Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Vincit Oy

Julkaistu 21.06.2016

Vincitin mullistava johtamismalli tuottaa tulosta

Ohjelmistoyhtiö Vincit kyseenalaistaa vanhat johtamismallit ja antaa henkilöstölle täyden vapauden ja vastuun päättää omista työtehtävistään.

Ohjelmistoyhtiö Vincit kyseenalaistaa vanhat johtamismallit ja antaa henkilöstölle täyden vapauden ja vastuun päättää omista työtehtävistään.

Ohjelmistoyhtiö Vincit sai alkunsa, kun joukko IT-alan ammattilaisia sai tarpeekseen työelämän perinteisistä kaavoista ja päätti perustaa vuonna 2007 kokonaan omilla pelisäännöillä toimivan yrityksen Tampereelle. Yhtiön liikeidea on ollut alusta lähtien räätälöityjen ohjelmistojen tuotekehitys eri toimialoille, muun muassa terveydenhoitoon. Tavoitteita on vain yksi: työntekijöiden ja asiakkaiden tyytyväisyys.

”Uskomme, että tätä kautta tulee myös taloudellista menestystä”, Vincitin tytäryhtiön Vincit Helsingin toimitusjohtaja Teemu Uotila perustelee.

Työntekijät tekevät päätökset

Vincitin toiminnassa keskeistä on johtamismalli, joka perustuu päätöksenteon täydelliseen hajauttamiseen. Jokaisella työntekijällä on oikeus ja myös velvollisuus tehdä omaa vastuualuettaan koskevia päätöksiä.

”Jokainen tekee päätöksiä omalla osaamisalueellaan, oli se sitten koodausta, myyntiä tai markkinointia. Tekemisiin ei puututa ylhäältäpäin”, Uotila sanoo.

Vapauden vastapainoksi päätöksistä on myös kannettava vastuu. Uotilan mukaan tasapaino on toiminut yllättävänkin hyvin. Esimerkiksi yrityksen rahankäyttö ei ole riistäytynyt käsistä, vaikka jokainen työntekijä voi päättää, millaisilla laitteilla hän haluaa tehdä töitä.

”Rahan käytössä ainoa ohje henkilöstölle on, että tee päätöksiä niin kuin käyttäisit omia rahojasi”, Uotila mainitsee.

Johtamismallia kehitettävä jatkuvasti

Hierarkian mataluudesta kertoo se, että Vincitissä ei ole toimitusjohtajan lisäksi muita esimiehiä.

”Esimies on mahdollistaja, jonka tehtävänä on tukea ja sparrata tiimejä ja työntekijöitä.”

Uotila korostaa, että hyväksikin havaittu johtamismalli vaatii jatkuvaa uudistamista.

”Johtamismallin kehittäminen ei ole kertarykäisy. Prosessia on kehitettävä, ja näitä asioita henkilöstöhallintomme miettii koko ajan.”

Uotila kuuntelee itse herkällä korvalla henkilöstön palautetta ja kehittämisideoita.

”Pelkkä perusvalitus homman toimimattomuudesta ei riitä. Haluan aina myös rakentavia ehdotuksia, miten voisimme järjestää asiat vieläkin paremmin.”

Rekrytointi isoin haaste

Vincitin vaihtoehtoinen johtamismalli tuottaa tulosta. Yrityksen liikevaihto nousi viime vuonna 27 miljoonaan euroon, mikä on lähes kolme kertaa enemmän kuin edellisenä vuonna. Voitollinen yritys valmistelee parhaillaan listautumista Helsingin pörssin First North -markkinapaikalle. Vincit on viimeksi kuluneen vuoden aikana palkannut lisää runsaat sata työntekijää. Henkilöstömäärä on noussut noin 220 työntekijään.

Uotila myöntää, että kova kasvu tuo omat haasteensa yrityksen johtamiseen. Suurin haaste on löytää työntekijöitä, jotka sopeutuvat tavanomaisesta poikkeavaan yrityskulttuuriin.

”Vapaus ja vastuu omista tekemisistä eivät sovi kaikille. Meille voi olla vaikea sopeutua, jos on ollut kymmenen vuotta hierarkkisessa työyhteisössä ja tottunut ohjattuun tekemiseen.”

Uotilan mukaan työnhakijoiden haastatteluissa painotetaan teknisen osaamisen lisäksi hakijan soveltuvuutta Vincitin toimintaperiaatteisiin.

”Välillä joudumme hylkäämään hyvän kandidaatin, jos huomaamme, että hän ei sovi meille.”

Suomen ohella Vincit on laajentamassa toimintaansa myös Yhdysvaltoihin, kun se avaa tänä vuonna toimiston Kalifornian Piilaaksoon. Myös kansainvälistyminen tapahtuu henkilöstön ehdoilla.

”Jengi alkoi haluta myös ulkomaankomennuksia. Päätimme, että miksipä ei.”

Euroopan paras työpaikka

Vincit on tyypillinen ohjelmistoalan yritys, jossa oman toiminnan hiilijalanjälki on pieni, mutta hiilikädenjälki eli yrityksen positiivinen ympäristövaikutus suuri.

”Välillisesti olemme mukana ilmastonmuutoksen torjunnassa, koska kehittämämme ohjelmistot auttavat eri alojen teollisuusyrityksiä vähentämään päästöjään.”

Vincitin poikkeavat toimintatavat johtamisessa ja henkilöstön hyvinvoinnin painottaminen ovat herättäneet laajaa kiinnostusta. Yritykselle on sadellut palkintoja useista yrityskilpailuista. Vincit on muun muassa juuri valittu Euroopan parhaaksi työpaikaksi Great Place to Work -instituutin tutkimuksessa. Suomen parhaaksi työpaikaksi yritys on yltänyt samaisessa tutkimuksessa jo kolmasti..

Uotila toivoo, että Vincitin esimerkki rohkaisee muita yrityksiä hakemaan uudenlaisia johtamismalleja, jotka kannustavat innovoimaan ja auttavat löytämään uusia toimintatapoja. Hänen mukaansa Vincitin mallia tuskin voi kopioida, vaan jokaisen organisaation on kehitettävä omista lähtökohdistaan toimivia malleja.

”Kaikissa organisaatioissa henkilöstö haluaa tehdä työnsä mahdollisimman hyvin ja saada tästä tunnustusta. Tämä kannattaa hyödyntää.”

Teksti: Matti Remes

Mitä voit itse tehdä?

Sitra on tuottanut yritysten käyttöön työkalupakin, joka kattaa hiilineutraaliuden kannalta keskeiset yritystoiminnan osa-alueet: strategia, yritysjohtaminen, uudet liiketoiminnat sekä päästötehokkuus. Avaamme siinä yrityksille hiilineutraaliuden hyötyjä tarjoamalla ideoita, malleja ja esimerkkejä toimintatavoista, joilla jotkin yritykset ovat jo rakentaneet menestyviä ratkaisuja. Työkalujen avulla voit kehittää yrityksesi liiketoimintaa vähähiilisemmäksi ja puhtaammaksi, mikä pitää yllä kilpailukykyä.

Lataa pdf-muotoinen työkalupakki omalle koneellesi tai lue sitä suoraan verkkosivuillamme. Avaamalla PDF-version Adobe Acrobat Readerissä pystyt navigoimaan klikkaamalla sisältöjä ja osioita, joista haluat lukea lisää. Eteen- ja taaksepäin pääset myös nuolinäppäimillä, jos haluat tutustua koko sisältöön.

Ota yhteyttä
Johtava asiantuntija, hiilineutraali teollisuus, Hiilineutraali teollisuus

+358 294 618 263

Jaana.Pelkonen@sitra.fi

Suosittelemme

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?