artikkelit
Arvioitu lukuaika 3 min

Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kurssi 17: Voimme tehdä toisin 

Kurssin hallitusohjelman visioksi nousi: "Osallistava ja vastuullinen talousihme rakennetaan tiedolla ja osaamisella”.

Kirjoittajat

Kalle Nieminen

Johtava asiantuntija, Sitra

Lea Kurki

Asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet, Sitra

Julkaistu

Sitran Kestävän talouspolitiikan johtamiskoulutuksen kurssi 17 oli ensimmäinen pandemian alun jälkeen lähes normaalioloissa järjestetty kurssi. Kurssille osallistui 22 vaikuttajaa, jotka edustivat kattavasti yhteiskunnan eri osa-alueita julkishallinnosta yritysmaailmaan, tutkimuksesta politiikkaan ja järjestökentältä mediaan.  

Huhtikuusta aina kesäkuun loppuun kurssi työskenteli yhdessä yhteensä seitsemän ja puolen koulutuspäivän verran. Pandemiasta muistuttivat enää käsidesipullot ja jaossa olleet koronatestit.

Neljä ilmiötä, jotka vaikuttavat talouspolitiikkaan

Kurssilaiset kuulivat alustuksia niin ekologisen, sosiaalisen kuin taloudellisen kestävyyden näkökulmista.  

Useasta suusta todettiin ja havainnoitiin, kuinka ekologinen, taloudellinen ja sosiaalinen kulkevat kolmiossa tasa-arvoisina ja käsikkäin. Vihreä siirtymä voi toteutua vain laajojen yhteiskunnallisten kannustimien avulla. 

Alustusten ja yhteisen dialogin lisäksi kurssilla toteutetaan aina hallitusohjelmaharjoitus, joka sisältää myös julkisen talouden suunnittelun. Yhteistyössä valtiovarainministeriön kanssa toteutettava budjettiharjoitus on ollut mukana aina kurssin alusta, vuodesta 1977 asti.  

Harjoitustyössä simuloidaan sitä, kuinka Suomeen muodostetaan hallitus ja miten keskeinen politiikkaamme ohjaava dokumentti, eli hallitusohjelma, muodostetaan.  
 
Kurssi 17 rakensi vuotta 2040 kohti kurottavan hallitusohjelmansa tunnistamalla neljä nykytilaa kuvaavaa ilmiötä.

Tavoite ei kuitenkaan ole toimenpide – muistutettiin.   
 
Kun hallituskauden tavoitteet oli ensin asetettu, siirryttiin kurssilla julkisen talouden suunnitelman pariin. Nälkä käytännön keinoja kohtaan oli suurta. 

Tällä kertaa kurssi päätti harjoitustyössään mm. tehdä ison investoinnin 10 miljardin euron Elinvoimaisuusrahaston ja perustaa teollisen murroksen tiedevetoisen suunnitteluyksikön.   

Taloudesta kestävän tulevaisuuden doula

Päätöspäivässään juhannuksen jälkeen kurssilaiset pohtivat, mitä he yhteisen kokemuksensa jälkeen haluavat sanoa kestävästä talouspolitiikasta, sen johtamisesta ja kehittämisestä.  
 
Lopputapaamisessa filosofi Esa Saarisen puheenvuoro siivitti keskustelua yhteistyön maagisesta nosteesta. Osallistujat totesivat, että myös kestävä ”talousihme” saa sytykettä, ei niinkään yksittäisten tähtisuoritteiden, vaan lukuisten maaliin johtavien syöttöjen ja laajempien mahdollistavuuksien kautta.  

Kurssi 17 kiteytti viestinsä seuraavasti.

Ketkä kaikki olivat mukana? Lue kurssin kurssimatrikkeli 

Mistä on kyse?