Julkaistu 10.12.2018

Nyt saa kiihdyttää!

Sote-alan pk-palveluntuottajille tarkoitettujen kiihdyttämöjen pilotit käynnistyivät: tavoitteena asiakaslähtöiset ja kannattavat terveys- ja hyvinvointipalvelut.
Kirjoittaja

Tunnelma on sopivasti hermostunut mutta positiivinen. Tilaisuuden suosioon nähden aavistuksen naftiin kokoushuoneeseen suhtaudutaan huumorilla – ja huumori rentouttaa.

Starttipäivä alkaa ennakkotehtäväksi annetulla esittelyllä: jokaisella yrittäjällä on kaksi minuuttia aikaa vakuuttaa ostaja tai asiakas oman palvelunsa ylivoimaisuudesta. Ja homma menee yhdellä otolla videolle!

Eletään marraskuun puoltaväliä ja olemme Tampereella, missä sote-kiihdyttämö n:o 1 Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien sote-palveluntuottajille on juuri käynnistynyt.

Valmennusohjelmaan haki yli 60 sote-alan yrittäjää ja järjestösektorin palveluntuottajaa, joista 20 pääsi mukaan nyt käynnistyneelle ensimmäiselle pilottikierrokselle.

Tavoitteena on vahvistaa pk-palveluntuottajien kilpailu- ja muutoskykyä muuttuvassa sote-ympäristössä. Huomiota kiinnitetään niin palvelumuotoiluun, liiketoimintamallien kehittämiseen, rahoituksen hankkimiseen kuin vaikuttavuuden mallintamiseen. (Lisätietoa kiihdyttämöistä löydät tästä linkistä.)

Yhteishenki ja tunnelma keskeisiä luottamuksen rakentamisessa

Puolet yrityksistä valmentautuu Pirkanmaan ja Etelä-Pohjanmaan maakuntien isännöiminä, toisesta puolesta huolehtii maakuntapari Kymenlaakso – Etelä-Karjala.

Pirkanmaa-Etelä-Pohjanmaan Kiihdyttämön starttipäiväksi on kokoonnuttu Pirkanmaan liiton isännöimänä Tampereelle, Tampellan sympaattisiin vanhoihin tehdaskortteleihin. Valmennusjoukkue on monipuolinen: Tanja Koivumäki Pirkanmaan liitosta tuo kiihdytykseen maakunnallisen sote-palvelujen järjestäjän äänen.

”Odotamme kiihdyttämöstä konkreettisia tuloksia. Sitä, että tässä rakentuvat suunnitelmat toimeenpannaan ja markkinoille saadaan uusia palveluja. Uusia tuottajia ja kasvuakin odotamme. On kiva huomata, että jo ensimmäisenä päivänä yhteistyötä ja kumppanuuksia tuntuu rakentuvan. Hyvä yhteishenki ja tunnelma on tärkeää luottamuksen syntymiselle”, Koivumäki sanoo.

Hei yrittäjä: käännä katse rohkeasti tulevaisuuteen!

Keskeinen rooli tämän ykkösryhmän valmennuksessa on myös Pirkanmaan TE-toimiston Kasvubuusti-projektipäälliköillä Mia Häkkisellä ja Harri Katajistolla. Kaksikko on rutinoitunut yrittäjien sparraaja ja mukana kiihdyttämössä mielellään.

”Tämä on ihan uudenlainen toimintamalli meillekin, miten tässä sote-pk-yritysen liiketoimintaa lähdetään kehittämään. Meillä on jo paljon pk-yrityksille kohdennettuja palveluja, mutta ei tällaista kiihdyttämö-tyyppistä täsmävalmennusta”, kertoo Mia Häkkinen.

”On kiva saada sote-yrityksiä mukaan yrityspalvelujen piiriin, nyt kun markkinat avautuvat. Liiketoimintaosaamisen tarve on tullut Soteuttamo-kiertueella esille, markkinointiosaaminen myös. Yrityspalvelumme ovat käytössä muillekin sote-yrityksille kuin kiihdyttämössä mukana oleville, saa ottaa yhteyttä, vinkkaa Harri Katajisto.

”Mentorin osaamista kannattaa hyödyntää heti alusta alkaen.”

Kaksikon päällimmäinen viesti yrittäjille on, että paikalleen ei kannata jäädä muutosta odottamaan, vaan lähteä ennakkoluulottomasti liikkeelle ja katsoa rohkeasti tulevaisuuteen. Seuraavalle valmennuspäivälle yrittäjät saavatkin tehtäväksi kuvata oman kehitettävän palvelunsa rajauksen ja esittelyn kuntoon mentorinsa kanssa.

Henkilökohtaisia yrittäjä-mentori -tapaamisia on osa jo sopinutkin, lopuille tulee kiire kaivaa kalenterit esiin. Mentorin osaamista kannattaa hyödyntää heti alusta alkaen.

Kiihdyttämön suunnittelu ja käynnistysvaihetta on keväästä asti luotsannut eteenpäin Sitran asiantuntija Riina Kopola. Hänen mukaansa kiihdyttämössä jokainen yrittäjä muotoilee oman palvelunsa ja toimintansa vastaamaan muuttuvan markkinatilanteen vaatimuksia.

”Yrityksen toiminnalle laaditaan konkreettinen kehityssuunnitelma ja aloituspäivän myyntipuhe hiotaan ostajalle mieleenpainuvaksi. Tulevaisuuden sote-yrittäjä vastaa ennen kaikkea asiakkaiden tarpeisiin ja toiveisiin – kun tämän voi tehdä kannattavasti ja kestävästi, yrittäjiä ja työntekijöitä uuvuttamatta, ollaan vahvoilla uudessa sotessa”, Kopola sanoo.

Muuttuvassa sotessa tarvitaan uudenlaisia verkostoja

Viikon päästä Tampereen startista aloitusjännitys toistuu Kouvolassa: toiset kymmenen yrittäjää pistää parastaan yrittäjäkollegoiden ja valmentajien kannustavan katseen alla.

Kiihdyttämön toinen pilottipuolisko tapahtuu Kaakkois-Suomessa, mutta yrittäjiä on mukana Siuntiosta ja Kuopiosta asti. Kaakon avauspäivän päällimmäinen tunnelma on innostus. Isäntänä ja puheenjohtajana Ely-keskuksen hankinta-asiantuntija Mikko Hannula pitää hyvää virettä yllä ja hehkuttaa etenkin muodostuvia verkostoja:

”Muuttuvassa sotessa tarvitaan ehdottomasti verkostoitumista, jotta pienemmätkin toimijat voivat säilyä mukana markkinoilla. Haastankin kaikki toimijoita sote-alalla verkostoitumaan laajasti ja ennakkoluulottomasti toistensa kanssa, myös yli kaupunki- ja maakuntarajojen voi hakea oppia ja tehdä yhteistyötä”, Hannula sanoo.

”Erityisosaamista ja uutta lähestymistapaa on selvästi jo mietitty.”

Kuten Pirkanmaalla, myös Kaakossa Ely-keskuksen panostus vahva: hankinta-asiantuntija Tarja Kähärä ja yksikön päällikkö Tea Munne kehottavat niin ikään ottamaan ohjelmasta ja tarjolla olevasta monipuolisesta tukijoukosta – virkamiehistä, valmentajista, kouluttajista – kaiken irti.

Kannustuksen puutteesta ei siis jää kiinni. Ennakkovalmistautuminenkin on ollut sitoutunutta ja jokainen yrittäjä onnistuu esittelemään oman palvelunsa vivahteikkaasti. Erityisosaamista ja uutta lähestymistapaa on selvästi jo mietitty.

Ja tästä se vain paranee. Kiihdyttämössä on 12 viikkoa aikaa kirkastaa oma palvelulupaus uuden markkinatilanteen vaatimuksia vastaavaksi. Oman näkemyksen ja valmentajien asiantuntemuksen lisäksi tämä moniääninen osallistujajoukko toimii kirittäjänä ja inspiraation lähteenä toisilleen.

Avautuvan sosiaali- ja terveyspalvelun markkinan ja epävarmuuden haasteet ovat kaikille samat, mutta niitä voi lähestyä ja taklata monella tavalla. Tässä yrittäjäjoukossa muhii selvästi jo uuden verkoston, ehkä tulevan liikekumppanuudenkin siemeniä.

Mukana olevat yritykset

Pirkanmaa – Etelä-Pohjanmaan Kiihdyttämön osallistujat:
Kotipirtti ry
Kivipuro ry
Jyllin Kodit Oy
SOTE-osuuskunta Suomi
Oriveden Lääkäriasema Oy
Lääkärikeskus  Medical Oy
Nokian NeuroFysio Oy
Buusti ry
Mannerheimin Lastensuojeluliiton Hämeen Piiri – Kotineuvola Oy
Tampereen A-Kilta ry

Kymenlaakso-Etelä-Karjala Kiihdyttämön osallistujat:
Kymijoen Hoiva ry
Lappeenrannan Vanhainkotiyhdistys ry
Sanaskoti Oy
Päihdepalvelu Hemma
Kakspy Palvelut Oy
Kuntoutuskoti Kasvun Portaat Oy
Nuorten Väylä Oy
Yhteenliittymä, 4 yritystä, koordinaatio-vastuussa Asta Saario (tmi, yksi oy)
TyönVuoksi ry
Laptuote-säätiö

Ota yhteyttä
Asiantuntija, Julkisen sektorin johtaminen, Sitra

+358 (294) 618 240

riina.kopola@sitra.fi

Mistä on kyse?