Julkaistu 10.02.2017

Kompleksisen yhteiskunnan vaihtoehtoiset totuudet

Kirjoittaja
Projektijohtaja, Julkisen sektorin johtaminen, Sitra
Petri Virtanen on projektijohtajana Julkisen sektorin johtamisen avainaluetta. Samalla hän toimii Helsingin, Tampereen ja Lapin yliopistojen dosenttina.

Puoluepolitiikkaa (politics) ja julkista politiikkaa (public policy) käytetään usein arkisessa kielenkäytössä toistensa synonyymeina. Nämä käsitteet kyllä liittyvät toisiinsa, mutta samaa asiaa ne eivät tarkoita. Politiikka ja julkinen politiikka sijoittuvat suhteessa toisiinsa jatkumolle – politiikan areenoilla määritellään yhteiskuntapoliittiset tavoitteet, joita sitten julkinen hallinto parhaansa mukaan toteuttaa. Näin homma toimii – ainakin periaatteessa.

Maailma on kuitenkin muuttunut. Siitä on tullut pienempi, nopeampi ja hallitsemattomampi. Yhteiskuntatieteilijät ovat nähneet paljon päänvaivaa pohtiessaan esimerkiksi sitä, millaisen tiedon varassa julkista politiikkaa ohjataan. Viimeisen vuoden tapahtumat (presidentinvaalit Yhdysvalloissa, brittien Brexit) ovat tässä suhteessa muuttaneet paljon tietoon liittyviä ajattelutapoja ja uskomuksia.

Vaihtoehtoisen totuuden käsitteeseen liittyy nykyään paha kaiku, koska se yhdistetään vähintään manipulointiin tai jopa suoranaiseen valehteluun ja argumenttien vääristelyyn. Vaihtoehtoisen totuuden käsite tuo mieleen päätöksentekoteoriaa tutkineen James Marchin kuuluisan roskaämpärimallin, jonka mukaan tutkitulla tiedolla on ylipäänsä melko rajallinen merkitys siinä, miten yhteiskunnassa päätöksiä tehdään. Kyseessä on testattu teoria, josta on olemassa tutkimusnäyttöä neljänkymmenen vuoden ajalta. Ajatus vaihtoehtoisista totuuksista ei siis ole mikään ihan uusi asia. On niitä ennenkin käytetty julkisessa politiikassa.

Verkostojen ja dialogin voima

Nykytiedon valossa tiedämme, että yhteiskunnan kehityksen kannalta merkittävä käyttötieto syntyy yleensä aina eri organisaatioiden ja toimijoiden rajapinnoilla. Organisatorisen tiedon tutkimuksessa – esimerkkinä japanilaiset Ikujiro Nonaka ja Hirotaka Takeuchi – on jo jokin aikaa puhuttu fraktaaliorganisaatioiden tuottamasta tiedosta. Pähkinänkuoreen puristaen se tarkoittaa sitä, ettei nykyisin oikein ole enää mieltä puhua yksittäisten organisaatioiden tuottamasta tiedosta, vaan toisiinsa limittyvien organisaatioverkostojen osaamisen johtamisesta. Unohtakaa siis yksittäiset organisaatiot ja katsokaa, miten verkostot toimivat!

Tutkimusten perusteella tiedämme myös sen, että dialogilla on suuri merkitys päätöksenteossa. Tämä asia on tiedetty organisaatiotutkimuksessa jo vuosisadan ajan. Kyseinen teema oli Elton Mayoon henkilöityvän ihmissuhdekoulukunnan keskeinen havainto 1920- ja 1930-luvulla. Toisena esimerkkinä voidaan mainita Mary Parker Follett, jonka ansiosta alettiin ymmärtää organisaatioiden rajapintojen merkitys organisatorisen älykkyyden kasvualustana.

Vaihtoehtoiset totuudet ovat siis olleet julkisen politiikan päätöksenteon arkipäivää jo pitkään. Kysymys kuuluukin, miten julkista hallintoa johdetaan tällaisessa maailmassa? Meidän pitäisi osata nähdä metsä puilta. Julkisen politiikan konteksti on nimittäin kompleksinen yhteiskunta, joka on täynnä erilaisia julkiseen päätöksentekoon liittyviä polku- ja keskinäisriippuvuuksia. Kompleksisessa maailmassa selviäminen taas edellyttää ajattelutapojen muutosta ja vaihtoehtoisten totuuksien hyväksymistä.

Ongelmanratkaisu ja kompleksinen yhteiskunta

On suuri vaara, jos julkinen hallinto ei tiedosta kompleksisen yhteiskunnan olemassaoloa. Siitä seuraa muun muassa se, että julkisen politiikan valmistelijat kuvittelevat ratkaisevansa eteen tulevat yhteiskunnalliset ongelmat reduktionismin logiikalla. Reduktionismi viittaa siihen, että yhteiskunnallisten ongelmien ratkaiseminen kuvitellaan tapahtuvan niin, että ongelmat pilkotaan yhä pienempiin osiin ja alajärjestelmiin.

Kompleksisessa maailmassa pitäisi toimia päinvastoin: ajatella yhteiskunnallista ongelmaa suhteessa johonkin sellaiseen, mikä muodostaa kyseistä ongelmaa isomman yhteiskunnallisen kysymyksen.

Kompleksisuusteoria perustuu oletukseen, että systeemin osat muodostavat yhdessä isomman kokonaisuuden kuin mitä ne yhteenlaskettuna muodostaisivat. Esimerkkinä tästä voisi mainita vaikkapa sen, että pitkän päälle ei ole mielekästä pohtia sitä, mistä kaikesta yksinäisyys yhteiskunnassa johtuu ja millaisia ilmenemismuotoja se saa. Sen sijaan olisi tärkeätä pohtia sitä, mihin kaikkeen yksinäisyys liittyy ja millaisiin yhteiskunnallisiin ilmiöihin se oikeastaan kytkeytyy. Näin ajaudutaankin pohtimaan sitä, miten yksinäisyys ilmenee esimerkiksi julkisten palvelujen käytössä, miten se liittyy ihmisten sosiaalisiin suhteisiin, millaisia hallintorajat ylittäviä toimenpiteitä tähän ilmiöön puuttuminen vaatii – ja ehkä myös sitä, pitääkö julkisen vallan ylipäänsä puuttua yksinäisyyden ongelmaan ja missä määrin?

Nopea julkinen politiikka ja kokeilut edistävät demokratiaa

Tietoisuus kompleksisen yhteiskunnan ongelmista ja haasteista johtaa kysymään, miten näihin haasteisiin sitten voitaisiin vastata. Jotkut tutkijat – esimerkiksi Jamie Peck ja Nik Theodore – ovat korostaneet nopeamman julkisen politiikan tarvetta. Vaatimus saattaa kuulostaa naiivilta, mutta siinä on totta vähintään toinen puoli. Julkinen politiikka on saatava avoimemmaksi ja sen sykliä on nopeutettava. Samalla hallintoon pitäisi saada aitoa kokeilutoimintaa, jolla uudistetaan hallinnon rakenteita. Kokeilujen ideana on, että myös epäonnistumiset tulee sallia. Pääasia on, että kokeilujen avulla opitaan uutta ja poisopitaan vanhasta.

On tosi tärkeä asia, että osallistuminen julkisen politiikan muotoiluun tehdään mahdolliseksi ja että yhteiskehittämisen keinoin saatu tieto otetaan aidosti huomioon julkisen politiikan suunnittelussa. Julkisten palvelujen käyttäjien käsitykset ja mielipiteet nousevat näin uuteen arvoon. Suomessa on tehty paljon hyvää työtä asiakaslähtöisten palvelujen rakentamisessa. Esimerkiksi verohallinnon palvelujen uudistamisessa asiakkaiden ääntä on todellakin kuultu.

Näin ajatellen olemme vasta saaneet esimakua julkisen politiikan vaihtoehtoisista totuuksista. Julkisten palvelujen käyttäjien ääni edustaa yhtä mahdollista vaihtoehtoista tietoisuutta perinteisen hallinnollisen totuuden rinnalla.

Tämä on uuden demokratian kannalta hieno asia.

Ota yhteyttä
Projektijohtaja, Julkisen sektorin johtaminen, Sitra

+358 (294) 618 442

petri.virtanen@sitra.fi

Suosittelemme

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?