Kuvaaja: Oras Tynkkynen

Julkaistu 22.10.2015

Bonnista pohjaa Pariisiin

Bonnissa on käynnissä viimeinen neuvottelu ennen Pariisia. Pöydällä on liuta isoja ja pieniä asioita. Kärkikiistat voi kiteyttää kahdeksaan.
Kirjoittaja
Vanhempi neuvonantaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra
Oras Tynkkynen auttaa Sitraa hahmottamaan, miten Suomesta voidaan rakentaa hiilineutraali kiertotalous. Hän työskentelee erityisesti ilmastoratkaisujen ja niitä edistävien ohjauskeinojen parissa.

Maailman maat ovat kokoontuneet Bonniin viimeiseen neuvottelutuokioon ennen ratkaisevaa Pariisin ilmastokokousta. Vaikka keskustelut ovat paikoin turruttavan teknisiä, pelissä on paljon.

Hyvässä lykyssä Bonnista saadaan viemisinä selkeä neuvotteluteksti, jossa on avoimia kysymyksiä ratkaistavaksi kohtuullinen määrä. Näin ministerit pystyvät Pariisissa hieromaan sovun ja uusi ilmastosopimus näkee päivänvalon.

Huonossa tapauksessa Pariisiin ajaudutaan tilanteessa, jossa liian moni asia on liian levällään. Tällöin uhkaavat toistua Kööpenhaminan kokemukset: sopua ei ehditä saamaan kasaan ja ilmastotalkoot lässähtävät.

Bonnissa pöydällä on liuta isoja ja pieniä asioita. Kärkikiistat voi kiteyttää kahdeksaan.

Ensinnäkin maat ajattelevat eri tavoin siitä, mikä pitäisi olla pitkän aikavälin tavoite. Pitääkö maailman vähentää päästöjä 40–70 %, leikata ne nollaan vai tavoitella nollapäästöjä nettona, jolloin jäljellä olevat päästöt hyvitettäisiin sitomalla toisaalla kasvihuonekaasuja ilmakehästä? Milloin ja kuinka taajaan koko sopimuksen riittävyyttä pitää arvioida?

Toiseksi Bonnissa on hyvin erilaisia näkemyksiä siitä, miten eri maita tulisi kohdella sopimuksessa. Kovan linjan kehitysmaat varjelevat niin sanottua palomuuria, joka rajaa sitovat velvoitteet voittopuolisesti teollisuusmaille. Teollisuusmaat taas haluavat vanhasta kahtiajaosta eroon ja kaikki maat osallistumaan tavalla tai toisella.

Kolmanneksi taitetaan peistä siitä, miten sitoumusten noudattamista pitää seurata ja arvioida. Miten seurataan maiden päästövähennyksiä, entä rahoituslupauksia? Kuinka eri tavoin voidaan vahtia teollisuus- ja kehitysmaiden työtä? Entä mitä tehdään, jos maat lipsuvat lupauksistaan?

Neljänneksi pohditaan sitä, miten maat voivat tiukentaa tavoitteitaan. Tuleeko sitoumuksia tarkistaa viiden vuoden välein? Voivatko maat vain ilmoittaa reippaammista ilmastotoimista?

Viidenneksi köyhät maat haluavat selviä ja tiukkoja kirjauksia rahoituksesta. Kuinka paljon rahoitusta on luvassa, mistä lähteistä, mihin sitä ohjataan ja miten sen saaminen turvataan?

Kuudenneksi Bonnissa puhuttavat ilmastonmuutoksen aiheuttamat vahingot ja menetykset (loss and damage). Miten haittoja korvataan niistä kärsiville maille? Pitäisikö jopa perustaa kansainvälinen keskus auttamaan ilmastopakolaisten sijoittamisessa uudelleen?

Seitsemänneksi auki on vielä markkinamekanismien rooli. Olisiko päästöille hyvä saada kaikkialla hinta? Miten maat voivat suoriutua päästövelvoitteistaan rahoittamalla ilmastotoimia muualla?

Kahdeksanneksi on ratkaistava vielä, mitä linjataan ilmastonmuutokseen sopeutumisesta. Tarvitaanko edistämiseen uusia instituutioita, auttaisiko maailmanlaajuinen sopeutumistavoite?

Kukaan ei odota, että Bonnissa ratkaistaan kaikkia avoimia kysymyksiä. Jos kuitenkin kantoja saadaan lähenemään, vaihtoehtoja rajattua ja neuvottelutekstiä siistittyä, se helpottaa urakkaa Pariisissa ratkaisevasti.

Mistä on kyse?