Julkaistu 18.04.2017

Toimintatapoja muuttamalla tyytyväiset asukkaat ja jaksava henkilöstö

Anninpirtissä kuunnellaan asukkaiden toiveita sekä tuetaan henkilökunnan vahvuuksia ja sujuvaa arkea. Tutustu työelämäpalkintofinalistin työelämän kehittämisen reseptiin ja äänestä suosikkiasi.
Anninpirtti

Raaka-aineet

  • 1 haaste: tarve muutokseen talouden ja toiminnan suhteen
  • 1 tavoite: asukaskeskeinen palvelukulttuuri
  • Sitoutumista ja ajattelutavan muutosta
  • Hyppysellinen joustavan työajan käytäntöjä
  • Runsaasti yksilöllisiä toimenkuvia
  • Kinestetiikkaa ja koulutusta
  • Rutiineista ja aikatauluista luopumista
  • Tahdonvoimaa

Valmistusohjeet

Ota käyttöön yksilövastuinen työskentelymalli ja tue asukkaan voimavaroja. Varmista, että yhdellä hoitajalla on kokonaisvastuu asiakkaan arjen sujumisesta. Huomioi asukkaan omat tottumukset ja toiveet. Asukkailla saa olla oma rytmi heräämiseen, eikä mitään tehdä väkisin.

Anna henkilökunnan suunnitella omat työvuoronsa siten, että työajat ovat parhaimmat myös asukkaiden kannalta. Varmista, että työntekijöitä on riittävästi paikalla ruuhkahuipuissa, mikä tukee henkilökunnan jaksamista. Perusta työaikapankki, joka tarjoaa joustavuutta työn ja oman elämäntilanteen yhteensovittamiseen.

Vinkki: Ota käyttöön koko talon asukaskokoukset, joissa päätetään yhdessä toiminnasta esim. mitä syödään ja missä.

Laadi yksilölliset työnkuvat, mikä antaa työntekijöille mahdollisuuden tuoda omat vahvuutensa työyhteisön ja asukkaiden käyttöön. Meidän reseptillämme se tarkoittaa vanhusten viemistä kuntosalille, laulattamista, lukemista tai vaikkapa kädestä pitämistä ja kuulumisten vaihtoa. Auta asukkaita säilyttämään osallisuutensa niin omassa elämässään kuin yhteiskunnassakin.

Kerää säännöllistä palautetta ja kehitysehdotuksia. Toteuta ne.

Mitä tällä reseptillä syntyi?

Reseptimme avulla kunnallinen yksikkö on taloudellinen, tuottava ja asiakkaiden toivelistan halutuin paikka. Muutos on toteutettu toimintatapoja uudistamalla. Samalla henkilökunnan hyvinvointi on parantunut ja sairauspoissaolojen vähentyminen on tuonut kustannussäästöjä. Mikä parasta – annettu hoiva ja asukkaan elämänlaatu ovat parantuneet.

Positiivisuus ja energisyys tukevat kehitystä. Jokainen voi ilmaista mielipiteensä ja ajatuksensa; nauretaan ja itketään yhdessä, halauksia unohtamatta!

Anninpirtti on valittu vuoden 2017 Työelämäpalkintohaun finalistiksi. Sosiaali- ja terveysministeriö, Sitra ja Työsuojelurahasto myöntävät palkinnon 9 työpaikalle.

Anninpirtti on Sastamalassa sijaitseva tehostetun palveluasumisen yksikkö, joka tarjoaa iäkkäille asukkailleen ympärivuorokautista hoito- ja huolenpitoa. Työntekijöitä on 18. Löydät heidät myös Facebookista.

Lisätiedot

Milla Lavikainen, milla.lavikainen@sastamala.fi
Anninpirtti, Sastamalan seudun sosiaali- ja terveyspalvelut

{{upper_title}} {{translations.ended}}

{{title}}

{{explanation}}
{{Math.round(vote_results.share)}}% {{getOptionByKey(vote_results.key).label}}

Mistä on kyse?