archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Camp Noun sadettimet ja dialogi demokratiassa

Kirjoittaja

Julkaistu

Dialogi ei vippaskonsteja kaipaa. Tapio Anttila pohtii Monologia dialogista -blogisarjansa kahdeksannessa kirjoituksessa dialogia ja demokratiaa Kai Alhasen kirjan innoittamana.

Kävin tyttärieni kanssa Netsin korisottelussa Brooklynissa. Ottelu ratkesi ensimmäisellä jaksolla ja loppu oli laiskahkoa pelailua. Yleisön ajankuluksi väliajat olivat pakattu täyteen ”viihdettä” ja myyntiä – cheerleadereitä, t-paitojen ammuskelua katsomoihin, käsittämättömän taitavia nuoria tanssijoita, musiikkia, hodareita, olutta…
Suomessa kiirehdin lentokentältä kotiin. Oli hyvä mahdollisuus nähdä FC Barcelonan peliä edes osa. Avasin TV:n ja totesin kerenneeni puoliajalle. TV näytti, kuinka sadettimet kastelivat yksitoikkoisesti Camp Noun tasaista nurmikenttää edestakas, edestakas …

Olen lukenut monia dialogia käsitteleviä kirjoja ja ammentanut niistä paljon myös työhöni. Keväällä tutustuin osiin Kai Alhasen käsikirjoituksesta ja esitin hänelle muutaman kommentin. Marraskuun puolessa välissä Kai piti kirjansa ”Dialogi demokratiassa” julkaisutilaisuuden. Olen nyt lukenut kirjan ja oloni on hämmentynyt. Kirja on käsittämättömän kiinnostava!

Kirjassa hallitaan ihailtavalla tavalla kahta paradoksia: teoreettisuus ja käytäntö sekä idealismi ja realismi.  Kirjoittaja yhdistelee teoreettista osaamista, filosofiaa ja historiaa sekä erittäin käytännöllisiä esimerkkejä. Kirjasta on luettavissa lukeneisuus ja vuosien kokemus dialogista. Kirjoittaja tuo rohkeasti esiin unelmansa maailmasta ja miettii arkielämän keinoja niiden toteuttamiseen.

Tekisi mieleni sanoa kliseisesti: jokaisen päättäjän tulisi tutustua tähän kirjaan. Mutta. Paljon tärkeämpää olisi se, että kaikki suomalaiset pohtisivat tapaansa puhua, kuunnella ja ymmärtää vastapuolta ja vähentäisivät henkilöön käyviä kommentteja, tarpeettomia kärjistyksiä ja tahallisia väärinymmärryksiä. Pelkään pahoin, ettei se tapahdu kirjaa tai kirjoja lukemalla, vaan harjoittelemalla – harjoittelemalla dialogia arkisissa tilanteissa: kumppanin kanssa, lasten kasvatuksessa, työpalavereissa, harrastuskokouksessa, futistreeneissä… Uskon itsekin idealistisesti, että arkisista hyvistä keskusteluista voi kasvaa odotus arvostavalle dialogille myös päättäjien kesken.

Eli suosittelen kirjaan tutustumista ja sen avulla dialogin harjoittelemista. Tulen varmasti palaamaan tähän kirjaan vuosienkin kuluttua. Se on aarreaitta, kun mietin kokemuksia, merkityksiä, kokeiluja, eettisiä kysymyksiä, tasavertaisuutta, kunnioitusta, luottamusta, luovuutta, riskejä, vapautta, demokratiaa, havaintoja, muistoja, valtaa, muutosta… elämää.

Ensi lukemisen jälkeen haluaisin painottaa yhtä dialogin tavoitetta: ymmärtämistä. Dialogi auttaa meitä ymmärtämään asioita, muita ihmisiä ja itseämme. Parhaimmillaan dialogi jalostuu yhdessä ajattelemiseksi, joka haastaa aikaisemmat ajattelukehikkomme ja rakentaa yhteisempää uutta. Ihmistä arvostava dialogi on näin demokratian ytimessä.

Tämän päivän monimutkaisuudesta olen kirjoittanut jo ennenkin. Ymmärrän hyvin ihmisten kaipuun selkeisiin ratkaisuihin ja vahvoihin johtajiin. Valitettavasti yksinkertaiset ratkaisut ja vahvat johtajat eivät historiassa ole osoittautuneet oikeiksi lääkkeiksi nopeaan muutokseen ja monitahoisiin ongelmiin.

Maailman muutoksen ymmärtäminen lienee siis vaikeampaa kuin ennen. Ymmärrystä voi kasvattaa lukemalla, mediaa (kaikenlaisia medioita) seuraamalla ja hyvillä keskusteluilla. Ihmisten kokemusten kuuleminen ja ymmärtäminen antavat meille arvokkaita rakennuspalikkoja maailman muutoksen ymmärrykseen. Parhaimmillaan tällaiset dialogit jalostuvat luottamukseksi. Nämä keskustelut eivät tarvitse raameikseen suuria puitteita tai monimutkaisia järjestelyitä, vaan aikaa, uskallusta ja osaamista heittäytyä dialogiin. Kain kirja antaa erinomaiset lähtökohdat pohtia omia valmiuksiaan dialogiin. Ja näin parempaan ymmärrykseen maailmasta, kanssaihmisistä ja itsestään.

Jalkapallo-ottelut eivät tarvitse sirkuksia puoliajalle. Camp Noun sadettimia katsellessani olin ylpeä jalkapallokulttuurista. Hyvä peli kaikkine näkökulmineen ja tapahtumineen on riittävä. Erätauolla voi jutella pelistä, nähdä tuttuja tai nauttia ”turnausmakkaran”. Dialogikaan ei tarvitse monimutkaisia kommervenkkejä ympärilleen. Vaan ymmärrystä dialogin tavoitteista, eettistä asennoitumista sekä aikaa ja rauhoittumista keskusteluun. Dialogin alkuvaiheessa kokeneen fasilitoijan ohjaus auttaa.

Niin helppoa ja samalla niin vaikeaa – ihan kuin jalkapallo.

P.S. Selkeyden vuoksi vielä: olen Wartti Basketin kasvatti ja edelleen suuri koripallon ystävä. Tämä kirjoitus ei ole koripalloa vaan kokemani korispelin markkinahumua vastaan.

Tapio Anttilan futista ja dialogia yhdistävän Monologia dialogista -blogisarjan aiemmat osat löydät kokonaisuudessaan täältä.

Mistä on kyse?