Puhe
Arvioitu lukuaika 6 min

Pystyykö demokratia vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin?

Demokratioita vaivaa likinäköisyys. Kun katse on kiinnittynyt päivänpolttaviin skandaaleihin ja poliittisiin kiistakysymyksiin, systeemiä hitaasti rapauttavat trendit jäävät huomiotta. Demokratian rapautuminen on kuin happi, jonka puutteen havaitsee vasta sitten, kun se oikeasti alkaa käydä vähiin.

Kirjoittaja

Jyrki Katainen

Yliasiamies, Sitra

Julkaistu

Kriisit ovat osa demokratian perusluonnetta. Tunnettu brittiläinen politiikan tutkija David Runciman onkin todennut, että demokratiat ovat hyviä toipumaan kriiseistä, mutta huonoja välttämään niitä.

Demokratian hitaasti heikkenevät trendit liittyvät vahvasti kansalaisten osallistumiseen. Kansalaiset jakautuvat yhä selvemmin aktiivisiin ja osallistuviin sekä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta ja puolueista vieraantuneisiin. Eri väestöryhmien ja alueiden tulevaisuudennäkymät eriytyvät voimakkaasti toisistaan, ja sosiaalinen media vahvistaa ihmisten käpertymistä omiin todellisuuksiinsa. Myös kiinnostus perinteisiä osallistumisen tapoja, kuten äänestämistä ja puoluetoimintaa kohtaan, on ollut pitkään laskussa.

Sosiaalinen media saa haasteet ja ratkaisut näyttämään mustavalkoisilta

Perinteisesti kansanedustajilla on ollut kohtuullisen hyvä käsitys erilaisten ihmisryhmien näkemyksistä ja elämästä. Jos ei ole tietoisesti välttänyt tiettyjen ihmisryhmien tapaamista, on voinut tavata samana päivänä esimerkiksi pitkäaikaistyöttömän, syrjäytyneen nuoren ja varakkaan yritysjohtajan.

Toimiiko tämä perinteinen malli yhä vai onko myös päättäjien todellisuus ajautumassa ”kupliin”? Onko meillä yhä kyky ja halu kuulla ja ymmärtää ihmisten erilaisia todellisuuksia? Entä voiko maltillinen poliitikko saada samalla tavalla julkisuutta ajatuksilleen kuin kärjekäs? Algoritmithan palkitsevat kärjekkyydestä. Onko oikein, että politiikassa eri ihmisryhmistä tehdään vihollisia sen sijaan, että pyrkisimme vaalimaan koheesiota ja ihmisyyttä?

Tuhat some-postausta saattaa antaa väärän kuvan miljoonan maltillisen ihmisen toiveista.

Some-keskustelun kärjekkyydestä voisi päätellä, että maailmasta ja sen haasteista on tullut helpompia ja että ratkaisut ovat mustavalkoisia. Samalla tavalla voisi päätellä, ettei viheliäisimpien ongelmien ratkaisemiseksi tarvitse ymmärtää ihmiselon harmaan sävyjä, vaan riittää, että valitsemme, ketä vastaan olemme. Täysin avoin ja suodattamaton viestintämahdollisuus on paljastanut meissä ihmisissä monia primitiivisiä piirteitä.

Tämä saattaa olla osin myös harhaa. Uskon, että valtaosa ihmisistä on tolkullisia ja maltillisia sekä toivoo pikemminkin vakaata kehitystä aggressiivisen taistelun sijaan. Tuhat some-postausta saattaa antaa väärän kuvan miljoonan maltillisen ihmisen toiveista.

Keväällä 2021 julkaistu OECD:n luottamusraportti paljasti, että suomalaisten luottamus omiin vaikutusmahdollisuuksiin on erittäin alhainen. Havainto nimettiin suomalaisen osallistumisen paradoksiksi, koska yleensä korkea luottamus instituutioihin ja omiin vaikutusmahdollisuuksiin ovat tiiviisti toisiinsa kytköksissä. Näin ei kuitenkaan ole Suomessa, jossa omiin vaikutusmahdollisuuksiin uskoo alle kolmasosa väestöstä.

Yhä kasvava joukko suomalaisia siis kokee, ettei edustuksellinen järjestelmä nykymuodossaan välitä heidän näkemyksiään ja huolenaiheitaan riittävällä tavalla päätöksentekoon ja sen valmisteluun. Isossa kuvassa demokratiamme voi kuitenkin liian hyvin, jotta laajamittaiseen uudistamiseen olisi kannusteita. Ongelmiin olisi kuitenkin syytä puuttua ennen kuin ne kärjistyvät pahemmaksi koko järjestelmän hyväksyttävyyttä uhkaavaksi kriisiksi.

On ymmärrettävää, ettei jokainen ole samalla tavalla kiinnostunut vaikuttamisesta. Mutta koen, että olemme nyt sellaisella alaspäin viettävällä polulla, että osallistumisen vähenemiseen ei voi suhtautua huolettomasti. Jos omistajuus demokratian eri ulottuvuuksia kohtaan vähenee, niitä ei enää yhtä lailla arvosteta eikä puolusteta. Demokratian valtti autoritaariseen yhteiskuntaan verrattuna on se, että demokratiassa eri väestöryhmien perusoikeuksien puolustaminen – ja myös tyytymättömyyden ilmaisemisen oikeus – on institutionaalisesti turvattu.

EU:ssa demokratiaa haastetaan sekä sisältä käsin että ulkoapäin

Demokratian kriisiytyminen voi alkaa joko sisältäpäin tai ulkoisten shokkien seurauksena. Koronaviruspandemia on pakottanut valtioita rajoittamaan demokratian ytimeen kuuluvia kansalaisoikeuksia ja vapauksia, ja monet autoritaariset hallitsijat ovat käyttäneet tilannetta hyväkseen sementoidakseen valta-asemansa.

Myös eurooppalaista demokratiaa haastetaan sekä sisältä että ulkoa. EU:n jäseninä on maita, joissa kansan valitsemat johtajat lietsovat eri ihmisryhmien välistä ristiriitaa ja kyseenalaistavat liberaalin demokratian keskeisiä arvoja, kuten oikeuslaitoksen riippumattomuutta, vapaata tiedonvälitystä ja hallinnon läpinäkyvyyttä. Jäljelle on jäänyt vain äänestäminen vaaleissa. Sekään ei aina tapahdu reilujen olosuhteiden vallitessa.

Ulkoisiin haasteisiin lukeutuu se että Venäjä ja Kiina ovat luoneet systeemisen jännitteen liberaalin demokratian ja autoritaarisen hallinnon välille. Kysymys kuuluukin, voiko liberaalidemokratia pärjätä autoritaariselle hallinnolle, ja onko meillä eurooppalaisilla halua puolustaa omaa järjestelmäämme?

Tänä päivänä, varsinkin globaalisti, voidaan puhua jo täysimittaisesta demokratian kriisiytymisestä tai vähintäänkin taantumisesta. Autoritarismin suuntaan lipuu enemmän maita kuin koskaan sitten vuoden 1995. Myös Suomen kaltaiset vakiintuneet demokratiat kärsivät vähintäänkin keski-iän alakulosta. Ne sinnittelevät eteenpäin, mutta arvot ja ihanteet, joiden varaan ne on rakennettu, ovat menettäneet parhaan elinvoimansa.

On uudistettava sekä rakenteita että osallistumisen tapoja

Tätä tausta vasten tarvitsemme sekä demokratian uudistamista ja puolustamista. Yksi Sitran Kansanvallan peruskorjaus -projektin keskeisistä lähtökohdista oli päättäjähaastatteluissa voimakkaasti esiin noussut huoli siitä, että kansanvaltaiset rakenteet ja toimintatavat ovat monella tapaa jääneet muusta yhteiskunnan kehityksestä jälkeen. Suomalaisen kansanvallan perustukset ovat yli sadan vuoden takaa. Samassa ajassa Suomi on muuttunut köyhästä agraariyhteiskunnasta ihan muuksi. On rehellistä todeta, että tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoiminnan nimeen vannova kansakunta ei ole ollut kovin innovatiivinen demokratian kehittämisessä.

Demokratia 2020-luvulla ei voi tarkoittaa pelkkää vaaleissa äänestämistä ja hallintoalamaisena toimimista.

Uudistamista kaipaavat sekä päätöksenteon rakenteet että kansalaisosallistumisen muodot. Esimerkiksi lainsäädäntöprosessien osalta tulisi varmistaa sellainen avoimuus, että muidenkin kuin asiaan vihkiytyneiden ammattilaisten on mahdollista seurata asioiden etenemistä ja ilmaista mielipiteensä oikea-aikaisesti. Demokratia 2020-luvulla ei voi tarkoittaa pelkkää vaaleissa äänestämistä ja hallintoalamaisena toimimista.

Sitran demokratia- ja osallisuustyön lähtökohtana on, että ihmisten laajempi osallistuminen heitä kiinnostavien yhteiskunnallisten päätösten valmisteluun on valtava voimavara päätöksenteon tietopohjan laajentamiseen, luottamuksen rakentamiseen, voimattomuuden tunteen ehkäisyyn ja sitä myötä edustuksellisen järjestelmän vahvistamiseen.

Osallisuus, tasavertaisuus, oikeudenmukaisuus ja reiluus eivät ole vain jotain erillistä ”sosiaalista kivaa”, vaan myös ydinkysymyksiä esimerkiksi ilmastonmuutoksen ja luontokadon ratkaisemisessa.

Yhteiskunnilla, jotka pystyvät hyödyntämään kansalaistensa luovuuden, yhteistyöhalun ja kekseliäisyyden, on parhaat mahdollisuudet ratkoa ylisukupolvisia kysymyksiä.

Kaikkia demokratian ongelmia ei tulla ratkaisemaan demokratiapolitiikan keinoin, mutta kehittämällä uusia osallistumisen muotoja voidaan ehkäistä vieraantumista poliittisesta vaikuttamisesta ja lisätä uskoa omiin vaikutusmahdollisuuksiin.

Tammikuun 2022 aluevaalien jälkeen saatamme olla tilanteessa, jossa alle puolet äänioikeutetuista on ilmaissut tahtonsa vaaliuurnilla. Kuka silloin puhuu tuon hiljaisen enemmistön äänellä?

Hyvinvointialueuudistus tarjoaa Suomen mittakaavassa historiallisen demokratian uudistamisen mahdollisuuden. Keskeisintä olisi, että uudet rakenteet luotaisiin alusta alkaen avoimiksi ja vastaanottavaisiksi uusille osallistumisen muodoille, koska kokemukset osoittavat, että uusien kansalaisosallistumisen muotojen istuttaminen olemassa oleviin rakenteisiin on erittäin haastavaa. Toivottavasti meiltä suomalaisilta löytyy rohkeutta uudenlaisen demokratian rakentamiseen hyvinvointialueilla eikä tätä ainutkertaista tilaisuutta jätetä hyödyntämättä.

Jyrki Kataisen puhe Sitran Minne menet demokratia? -tilaisuudessa 15.12.2021.

Mistä on kyse?