Julkaistu 23.01.2014

Sitran trendit: Megakaupungit

Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi , Sitra
Elina Kiiski Kataja on Sitran tulevaisuusasiantuntija. Hänen työtään on napata kiinni yhteiskunnassa jo nyt tapahtuvista tärkeistä kehityskuluista, joilla voi olla suuri merkitys tulevaisuudellemme.

Sitran trendit -artikkelisarjassa käydään läpi syksyllä julkaistun Sitran trendilistan trendit yksitellen erilaisista näkökulmista. Tämä artikkeli on sarjan kahdeksas. Kaikki julkaistut artikkelit löytyvät sivun lopusta.

Kaupungistuminen ilmiönä

Kaupungeissa asuu jo yli puolet maailman väestöstä ja arvioiden mukaan vuonna 2050 jo yli 70 prosenttia. Samassa ajassa maailman väestön arvioidaan kasvavan yli kahdella miljardilla ihmisellä. Kaupungistuminen ei sinänsä ole mikään uusi ilmiö, vaan laajassa mitassa se alkoi jo teollistumisen myötä 1700-luvulla. Sitä aikaisemmin kaupungit olivat kauppa- ja markkinapaikkoja, hallinnon keskuksia ja sivistyksellisten toimintojen paikkoja.

Kehittyvä teollisuus tarvitsi työvoimaa ja sitä oli maaseudulla, josta ihmiset siirtyivät kaupunkeihin paremman elämän toivossa. Teollinen yhteiskunta myös tuotti koneita ja entistä parempia menetelmiä, mikä kasvatti maatalouden tuottavuutta ja vähensi työvoiman tarvetta. Vaikka mielikuvavisamme parin sadan vuoden takaisten teollisuuskaupunkien olosuhteet eivät näytäkään erityisen houkuttelevilta, tarjosivat ne kuitenkin mahdollisuuksia parempaan toimeentuloon, pikku hiljaa kansalaisoikeuksiin ja koulutukseenkin. Suomalaisen teollisen yhteiskunnan syntyä tutkinut professori Pertti Haapala antoikin aikoinaan teokselleen nimeksi kuvaavasti Tehtaan valossa, ei varjossa.

Kehittyneissä yhteiskunnissa teollinen vaihe saavutti huippunsa 1960- ja 1970–luvuilla, jolloin alkoi seuraavan yhteiskunnallisen paradigman, tietoyhteiskunnan, kehittyminen. Maatalouden tuottavuus jatkoi kasvuaan ja teollisuuden tuotannolliset toiminnot siirtyivät kehittyviin yhteiskuntiin. Talouskasvun lähteiksi muodostui uuden tiedon tuottaminen ja soveltaminen, ICT:n hyödyntäminen, brändit, design ja muut korkeaan osaamiseen perustuvat tekijät. Tämä kehitys on edelleen vahvistanut kaupungistumista, koska innovaatiot syntyy paikoissa, joissa on läsnä monipuolista osaamista, tutkimusta, rahoitusta sekä muita erikoistuneita palveluita.

Ympäristöongelmien lisääntyessä ja kestävän kehityksen vaatimusten kasvaessa kaupungeille on tarjolla uusi tärkeä tehtävä: synnyttää elämän muotoja, joissa ekologinen, sosiaalinen ja taloudellinen kestävyys voidaan yhdistää vaurauden luomiseen.

Kaupungistumisen muodot

Kaupungistuminen jatkuu, mutta eri paikoissa hieman eri tavalla ja vauhdilla. Euroopan kaupungistumisaste on noin 73 prosenttia ja sen ennustetaan kasvavan yli 82 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Koska Euroopan väestömäärä kääntyy vuoden 2020 tienoilla laskuun, tämä tarkoittaa, että maaseutu tyhjenee. Kiinnostava huomio eurooppalaisessa kehityksessä, erityisesti länsi-eurooppalaisessa, on se, että noin 70 prosenttia kaupunkilaisista on asunut tyypillisesti alle 500 000 asukkaan kaupungeissa ja sama kehitys näyttäisi jatkuvan. Megakaupungit ei siis ole eurooppalainen tapa kaupungistua. Kaupungistumisen pitkä historia ja pienehköt kaupunkivaltiot ovat muovanneet kehitystä tähän suuntaa.

Pohjois-Amerikassa taas ”pienet” kaupungit ovat häviäjiä. Vuodesta 1950 lähtien suurin kasvajaryhmä on ollut kaupungit, joiden asukasluku on 5-10 miljoona. Vuoteen 2025 mennessä niissä asunee 17 prosenttia kaupunkilaisista, vaikka tuon kokoluokan kaupunkeja ei ollut yhtäkään vuonna 1950. Yli 10 miljoonan asukkaan kaupungit kasvattavat suhteellista osuuttaan, mutta vain hieman. Yhdysvaltalainen tähtiprofessori Richard Florida lanseerasi kymmenkunta vuotta sitten ajatuksensa luovasta luokasta ja kaupunkien vetovoimasta. Esimerkiksi Pohjoismaissa empiiristä tukea ajatukselle ei löytynyt, mutta nimenomaan amerikkalainen kymmenien miljoonakaupunkien rakenne tekee erilaiset luovan luokan valinnat aidosti mahdollisiksi.

Kiinassa kaupungistumisaste oli vielä vuonna 2000 vaatimattomat 36 prosenttia, mutta sen ennustetaan kasvavan vuoteen 2050 mennessä 77 prosenttiin. Kiinassa maan sisäistä liikkumista säänneltiin pitkään, ja kaupungistuminen on päässyt vauhtiin vasta viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, kun maan taloutta on ryhdytty uudistamaan toden teolla. Kiina on teollistunut erittäin nopeasti ja rakentaa jo osaamispohjaista talouttaankin aktiivisesti. Kiinassa kaupungistuminen eroaa Euroopasta ja Pohjois-Amerikasta siten, että kasvu keskittyy yli 10 miljoonan asukkaan sekä 5-10 miljoonan asukkaan kaupunkeihin. Vuonna 1990 Kiinassa ei ollut yhtään megakaupunkia, mutta vuonna 2025 jo todennäköisesti 13. Harvaan asutussa Kiinassa, jossa ei ole olemassa Euroopan kaltaista kehittynyttä infrastruktuuria kaikkialla, kasvaminen olemassa olevaan rakenteeseen on yksinkertaisempaa ja nopeampaa. Lisäksi suurimmissa kiinalaiskaupungeissa on parhaat yliopistot ja mahdollisuus työskennellä kansainvälisissä tehtävissä, mikä lisää niiden vetovoimaan entisestään. Japanissa kehitys on vielä keskittyneempää eli 40 prosenttia väestöstä asuu megakaupungeissa ja Tokio on maailman suurin ja myös tuottavuudeltaan korkein kaupunkiseutu (Glaeser 2011).

Suomalaisia kiinnostanee Venäjän kehitys, joka ulottuu Euroopasta Aasiaan. Päinvastoin kuin muualla Venäjän väkiluku on jo nyt kääntynyt laskuun ja laskun ennustetaan jatkuvan kymmeniä vuosia eteenpäin. Kaupungistuminen etenee siitä huolimatta eli nykyisestä 74 prosentista nousu olisi 82 prosenttiin vuoteen 2050 mennessä. Toisin sanoen maaseutu tyhjenee suhteellisesti ja absoluuttisesti. Venäjälle tyypillisiä ovat kaupungit joiden väkiluku 1,0 – 1,5 miljoonaa ja tämä ryhmä näyttäisi säilyttävän asemansa. Yli 5 miljoonan Pietarin ja yli 10 miljoonan Moskovan arvioidaan kasvavan vain maltillisesti.

Kaakkois-Aasia (Indonesia, Filippiinit, Thaimaa ym.) on kiinnosta kasvualue ja siellä väestön kasvu jatkuu pidempään kuin Itä-Aasiassa (Kiina, Japani, Etelä-Korea ym.). Kaupungistumisaste on noin 45 prosenttia ja kasvaa. Vuonna 2000 alueella ei ollut yhtään megakaupunkia, mutta vuonna 2025 jo niitä arvioidaan olevan 11, ja silloin niissä asuu yli 11 prosenttia kaupunkiväestöstä. Karkeasti ottaen loppu kaupunkiväestö asuu pienissä kaupungeissa (alle 500 000 as.).

 Afrikassa kaupungistumisaste on 40 prosenttia ja noussee 45 vuoteen 2025 mennessä. Kaiken kokoiset kaupungit kasvavat ja megakaupunkeja arvioidaan olevan seitsemän vuonna 2025. Hitaan teollistumisen vuoksi maaseudulla on edelleen tärkeä merkitys Afrikassa. Suurten kaupunkien ongelmat ovat samanlaisia, joita Euroopassa ratkottiin pari sataa vuotta sitten: asunnottomuus, sairaudet, rikollisuus ja puhdas vesi. Kongon Kinshasassa 10 prosenttia lapsista kärsii aliravitsemuksesta. Vaikka ympäristö ankea, on silti hyvä muistaa, että ympäröivällä maaseudulla luku on 30 prosenttia (Glaeser 2011). Vaikka Rion Favelat ja Mumbain slummit ovat meidän mielestämme sietämättömiä paikkoja, silti ne tarjoavat enemmän mahdollisuuksia kuin köyhä maaseutu.

Kestävät kaupungit

Aasiassa nopea kaupungistuminen johtaa megakaupunkeihin, kun taas Euroopassa viihdytään pienissä kaupungeissa. Pohjois-Amerikassa kaupungit ovat miljoonakaupunkeja, mutta rakenteeltaan hajautuneita laajoine esikaupunkialeineen, joissa asuminen perustuu yksityisautoiluun. Maapallo ei kestä yhdysvaltalaista mallia, eikä eurooppalaistakaan kulutustasoa. Maailmanlaajuisten ympäristöongelmien ratkaisemiseksi on esitetty monenlaisia vaihtoehtoja. Eräät asiantuntijat ovat sitä mieltä, että nimenomaan kaupungit ovat vastaus haasteeseen.

 Euroopassa tiivistetään yhdyskuntarakenteita (esim. Amsterdam), kehitetään joukkoliikennettä (Lontoo, pienistä kaupungeista Freiburg) ja kevyttä liikennettä (Kööpenhamina) sekä panostetaan uusiutuviin energialähteisiin (Saksa, Espanja, Tanska). Paljon tehtävää on kuitenkin edessä. Yhdysvalloissa yksityisautoilu on kulttuurillisesti suurempi kysymys kuin Euroopassa, eikä liuskeöljyn löytyminen kannusta uudenlaiseen kaupunkisuunnitteluun. Kehittyvien maiden megakaupungeissa yhdyskuntarakenteiden on oltava tiiviitä ja lisäksi on rakennettava korkealle, jotta energiatehokkuutta voidaan kasvattaa ja liikkumistarpeita vähentää. Lisäksi liikkumisen täytyy perustua joukkoliikenteeseen ja kevyeen liikenteeseen. Energian tuotanto on ratkaiseva kysymys ja esimerkiksi Kiina turvautuu jatkuvasti hiilivoimaloihin. Kiinassa ympäristöhaasteet on kuitenkin tiedostettu ja sinänsä kaupunkirakenteet ovat tiiviitä. Japani on kaikille hyvä esimerkki siitä miten tiiveys toteutetaan esteettisesti. Intian osalta tärkeä kysymys on edetäänkö siellä brittäläisen kaupunkisuunnittelun opeilla, jossa matalat rakennuksia levitetään laajalle alueelle vai tehdäänkö tiivistä ja korkeaa (Glaeser 2011).

Kaupunkikehityksen uusimpia muoteja ovat älykkäät kaupungit. Vaikka onkin hieman epäselvää mitä kaikkea termillä tarkasti ottaen tarkoitetaan, voidaan ajatella, että ekologisessa mielessä älyliikenne, älykkäät energiaverkot ja älykäs asuminen ovat tapoja lisätä ekologista kestävyyttä. Kokonaan toinen asia on kehittyvien talouksien kyky investoida näihin asioihin. Kehittyneiden maiden yrityksille nämä ongelmat tarjoavat kuitenkin merkittävän liiketoimintapotentiaalin.

Taloudellisen kestävyyden osalta olisi helppo tehdä johtopäätös, että nimenomaan suuret kaupungit ovat kestäviä. Detroit oli 1950–luvulla maailman autoteollisuuden keskus ja yksi johtavia yhdysvaltalaisia kaupunkeja. Loiston päivistään se on menettänyt yli 50 prosenttia asukkaistaan ja jätti viime kesään konkurssihakemuksen. Koko ei siis takaa automaattisesti menestystä. Ruotsalainen tutkija Åke Andersson, yksi luovien kaupunkien ensimmäisistä teoreetikoista, totesi jo 1980-luvulla, että oleellista on erilaisten luovien toimintojen moninaisuus, ei niinkään yksittäisen luovan alan koko, ja tietysti näiden erilaiset kombinaatiot ja kohtaamiset. Kaupunkitutkimuksen grand old man Peter Hall puolestaan toteaa, että kaupungin todellinen ”kultakausi” osuu vain kerran sen kohdalle. Hänen esimerkkejään ovat Antiikin Ateena, Renesanssin Firenze, 1900-luvun alun Wien, 1950-luvun alun Memphis, 1960-luvun New York ja 1990-luvu Tokio. (Hall 1998.) Ehkä voisi sanoa, että riittävä koko ja erityiset laadulliset ominaisuudet yhdistettynä kaupungin kykyyn uudista itseään jatkuvasti mahdollistaa pitkäjänteisen menestyksen. Tästä hyvä esimerkki on vaikkapa Boston. (Sotarauta ja Kostiainen 2008.)

Sosiaalisen kestävyyden näkökulmasta haasteet ovat myös valtavia. Afrikassa ja monin paikoin Aasian kasvavia kaupunkeja kysymys on koulutuksesta, terveydenhuollosta, turvallisuudesta ja muista ihmiselämän perusasioista. Kysymys on myös demokratian etenemisestä ja paikallisyhteisöjen mahdollisuudesta olla päättämässä itseään koskevista asioista. Monissa köyhissä paikoissa kansalaisyhteiskunnan verkostot sinänsä toimivat, koska ilman niitä ei selvitä hengissä. Mutta kun perusedellytykset kehittyvät, sosiaalisen kestävyyden vaatimukset saavat muunkinlaisia muotoja kohdistuen viime kädessä itsensä toteuttamiseen. Kuten Neal tuoreessa Connected City –teoksessaan (2012) osoittaa, suuret kaupungit moninkertaistavat mahdollisuudet monipuolisten ja ”erikoistuneiden” sosiaalisten verkostojen rakentamiseen.

Yhteenveto

Kaupungistuminen jatkuu, mutta sen painopiste siirtyy Aasiaan ja Afrikkaan. Edullinen työvoima vauhdittaa teollisien yhteiskuntien kehittymistä, osin hallitsematonkin muuttoliike johtaa megakaupunkien syntymiseen, jotka tarjoavat mahdollisuuksia parempaan elämään maaseudun köyhille. Alueelliset erot ovat kuitenkin valtavia: Japani on yksi maailman sofistikoituneimmista yhteiskunnista, kun taas Kaakkois-Aasia vasta nousee köyhyydestä. Kiina etenee nopeasti usealla rintamalla. Ratkaistavat ongelmat ovat valtavia, mutta globalisaation myötä erilaisia koeteltuja ratkaisuja on käytettävissä. Nouseeko jokin Aasian tai peräti Afrikan kaupungeista jollakin erityisellä tavalla ”johtavaksi” on mielenkiintoinen seuraamisen aihe. Aasiassa nopea kaupungistuminen johtaa megakaupunkeihin, kun taas Euroopassa viihdytään pienissä kaupungeissa. Pohjois-Amerikassa kaupungit ovat miljoonakaupunkeja, mutta rakenteeltaan hajautuneita laajoine autoilukaupunkeja.

 

Juha Kostiainen, Johtaja, kaupunkikehitys, YIT Oyj

Dosentti, kaupunkiseutujen strateginen kehittäminen, Tampereen yliopisto

Lähteet:

http://esa.un.org/unup/ (28.10.2013)

GLAESER, E. (2011). Triumph of the City. The Penguin Press. New York.

HALL, P. (1998), Cities in Civilization. W&N.

NEAL, Z. (2012), The Connected City. How Networks Are Shaping the Modern Metropolis. Routledge.

SOTARAUTA, M. & KOSTIAINEN, J. (2008). Kaupunkien kehitys verkostoyhteiskunnassa – Onko yleissivistys nokkelan kaupungin perusta? teoksessa Tiihonen, P. & Kuusi, O. (toim.) Metropolit, Aasia ja yleissivistys. Eduskunnan tulevaisuusvaliokunnan julkaisuja 3/2008.

 ————————————————————————————————————————–

Länsimaisen työn radikaali murros

Älyteknologia arjessa

Polarisaatio ja eritahtisuus energiamurroksessa

Kamppailu luonnonvaroista kiihtyy

Data vallan ja vaurauden lähteenä

Euroopan uudistumiskyvyttömyys

Superseniorit

 

Mistä on kyse?