Julkaistu 30.09.2013

Sitran trendilista 2013-2014 valmistui

Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi , Sitra
Elina Kiiski Kataja on Sitran tulevaisuusasiantuntija. Hänen työtään on napata kiinni yhteiskunnassa jo nyt tapahtuvista tärkeistä kehityskuluista, joilla voi olla suuri merkitys tulevaisuudellemme.

Sitran trendilista 2013-2014 valmistui syyskuussa. Trendilistassa kuvataan Suomen ja Sitran kannalta kiinnostavimpia megatrenedejä, jotka vaikuttavat siihen millaiseksi tulevaisuus muotoutuu.

Sitran trendilistan työstö tehtiin eri vaiheissa. Työn pohjana käytettiin Sitran johtoryhmän vuonna 2011 tekemää edellistä trendilistaa ja Sitran ennakoinnin kuluneen vuoden aikana keräämiä globaaleja ilmiöitä. Lisäksi työstöön pyydettiin ilmiöitä suomalaisilta ennakoinnin ja tulevaisuustyön asiantuntijoilta esim. Tulevaisuuden tutkimuskeskusesta, Etlasta, ajatushautomoista sekä innovaatiotoimijoilta.

Näitä impulsseja työstivät sekä Sitran johtoryhmä että asiantuntijat erillissä työpajoissa siten, että lopulliseen trendilistaan valikoitui ilmiöitä, jotka ovat sekä Suomen että Sitran työn kannalta relevantteja. Lopuksi listaa verrattiin kansainvälisiin megatrendilistoihin ja ilmiöihin (Frost&Sullivan, The Economist, Institute for the Future, Nesta). Sitran trendilistan lopullisen version hyväksyi Sitran johtoryhmä ja se esiteltiin Sitran hallitukselle syyskuussa jonka jälkeen se julkaistiin.

Valitut megatrendit eivät kata koko maailmaa, mutta niiden valinnassa on pyritty siihen, että ne olisivat tavalla tai toisella merkityksellisiä Suomen näkökulmasta ja erityisesti niillä alueilla, joilla Sitra toimii suomalaisen yhteiskunnan kehittämisessä. Toisaalta vuosittain päivitettävä trendilista myös tarvittaessa haastaa meitä tarkastelemaan omaa ajatteluamme. Sitra on aina ollut luonteeltaan tulevaisuusorganisaatio, ja siksi on luontevaa että tarkastelemme jatkuvasti maailmaa myös megatrendien näkökulmasta.

Trendilista on luettavissa Slidesharesta ja lisätietoja voi pyytää Sitrasta Elina Kiiski Katajalta. Tulevien viikkojen aikana Sitra.fi -sivuston tulevaisuusosiosta voi lukea artikkelisarjan puitteissa lisää jokaisesta trendilistan trendistä. Jo julkaistut artikkelit löydät tämän sivun alalaidasta. Artikkelisarja jatkuu tammikuun loppuun ja joka viikko julkaistaan artikkeli yhdestä trendistä.

aiheet