen. Kaiken tämän pitää tapahtua kiinteässä yhteistyössä yrityskentän ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa heidän tietojaan ja osaamistaan hyödyntäen. Tällaisen roolin ottaminen vaatii Suomen elinkeino- ja innovaatiopolitiikalta uudenlaisen toimintamallin ja osaamisten kehittämistä.

Ekosysteemipolitiikka ei merkitse vallankumousta innovaatio- ja elinkeinopolitiikassa. Ekosysteemitason politiikkaa tarvitaan täydentämään perinteistä horisontaalista politiikkaa, jolla pyritään luomaan kaikille innovaattoreille ja yrityksille hyvät toimintapuitteet. Horisontaalisen ja ekosysteemipolitiikan muodostama laajempi kokonaisuus voidaan nähdä uudenlaisena ”evolutionäärisenä” politiikkamallina, jossa kannustetaan yritystason innovaatio- ja kokeilutoimintaan (variaatio), tehdään strategisia painopistevalintoja lupaavimpien kasvualueiden ja -ekosysteemien kehittämiseksi (selektio) sekä kehitetään niitä systemaattisesti ja pitkäjänteisesti yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa (kasvu). Tällainen evolutionäärinen politiikka sopisi erinomaisesti yhteen aiempaa monimutkaisemman ja epävarmemman talouden kanssa. Se voi myös varmistaa Suomen elinkeinorakenteen jatkuvan uudistumisen ja talouden kestävän kehityksen.

Talouspolitiikan uudistaminen

Vuonna 2008 alkanut maailmantalouden kriisi paljasti Suomen elinkeinorakenteen ja talouspolitiikan haavoittuvuuden. Makrotalouden kysymyksiin, yritysten yleisiin toimintapuitteisiin sekä talouden perinteisiin klustereihin keskittynyt talouspolitiikka ei 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa vahvistanut ja monipuolistanut Suomen elinkeinorakennetta. Tämän seurauksena Suomen kansainvälisesti kilpailukykyinen elinkeinotoiminta oli liian kapeilla harteilla maailmantalouden kriisin iskiessä. Talouden avainsektorien kriisiytyessä ei löytynyt uusia, korvaavia kasvualoja. Eleinkeinorakenteeltaan monipuolisempi Ruotsi pärjäsi maailmantalouden kriisissä huomattavasti Suomea paremmin.

Kestävä talous edellyttää uudistumiskykyistä yritystoimintaa ja elinkeinorakennetta. Tämä vaatii myös julkishallinnolta aktiivista roolia uusien kasvualueiden tunnistamisessa ja kehittämisessä yhdessä yritysten ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. Lisäksi elinkeino- ja innovaatiopolitiikka pitää integroida talouspolitiikan ytimeen. Makrotason talousongelmia – rakennetyöttömyyttä ja valtiontalouden kestävyysvajetta – ei voida tyydyttävästi ratkaista pelkällä makrotalouspolitiikalla. Myös ympäristöongelmien ratkaiseminen vaatii talouspolitiikan painopisteen siirtämistä elinkeino- ja innovaatiopolitiikan suuntaan. Vihreän talouden innovaatiot eivät synny ilman sopivia institutionaalisia ja poliittisia kannustimia.

Talouspolitiikan tulevaisuuden haaste on korvata jatkuvan talouskasvun tavoite kestävän hyvinvoinnin tavoitteella. Tämä edellyttäisi hyvinvointia, yhteiskuntaa ja ympäristöä koskevan tutkimustiedon nykyistä laajempaa hyödyntämistä taloutta koskevassa päätöksenteossa. Talouden kilpailukyky ja menestys olisivat edelleen keskeisiä yhteiskunnan hyvinvoinnin kannalta, mutta talouspolitiikan päätavoite ei enää olisi jatkuva kasvu vaan uudistuminen.

Mistä on kyse?