Kuvaaja: Ronan Browne

Julkaistu 30.01.2014

Tähderuokailu leviää uusiin kouluihin

Sitran kokeilusta liikkeelle lähtenyt tähderuokailu on tammikuussa aloitettu kahdessa uudessa koulussa Jyväskylässä. Keski-Palokan koulussa kokemukset lounasruuan hävikin vähentämiseksi ovat olleet erityisen hyviä.

Tammikuusta lähtien lounasta on saanut 1,50 euron hintaan Jyväskylässä Vaajakummun koulun lisäksi Keski-Palokan ja Jokelan kouluista.

“Olemme aloittaneet tähderuokailun koulussa hyvin varovasti, mutta kokeilu on lähtenyt hyvin käyntiin. Olemme mainostaneet asiaa lähialueen ilmoitustaululla, ja meillä on käynyt päivittäin yhdestä kuuteen koulun ulkopuolista ruokailijaa, lähinnä eläkeläisiä ja työttömiä”, sanoo ruokapalveluvastaava Reetta Taulu Keski-Palokan koulusta.

Tähderuokailulle on ollut käyttöä, sillä koulussa on 483 ruokailijaa ja alakoululaisten ruuan menekin arvioiminen on haastava tehtävä. Esimerkiksi haastattelupäivänä kinkkukiusausta oli koululle tilattu 260 aterian verran, mutta silti ruokaa jäi kahdeksan annosta yli. Niistä neljä myytiin lähialueiden asukkaille tähdelounaina ja loput neljä menivät biojätteeseen.

“Vaikka yritän minimoida hävikkiä erittäin tarkalla tilaamisella, tässä pelataan silti upporikasta ja rutiköyhää. Alakoululaisten annoskoot ovat monissa ruokalajeissa laskettu todella suuriksi, ja siksi tilaan ruokaa yleensä selvästi ohjeellista annostusta vähemmän. Kun olen tätä jo kolmekymmentä vuotta tehnyt, minulla on jo jonkinlainen tuntuma tähän – ja tilaukset osuvat aika hyvin kohdalleen”, Taulu sanoo.

Joskus kuitenkin ruuan menekkiä on mahdotonta arvioida oikein, sillä yllättävät sairastumiset, flunssa-aallot ja poissaolot vaikuttavat heti.

“On sula mahdottomuus arvioida ruuan tarvetta millilleen. Syksyllä teimme kahden viikon seurannan, jossa todettiin, että ruuasta jää hävikkiin vain noin 5,6 prosenttia, mutta kiloissa se on paljon. Pahimmillaan biojätteeseen on päivässä heitetty jopa kymmenen kiloa syömäkelpoista ruokaa”, Taulu sanoo.

Siksi Taulu tekikin koulunsa rehtorille aloitteen tähderuokailun aloittamisesta Keski-Palokassa.

“Rehtori ja muu henkilökunta ovat ottaneet asian alusta asti myötämielisesti vastaan. Olemme vihreän lipun koulu, joten asia sopii meidän toimintaamme hyvin. Olemme pohtineet asian hyviä ja huonoja puolia huolella Vaajakummun ja Jokelan koulujen kanssa yhdessä, mutta huonoja puolia ei ole kyllä vielä juuri huomattu”, Taulu summaa.

Käytännössä tähderuokailu toimii niin, että keittiöhenkilökunta kiinnittää koulun ulko-ovelle arkipäivisin punaisen tai vihreän lapun.

“Vihreä lappu ovessa kertoo, että ruokaa jäi, punainen taas kertoo, että ei. Kadulta saakka näkee, kannattaako pistäytyä koululle ruokailemaan.”

Keski-Palokassa on tammikuussa pelkästään ensimmäisen kolmen viikon aikana käynyt 43 ruokailijaa, mutta Jokelan koulun tähderuokailumahdollisuutta asiakkaat eivät ole vielä löytäneet.

Tähderuokailukäytäntö sai alkunsa Kylän Kattauksen palvelupäällikön Paula Puikkosen ideasta viime keväänä. Ideaa kokeiltiin Sitran rahoituksella osana Kohti resurssiviisautta -hanketta ensin Keljon palvelutalossa ja sitten Vaajakummun koulussa, jossa siitä tehtiin pysyvä käytäntö. Kohti resurssiviisautta -hankkeen kokeilujen tavoitteena on vähentää luonnonvarojen käyttöä ja päästöjä ja samalla lisätä hyvinvointia alueella.

Aloitteita tähderuokailun aloittamiseksi on tehty ympäri Suomea, muun muassa Helsingissä, Lahdessa, Tampereella ja Rovaniemellä. Myös ympäristöministeri Ville Niinistö on pitänyt kokeilua kannatettavana:

“Sitran ja Jyväskylän kaupungin lupaava kokeilu tähderuokailusta on sellainen toimintamalli, jota kannattaa levittää. Ylijäävän ruuan myynti ulkopuolisille omakustannushintaan ei vaadi mitään erikoislupaa tai -järjestelyjä, vaan Evira on todennut sen olevan tavanomaista elintarvikkeiden tarjoilua”, Niinistö toteaa vastauksessaan eduskunnassa esitettyyn kirjalliseen kysymykseen.

Mistä on kyse?