Julkaistu 30.06.2017

Martha Nussbaum ja Saul Levmore haluavat ikääntyä viisaasti

Lähestyessään vanhuutta kaksi kuuluisaa professoria alkaa analysoida ikääntymistä. Filosofi Martha Nussbaum löytää ikääntymiseen liittyvää syrjintää ja ennakkoluuloja. Oikeustieteilijä Saul Levmore puolestaan huomaa, kuinka vanhojen ihmisten asema on vahvempi kuin nuorten.
Kirjoittajat
Johtava asiantuntija, Ennakointi ja Strategia, Sitra
Vesa-Matti Lahti (VTT) on johtava asiantuntija strategia ja ennakointi -yksikössä Sitrassa. Hän on aiemmin työskennellyt Euroopan komission tutkimuspääosastossa, Suomen Akatemiassa ja toimittajana esimerkiksi Helsingin Sanomissa sekä kirjoittanut tai toimittanut useita tietokirjoja. Hän oli mukana kirjoittamassa Maailman tila ja Suomi -kirjaa, joka voitti Tieto-Finlandia-palkinnon vuonna 2000. Vuonna 2013 julkaistiin hänen ja Jenni Selosmaan yhdessä kirjoittama kirja Kaikki jakoon! Kohti uutta yhteisöllistä taloutta.
tutkija, Demos Helsinki
Mirja Hämäläinen on tutkija ja projektipäällikkö ajatushautomo Demos Helsingillä. Hän työskentelee osana Demoksen Demokratia ja kyvykkyydet -teema-alueen tiimiä. Mirjan tausta on toimittajan töissä ja kehitysmaatutkimuksessa. Demos Helsingillä hän johtaa nuorten yhteiskunnallisen vaikuttamisen hanketta Safaria ja on ollut mukana useissa työtä ja maahanmuuttoa käsittelevissä projekteissa.

Maailmankuulu filosofi, esimerkiksi toimintavalmiusteoriaa ja tunteiden filosofiaa kehittänyt Martha Nussbaum ja lähes yhtä kuuluisa oikeustieteilijä Saul Levmore Chicagon yliopistosta olivat kesäkuun 2017 alussa luennoimassa Helsingin yliopistossa ikääntymisestä. He ovat yhdessä kirjoittamassa kirjaa, jonka työnimenä on Ikääntyminen ajatuksekkaasti (Aging Thoughtfully). Nussbaum ja Levmore ovat molemmat yli 63-vuotiaita – suomalaisittain jo eläkeiässä. Nussbaum täytti 70 vuotta toukokuussa 2017.

Helsingissä Nussbaumin esitelmän aihe oli ”Ikääntyminen: stigma ja syrjintä” (”Aging: Stigma and Discrimination”). Antiikin tutkimuksella uransa aloittanut Nussbaum kertoi, kuinka jo antiikin Roomassa kirjailija Cicero käsitteli ikääntymistä teoksessaan Vanhuudesta. Siinä vanha Cato vanhempi käy nuorten ystäviensä kanssa dialogia, jossa hän pyrkii kumoamaan vanhuuteen liittyviä myyttejä heikkoudesta ja höpsöydestä.

Nussbaumin väite on, että yhteiskuntamme syrjii vahvasti ikääntyneitä ihmisiä.

Aiemmissa teksteissään Nussbaum on kirjoittanut muiden ryhmien syrjinnästä, kuten homofobiasta, rasismista ja seksismistä. Nämä kaikki syrjinnän lajit ovat Nussbaumin mielestä samankaltaisia keskenään ja niiden juuri on usein inhossa. Alistettuun ryhmään liitetään usein inhottavina pidettyjä piirteitä, kuten pahoja hajuja. Mutta löytyy myös eroja: esimerkiksi etnisyyteen liittyvä syrjintä perustuu kuvitelluille asioille, kun taas ikääntymiseen liittyvä stigma eli häpeäleima on siinä mielessä rehellinen, että vanhus on tilastollisesti lähempänä kuolemaa kuin nuori. Nussbaumin mukaan tallainen inho on ollut evoluutiossa hyödyllinen piirre, ja ainakin joidenkin tutkimusten mukaan osa lapsista luonnostaan välttelee hyvin vanhoja ihmisiä. Ikääntyvään ruumiiseen liittyvä inho on myös pelkoa siitä, että oma ruumis muuttuu sellaiseksi. Nussbaum on kuitenkin sitä mieltä, että ikääntymiseen liittyvä stigma ja syrjintä perustuvat osin täysin kuviteltuihin asioihin. On ennakkoluuloista ajatella, että kaikkien ikääntyvien ihmisten henkinen kapasiteetti tai edes fyysinen kunto olisi alentunut.

Martha Nussbaum itse on malliesimerkki kyvykkäästä ikääntyneestä ihmisestä. Hän juoksee yhä puolimaratoneja, shoppailee nuoremman ystävänsä kanssa ja kirjoittaa korkealuokkaisia filosofisia tekstejä. Hän myös pitää erittäin tarkkaa huolta ulkonäöstään ja vaatetuksestaan. New Yorker -lehdessä kesällä 2016 julkaistussa henkilökuvassa Nussbaum sanoi välittävänsä edelleen siitä, kuinka miehet katsovat häntä, koska pitää miehistä.

Helsingin esitelmänsä yhteydessä Nussbaum kertoi, että vaikka hänen mielestään joukkovoima on tärkeää ikääntyneiden etujen puolustamisessa, hän ei ole halunnut liittyä vanhusten etujärjestöihin. Ei vaikka häntä on niihin useasti jopa pyydetty.

Nussbaum pitää erityisesti pakollista eläköitymisikää epäreiluna syrjintänä, ja hän suree monien kollegoidensa liian aikaista eläköitymistä. Hänestä kaiken pitää perustua yksilöllisiin kykyihin.

Jos henkilö on kyvykäs, häntä ei pidä pakottaa eläkkeelle.

Eläkkeelle jääminen onkin joidenkin tutkimusten mukaan riski ihmisen terveydelle ja hyvinvoinnille. Lisäksi monet tutkijat ovat tuottaneet tärkeitä tekstejä hyvin vanhalla iällä. Nussbaum kuitenkin myöntää, että kaikissa ammateissa ei ole mahdollista jatkaa yhtä vanhaksi kuin filosofina.

Saul Levmoren piti oman esitelmänsä Nussbaumin jälkeen otsikolla ”Eläköitymisen ja ryppyjen säänteleminen” (”Regulating Retirement and Wrinkles”). Hänen esittämänsä ajatukset olivat monelta osin Nussbaumille vastakkaisia, mikä loi Helsingin tilaisuuteen mielenkiintoisen dialogisuuden. Levmoren mukaan ikääntyneet ovat yhteiskunnassa valta-asemassa, eikä hän ollut niin huolissaan ikääntymiseen liittyvästä stigmasta tai inhosta.

Levmoren mielestä yhteiskunnassa ei tarvittaisi vahvaa sääntelyä, joka kohdistuu vanhempien työntekijöiden ikäsyrjintään työelämässä. Tuollaisella sääntelyllä on hänestä epäsuoria huonoja vaikutuksia, joiden takia työnantajat välttävät keski-ikäisten palkkaamista – heistä ei välttämättä pääse eroon. Levmoresta tällainen vahva sääntely on erityisen haitallista esimerkiksi sellaisille naisille, jotka vasta lasten kasvattamisen jälkeen haluavat työelämään. Ikäsyrjintään tai eläkejärjestelmiin kohdistuvan sääntelyn sijaan Levmore näkee kauneusleikkausten muodostavan muun muassa niihin käytettyjen rahamäärien takia suuremman ongelman, joka kaipaisi enemmän valtion puuttumista.

Esitelmien jälkeinen haastattelu

Näiden kahden esitelmän jälkeen saimme Martha Nussbaumin ja Saul Levmoren lyhyeen yhteishaastatteluun. Alla on otteita haastattelusta.

Pienessä japanilaisessa kaupungissa, Onagawassa, joka vaurioitui pahoin tsunamin ja Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden seurauksena, on ryhdytty kaupungin jälleenrakentamistyöhön, joka kestää 20 vuotta. Sitä varten on perustettu komitea, joka on keskuudessaan päättänyt, että yli 60-vuotiaat väistyvät sen toiminnasta ja antavat tilaa nuoremmille. Näin on tehty, koska yli 60-vuotiaat eivät välttämättä olisi mukana kantamassa vastuuta päätöstensä seurauksista projektin lopulla. Mitä ajattelette tästä?

Nussbaum: Luulen, että suurin osa ihmisen ongelmista on monen sukupolven ongelmia. Kaikki me olemme jo kuolleita ennen kuin saadaan luotua oikeudenmukainen yhteiskunta, ympäristö suojeltua ja ilmaston lämpeneminen loppumaan.

Levmore: Mutta kuvittelepa, jos meille olisi komitea, jonka tehtävänä olisi laatia lastentarhalle opetus- ja kehityssuunnitelma, ja jossa olisi vain yli 60-vuotiaita jäseniä. Ainakin minusta se olisi hieman outoa.

N: Mutta tuossa tapauksessa ei olisi kysymys siitä, etteivät he eläisi näkemään suunnitelmansa toteutumista.

 

Miksi teidän on niin vaikeaa liittyä vanhusten asioita ajaviin järjestöihin?

N: Annoin esitelmässäni esimerkin siitä, että ikääntymiseen liittyvä stigma on erittäin vahva.

L: Me kaksi olemme onnekkaita ihmisiä, jotka saavat tehdä töitä, elämme hyvää elämää eikä meitä yhteiskunnassa sorreta. Emme tarvitse vanhusalennuksia. Eläkeläisten organisaatiot eivät todellakaan edusta minua, vaan niitä ikääntyneitä ihmisiä, joilla on vaikeampaa.

 

Onko vanhuksille tarjota jotain erityistä yhteiskunnalle – esimerkiksi isoäitien rooli hoivan tarjoajana eli niin sanottu ”isoäitiefekti”, jonka mukaan isoäiti-ikään eläneistä naisista on hyötyä omien lastensa lasten selviytymiselle?

N: En usko tällaiseen ”isoäitiin”. Oma isoäitini oli kova, itsekäs ja epämiellyttävä henkilö. Hänellä ei ollut tällaisia ”isoäitimäisiä” hyveitä. Ei voi olettaa, että kaikki ihmiset, joilla on lapsenlapsia, olisivat tietynlaisia. Mutta elämänkokemus ja näkökulmien laajuus ovat hyviä ja hyödyllisiä asioita.

 

Mikä on lopulta väärin pakollisessa eläköitymisiässä? Onhan nuoremmillekin tiettyjä pakollisia ikärajoja, esimerkiksi siinä, minkä ikäisenä saa ajaa autoa tai ostaa alkoholia. Miten nämä tapaukset eroavat toisistaan?

N: Minusta nämä ikärajat nuorille voidaan perustella sillä, että nuoruudessa on kyse valmistautumisajasta täysimääräiseen ja tasa-arvoiseen kansalaisuuteen.

L: Miksi sinä [Nussbaum] et pidä sitä järkyttävänä, että vaikka 14-vuotias läpäisisi kaikki autonajotestit, hän ei silti saa ajaa autoa? Eikö tämä vertaudu kysymykseen eläköitymisiästä?

N: Mutta nuori on pian täysivaltainen…

L: Pian sinä et ole kykenevä työhön.

N: Toisin kuin lapsuudessa iäkkäiden ihmisten fyysisten ja henkisten kykyjen määrissä ja muutoksissa on suuria eroja. 95-vuotias voi olla paljon tuottavampi kuin 25-vuotias. Iäkkäiden osalta on paljon järkevämpää arvioida yksittäisiä henkilöitä ja heidän kykyjään.

L: Minä en ymmärrä. Mielestäni molemmissa päissä ikähaitaria on paljon vaihtelua. On esimerkiksi monia 30-vuotiaita, jotka eivät mielestäni edes saisi ajaa autoa. Mielestäni syy nuorten ja vanhojen erilaiseen kohteluun piilee siinä, että nuoret ovat voimattomampia. Tärkeissä asemissa on paljon poliitikkoja, jotka edustavat 80-vuotiaiden etuja, mutta paljon vähemmän on vaikkapa 12-vuotiaiden etujen ajajia. Nuoret kohtaavat syrjintää, mutta en näe ketään – mukaan lukien professori Nussbaum – joka näkyvästi vastustaisi tätä syrjintää. Vanhoille ihmisille itse asiassa ollaan erittäin ihania. Jos haluaa äänestää 80-vuotiasta, se on helppoa. Jos haluaa äänestää Trumpia, voi senkin tehdä.

 

Perinteisesti on ajateltu, että vanhemmat ihmiset ovat empaattisempia, koska heillä on enemmän kokemusta erilaisista tilanteista ja tunteiden käsittelystä. Samaan aikaan vanhemmilla ihmisillä on kuitenkin lyhyempi henkilökohtainen tulevaisuushorisontti, joten he eivät ehkä pidä pitkän aikavälin asioita (kuten ilmastonmuutosta) henkilökohtaisesti merkityksellisinä. Vaikuttaako väestön vanheneminen siihen, miten ihmiset näkevät roolinsa moraalisena toimijana?

N: Minä en itse asiassa ajattele, että ikääntyviä pidettäisiin perinteisesti empaattisina. Aristoteleen Retoriikasta lähtien heidän on ajateltu olevan itsekkäitä ja huolissaan vain välittömästä eloonjäämisestään ja nautinnoistaan. Tämä on usein totta, ja se on sellaista itsekkyyttä, jota eläkeläisten yhteisöt usein käyttävät hyväkseen ja myös sitä lisäävät. Mutta ikääntyvät ihmiset haluavat myös jättää jotain jälkeensä, ja tämä halukkuus positiiviseen kuolemattomuuteen voi johtaa kaikenlaisiin hyviin asioihin, kuten taloudelliseen altruismiin, luoviin saavutuksiin ja huolenkantoon paremmasta maailmasta. Esimerkiksi ilmastonmuutos on ongelma kaikille eläville ihmisille, sillä sen vaikutukset tuntuvat ennen kaikkea lastenlastemme elämässä. Joten tarvitsemme laajempaa altruismia, ja meidän kaikkien on kehitettävä tunnetta osallistumisesta ihmiskunnan tulevaisuuteen.

 

Mistä on kyse?