artikkelit
Arvioitu lukuaika 7 min

Valostin, luovan joutilaisuuden siivet ja keskusteluaiheautomaatti

Mitä tapahtuu, kun muotoilu- ja tulevaisuusajattelu yhdistyvät? Kevään 2022 työpajasarjassa spekuloitiin tulevaisuuksilla ja tarjoiltiin ideoita Designmuseossa avautuvan tulevaisuusnäyttelyn tekijöille.  

Kirjoittaja

Liisa Poussa

Asiantuntija, Ennakointi, Sitra

Julkaistu

Valostin sytyttää aivoissa toivonkipinän yllättävissä luottamusta horjuttavissa tilanteissa. Luovan joutilaisuuden siivet antavat töissä mahdollisuuden ottaa etäisyyttä asioihin fyysisesti ilmaan nousemalla, lintuperspektiivistä katsellen. Keskusteluautomaatti taas tarjoaa kaupunkitilassa erilaisia keskusteluaiheita toisilleen tuntemattomille ihmisille lisäten näin kaupunkilaisten välistä dialogia ja kanssakäymistä. Muun muassa nämä ideat syntyivät Sitran järjestämässä Tulevaisuuden esineet -työpajasarjassa viime keväänä.

Kolme kaikille avointa työpajaa liittyivät syyskuussa avautuvaan Mitä jos? Toisenlaisia tulevaisuuksia -näyttelyyn Designmuseossa. Mukana oli reilu 60 innokasta ideoijaa kokeilemassa spekulatiivista yhteismuotoilua. Tavoitteena oli luoda uutta, tulevaisuuteen liittyvää tietoa yhdessä, erilaisten ihmisten tulkitsemana. Lisäksi tarkoituksena oli tarjota inspiraatiota ja ideoita näyttelyn tekijöille, jotka suunnittelivat näyttelyyn oman, toisenlaista tulevaisuutta spekuloivan teoksensa. Näyttelyssä nähdään Kiia Beilinsonin, Pasi Kärkkäinen-Tunkelon, Irene Suosalo, Pekko Vasantolan, Dario Vidalin sekä Milla Kallionja Efe Ogbeiden teokset.

Mikä ihmeen spekulatiivinen muotoilu?

Spekulointi tarkoittaa jonkin asian tarkastelua hypoteettisesti, arvaillen ja pohtien. Muotoilun kentällä on viime aikoina puhuttu paljon spekulatiivisesta muotoilusta. Aalto-yliopiston muotoilun professori Anna Valtonen kiteyttää Design Forumille antamassaan haastattelussa spekulatiivisen muotoilun idean näin: ”designia hyödynnetään näyttämään ei vain sitä, mitä tulevaisuus voisi olla, vaan myös kaikkea sellaista, jota ei haluta.” Spekulatiivinen muotoilu siis yhdistää muotoilu- ja tulevaisuusajattelua ja pyrkii konkretisoimaan jotakin mahdollista tulevaisuutta.

Kiinnostava spekulatiivisen muotoilun alagenre on Design Fiction, jossa kerrotaan tarinoita toisenlaisista tulevaisuuksista erilaisten tätä tarkoitusta varta vasten suunniteltujen fyysisten esineiden ja asioiden kautta. Design fiction ammentaa erityisesti heikoista signaaleista Heikko signaali Merkki nousevasta asiasta tai ensioire mahdollisesta muutoksesta, joka saattaa olla tulevaisuudessa merkittävä. Avaa termisivu Heikko signaali ja pyrkii haastamaan ajatuksiamme tulevaisuudesta eli siitä, miten ajattelemme vaikkapa käyttäytyvämme tulevaisuudessa, millaista teknologiaa hyödynnämme tai millaisia normeja ja arvoja meillä on. Hyvä esimerkki Design fictionin soveltamisesta on NearFutureLabsin toteuttama tulevaisuuden Ikea-katalogi. Muodoltaan ja ilmeeltään tuttu huonekaluluettelo esittelee arkisenoloisia kodintavaroita, mutta kun tarkemmin katsoo, moni asia onkin toisin. Sohvan ostamisen sijaan tarjolla on esimerkiksi käyttöoikeus sohvaan ja vessakäyttäytymisen dataa jakamalla voi luoda itselleen vaurautta. Tulevaisuutta? Jää nähtäväksi, mutta ainakin tulevaisuus muuttuu jostakin abstraktista ja etäisestä käsinkosketeltavaksi ja arkiseksi ja herättää kysymään ”Mitä jos?”.

Tulevaisuuksilla spekuloiminen pakottaa meidät pohtimaan tulevaisuutta avarasti ja monikossa, sekä tarkastelemaan nykyhetken valintoja ja päätöksiä kriittisesti.

Mutta miksi spekuloida tulevaisuuksilla? Mitä hyötyä siitä on? Ajatuksemme tulevaisuudesta kyntävät helposti varsin totuttuja uria. Saatamme ajatella, että tulevaisuus on kuin nykyhetken jatke, jossa asiat ovat usein vain nopeampia, isompia ja tehokkaampia. Toisaalta saatamme myös ajatella, että tulevaisuus vyöryy meitä kohti ilman, että voisimme vaikuttaa siihen. Tulevaisuuksilla spekuloiminen haastaa näitä ajattelumalleja. Se pakottaa meidät pohtimaan tulevaisuutta avarasti ja monikossa, sekä tarkastelemaan nykyhetken valintoja ja päätöksiä kriittisesti. Mutta se myös kutsuu meitä keskustelemaan tulevaisuudesta ja pohtimaan sitä, millaista tulevaisuutta oikeastaan haluamme rakentaa.

Muotoilun avulla tulevaisuutta voi spekuloida jonkin konkreettisen, koettavan, kosketettavan tai nähtävän kautta. Tämä useimmiten helpottaa tulevaisuuspohdintoja ja herättää kiinnostavia kysymyksiä. Lisäksi se tuo ajattelun rinnalle myös tunteet: miltä jonkin asian näkeminen, koskettaminen tai kädessä pitäminen tuntuu?

Työpajoissa kuviteltiin erilaisia tulevaisuuksia

Designmuseon näyttelyn teokset käsittelevät tulevaisuutta kuuden eri teeman kautta: kotona, töissä, luonnossa, kaupungilla, päättämässä ja metaversumissa. Myös kevään työpajoissa keskityttiin näihin samoihin teemoihin, kun osallistujat pääsivät kokeilemaan sitä, mitä tulevaisuuden spekulointi käytännössä voi olla.

Parituntisissa verkkotyöpajoissa ajattelua viriteltiin ensin tarkastelemalla kuhunkin teemaan liittyviä heikkoja signaaleja, joista Sitra julkaisi selvityksen alkuvuodesta. Sen jälkeen työskentely eteni pienryhmissä, joissa kussakin oli noin 3 – 5  osallistujaa. Kukin pienryhmä valitsi ryhmää eniten kutkuttelevan Mitä jos? -muotoisen tulevaisuuskysymyksen ja ryhtyi spekuloimaan, millaisia asioita tai esineitä kyseisessä tulevaisuudessa voisi tarvita. Työpajoissa keskityttiin esineisiin ja asioihin siksi, että tulevaisuuspohdinnat saisivat jonkin konkreettisen muodon.

Tehtävänanto oli hyvin lavea, sillä tavoitteena oli antaa osallistujille valta tuottaa ja tulkita tulevaisuuteen liittyvää tietoa hyvin vapaasti. Työskentelyn tuloksena kukin pienryhmä tuotti yhden, hieman pidemmälle mietityn idean tulevaisuuden esineestä sekä pohti sitä, millaisen vastaanoton esine tai asia saisi ihmisiltä. Työpajan Miro-työskentelypohjiin voi tutustua täällä, täällä ja täällä (linkki avaa Miro-verkkotyöskentelyalustan).

”Mieltä avartavia keskusteluita!”

Vaikka työpajojen tulokset jäivät vasta ideoiden tasolle, osallistujien palautteissa korostui ajattelun avartuminen ja se, ettei ideoitaan tarvinnut rajoittaa. ”Mieltä avartavia keskusteluita!”, kiteytti yksi osallistuja. Muutamissa palautteissa nousi myös esille osallistujan oman tulevaisuususkon vahvistuminen. Moni myös kertoi, miten innostavaa oli miettiä tulevaisuutta sen kautta, millaisille esineille tai asioille voisi tulevaisuuden arjessa olla käyttöä. Samaan aikaan työskentely herätti osallistujien kesken keskusteluja myös siitä, mitä haluaisimme tässä hetkessä muuttaa. Kokemukset liittyvät selvästi myös tulevaisuuden spekuloinnin hyötyihin: tunnistamme, millaista tulevaisuutta oikeastaan haluamme tehdä ja millaista tulevaisuutta välttää.

Kiinnostavaa oli, että jotkin aiheet resonoivat erityisen paljon. Esimerkiksi työtä käsittelevässä työpajassa kaikki pienryhmät halusivat käsitellä samaa kysymystä ”Mitä jos työpaikka olisi hyvinvoinnin keidas?”, vaikka tarjolla oli useita muitakin vaihtoehtoja. Teeman ympärillä keskusteltiin paljon muun muassa siitä, että työ ei saisi tulevaisuudessa viedä kaikkea aikaa ja resursseja halutaan antaa enemmän läheisille, perheelle, yhteiskunnalle.

Työpajojen tavoitteena oli niin uuden tulevaisuustiedon luominen kuin erilaisten ihmisten osallisuuden lisääminen tulevaisuuskeskusteluissa.

Sen lisäksi, että työpajoissa luotiin uutta tulevaisuustietoa ja syötettiin ideoita ja ajatuksia teosten suunnittelijoille, oli työpajojen taustalla myös toinenkin tavoite: lisätä erilaisten ihmisten osallisuutta tulevaisuuskeskusteluissa. Siksi työpajat olivat kaikille avoimia eikä osallistuminen vaatinut mitään ennakko-osaamista tai asiantuntemusta.

Vaikka työpajat herättivät paljon kiinnostusta ja osallistujia oli runsaasti, haasteitakin oli. Yksi selkeä haaste oli saada työpajoihin sellaisia osallistujia, jotka eivät ehkä muutoin osallistuisi Sitran järjestämiin tilaisuuksiin tai ole muutoin mukana tulevaisuudesta käytävissä keskusteluissa. Oppi tästä oli, että uusia yleisöjä on hankala tavoittaa ilman, että kutsuprosessiin on runsaasti aikaa ja että yhteistyötä tehdään sellaisten tahojen kanssa, joilla on yhteys tavoiteltaviin uusiin kohderyhmiin.

Toinen tunnistettu haaste oli keväällä kiristynyt koronatilanne, mikä pakotti järjestämään kaikki kolme työpajaa verkossa. Tämä saattoi hankaloittaa joidenkin osallistumista. Työpajojen luonne olisi myös ollut hyvin erilainen, jos osallistujat olisivat päässeet muotoilemaan tulevaisuuden esineitään fyysisesti konkreettisen muotoon.

Kohti näyttelyä

Miten työpajojen anti sitten vaikutti Designmuseossa nähtäviin teoksiin? Työpajojen yhteys teoksiin haluttiin jättää tarkoituksella väljäksi ja tarjota kaikille – niin työpajojen osallistujille kuin teosten tekijöille – mahdollisimman suuri vapaus spekuloida tulevaisuudella. Kaikki teosten suunnittelijat olivat mukana työpajoissa – osa aktiivisemmin keskusteluihin osallistuen, osa enemmän kuulolla ja tunnelmia aistien. Kuten työpajan osallistujilla, myös teosten suunnittelijoilla oli vapaus poimia työpajoista mukaansa se, mitä mukaan tarttui. Joissakin teoksissa yhteys työpajassa ideoituihin esineisiin on selkeämmin nähtävissä, toisissa yhteys saattaa olla joku oivallus työpajassa kuullusta keskustelusta, joka inspiroi tekijää oman teoksensa suunnitteluprosessissa.

Vaikka työpajat on nyt pidetty ja teokset valmiina, tulevaisuuskeskustelu jatkuu. Näyttelytilassa jokainen kävijä voi kirjoittaa omia Mitä jos? -kysymyksiä ja luoda lähtöpisteitä erilaisten maailmojen kuvittelulle ja olemassa olevien oletusten haastamiselle.

Kiinnostuitko? Mitä jos? Toisenlaisia tulevaisuuksia -näyttely on avoinna Designmuseossa Helsingissä 9.9.2022–12.3.2023.

Mistä on kyse?