Vierailija
Arvioitu lukuaika 4 min

5 + 1 vinkkiä nuorilta aikuisille: Nuoret vaikuttavat, kun osallisuus on oikeaa

Usein kuulee harmiteltavan, etteivät nuoret osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun riittävästi. Ettei nuoria varmaankaan edes kiinnosta yhteiskunnalliset asiat, koska he eivät soittele kunnanjohtajille tai eduskuntaan.

Kirjoittajat

Mila Harra

Nuorten ohjausryhmän jäsen, Sitra Lab

Inka Österberg

Nuorten ohjausryhmän jäsen, Sitra Lab

Julkaistu

Jos nuoret eivät kerro ajatuksiaan riittävästi, saatetaan se tulkita jopa välinpitämättömyydeksi, kirjoittavat Sitra Labin nuorten ohjausryhmän Mila Harras ja Inka Österberg.

Mielipiteen kysyminen ei riitä

Onko vastuu yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisessa meillä nuorilla? Vai pitäisikö aikuisten saada nuoret tuntemaan osallisuutta yhteisiin asioihin, kysellä, kerätä mielipiteitä ja pyytää nuoria osallistumaan yhteiskunnallisiin keskusteluihin? Aikuisen on tärkeää osoittaa, että nuoren osallistumisella ja mielipiteellä on väliä.

Näennäisosallistaminen on liian yleistä. Meiltä nuorilta voidaan kysyä kyllä mielipidettä esimerkiksi kunnan tarjoamiin harrastusmahdollisuuksiin, mutta eriävä näkemyksemme ei välttämättä johda mihinkään. Sitten, kun osallistaneilta kysytään, otitteko prosessiin mukaan nuoria tai oliko mukana kuntalain jokaiseen kuntaan velvoittama nuorten vaikuttajaryhmä – nuorisovaltuusto tai -neuvosto – voivat he vastata tyytyväisinä myöntävästi.

Nuorten osallistuminen ja vaikuttaminen on näennäisen sijaan aitoa silloin, kun mielipiteet ja näkökulmat otetaan huomioon ja esityksiä voidaan muuttaa nuorilta saatujen vastausten perusteella.

Kaikki vaikuttamisen tavat arvokkaita

Miten nuoret pitäisi ottaa mukaan yhteiskunnalliseen keskusteluun?

On tärkeää, että meillä on mahdollisuus osallistua keskusteluun monipuolisesti, esimerkiksi kotoa käsin, ystävien kanssa, kaupungintalolta tai vaikka keskeltä metsää. Kaikki tavat ovat keskenään yhtä arvokkaita. Tärkeintä olisi, että jokaisella olisi mahdollisuus löytää parhaiten itselleen sopiva tapa osallistua.

Viime keväänä aloittaneeseen Sitra Labin nuorten ohjausryhmään osallistuminen on loistava tapa olla osana yhteiskunnallista keskustelua. Keskusteleminen aiheeseen pidempään perehtyneiden kanssa tuo uusia näkökulmia ja samalla ymmärrys yhteiskunnastamme ja sen toiminnasta vahvistuu. Ohjausryhmä on myös tuonut monelle meistä osallistujista tulevaisuuden kannalta merkittävän kokemuksen.

Olemme kokeneet, että omilla ajatuksilla on oikeasti väliä. Ajatuksiamme kuunnellaan, ei vain kuulla. Ajatuksistamme paitsi keskustellaan, myös inspiroidutaan. Aidosta kuuntelemisesta syntyy kokemus siitä, että olemme oikeasti mukana viemässä joitakin asioita eteenpäin tässä yhteiskunnassa.

Nuoria kiinnostavat muutkin kuin nuorten asiat

On hienoa, että ohjausryhmässä keskustelun aiheet eivät ole vain pinnallisella tasolla nuoriin liittyviä: loppujen lopuksi kaikkihan liittyy meihin jollakin tapaa. Voi olla, että useampi nuori kiinnostuisi yhteiskunnalliseen keskusteluun osallistumisesta, jos meiltä haluttaisiin kuulla näkemyksiä muustakin kuin nuorisotilojen uusista hankinnoista tai koulun tapahtumista. Asiassa on onneksi tapahtunut positiivista muutosta viime aikoina. Esimerkiksi ilmastoasioissa nuoret ovat olleet selkeästi esillä.

Tietoisuudesta kohti vaikuttamista

Mitä paremmin nuoret on otettu huomioon, sitä enemmän tapahtuu aktivoitumista. Tarvitaan lisää aiheiden monipuolisuutta ja samantasoista dialogia. Siksi Sitran lisäksi myös muiden toimijoiden kannattaisi harkita nuorten ohjausryhmän kaltaisten ryhmien perustamista.

Me nuoret emme ole yhteiskunnasta irrallamme, ja siksi meidän olisi hyvä tiedostaa, mitä täällä tapahtuu. Tietoisena oleminen lisää myös halua vaikuttaa ja osallistua keskusteluun, ja nämä mahdollisuudet onneksi kasvavat koko ajan.

Vielä viisi vinkkiä nuorten vaikuttamisen lisäämiseen, matalalla kynnyksellä:

Vinkki 1: Tue kaikenlaisten nuorten osallistumista

”Ei vain kympin oppilaita ja osallistamisen kannalta ”ideaaleja” nuoria. Ota mukaan myös oppimisvaikeuksista kärsiviä, moponuoria ja tyyppejä, sellaisia, joista osa aikuisista ajattelee negatiivisesti. Jokaisella nuorella on ääni, asiaa ja näkemyksiä.”

Vinkki 2: Ota nuoret mukaan alusta lähtien päätöksentekoon ja kehittämiseen

”On hassua kysyä nuorilta mielipidettä palvelusta, jonka kehittämisessä yhtäkään nuorta ei kuultu. Kun asiasi on alkutaipaleella, nykäise tuttua nuorta hihasta, ota yhteyttä paikalliseen nuorisovaltuustoon tai haastattele nuoria nuokkarilla. Ota nuoret mukaan siis mahdollisimman varhaisessa vaiheessa.”

Vinkki 3: Ole avoin

”Kuuntele nuorten ajatuksia ja ideoita. Älä tuomitse. Nuoret saattavat heittää villejä ideoita ja ehdotuksia, joista kokeneempi aikuinen osaa heti sanoa, ettei kyseessä ole toteutuskelpoinen idea. Älä silti lannista nuorta ja lyttää ideaa. Kerro, että idea itsessään on mielenkiintoinen, mutta kaikkea ei voi aina toteuttaa. Muista perustella!”

Vinkki 4: Mene sinne, missä nuoret ovat

”Ota mukaan esimerkiksi Instagramissa tai nettikyselyillä. Käy nuorisotiloilla, kouluilla ja kauppakeskuksilla. Älä odota, että nuoret juoksevat luoksesi.”

Vinkki 5: Kerro, mihin nuoren mielipide on vaikuttanut

”Jos kysyt mielipiteitä ja saat vastauksia, palaa nuoren luo kuukausien kuluessa ja kerro, mihin mielipide vaikutti.”

+1: Anna nuorille aito mahdollisuus osallistua

”Me osaamme yllättää.”

Lue myös: 1 + 3 muutoksentekijän kykyä, joihin Sitra Labin nuorten ohjausryhmä haastaa

Mistä on kyse?