Blogi
Kiinalainen DeepSeek osoittaa, että tekoälykehityksessä menestyminen ei vaadi rajattomia resursseja vaan innovatiivisuutta ja avoimuutta. EU:lla ja Suomella on yhä hyvät mahdollisuudet rakentaa oma tekoälytulevaisuutensa, mutta se vaatii määrätietoisia toimia oman valmiuden kasvattamiseksi.
Blogin tyyppi
Kommentti
Julkaistu
28.1.2025
Johtaja, Kansainvälinen toiminta
Kiinalaisen startupin DeepSeekin tekoälymalli on herättänyt innostusta ympäri maailman. DeepSeek julkaisi 20. tammikuuta uuden tekoälymallinsa, DeepSeek-R1:n. Malli on lisensoitu avoimen lähdekoodin lisenssillä, mikä mahdollistaa sen vapaan käytön.
DeepSeek-R1:n suorituskyky on verrattavissa yhdysvaltalaisen OpenAI:n uusimpiin malleihin.
Mistä DeepSeekin läpimurto kertoo? Kokosimme viisi näkökulmaa, joihin kannattaa kiinnittää huomiota.
Usein tekoälykeskustelussa kuulee väitettävän, että Euroopassa peli on jo menetetty ja että emme enää ehtisi mukaan tekoälykilpaan. Tämä ei pidä paikkaansa. Olemme vasta aivan alussa. Peliä ei ole menetetty EU:ssa.
DeepSeekin resurssit olivat rajalliset. Yrityksellä ei ollut käytössään loputtomasti prosessoriytimiä, joita tarvitaan kielimallin kehitystyössä. Tämä pakotti sen innovoimaan ja johti läpimurtoon.
DeepSeek osoitti, että kilpailukykyinen tekoälymalli on mahdollista rakentaa murto-osalla perinteisten teknologiajättien kehitystyön kustannuksista.
DeepSeekin tekoälyn koulutuksen kustannusten on kerrottu olleen noin 5 miljoonaa dollaria (n. 4,8 miljoonaa euroa), kun perinteisten mallien kustannukset voivat olla jopa 100 miljoonaa dollaria. Samoin kouluttamisessa tarvittujen prosessoriytimien määrän on kerrottu olleen huomattavasti pienempi teknologiajätteihin verrattuna.
DeepSeek hyödynsi tekoälysovelluksessaan niin sanottua asiantuntijajärjestelmää (engl. Mixture-of-Experts), jossa vain tarvittavat “asiantuntijat” eli osamallit aktivoituvat tarpeen mukaan. Tämä eroaa muista malleista, joissa tekoälymalli on samaan aikaan ikään kuin useampi asiantuntijahenkilö, kuten lääkäri, asianajaja tai insinööri, ja kaikki asiantuntijat aktivoituvat joka tilanteessa. DeepSeekin erikoistuneet ”asiantuntijat” sen sijaan aktivoituvat tarvittaessa. Käytännössä tämä tarkoittaa, että tekoälymalli toimii resurssitehokkaammin ja energiaystävällisemmin.
Yhdysvaltalainen tekoälyjätti OpenAI perustettiin alun perin avoimeksi ja voittoa tavoittelemattomaksi sekä torjumaan riippuvuutta Googlen palveluista. Nyt OpenAI on kuitenkin muuttanut toimintansa suljetuksi ja tavoittelee voittoa. (OpenAI:ta pitäisi oikeastaan kutsua uudella nimellä ’ClosedAndGreedyAI’.)
DeepSeek on avannut mallinsa ja voi näyttää suuntaa koko alalle. Avoimuus tekee tekoälyn kehittämisestä ja päätöksenteosta läpinäkyvää ja sitä kautta eettisempää, kiihdyttää innovaatioita ja mahdollistaa tekoälyteknologian hyödyntämisen laajasti. Tämä vähentää riippuvuutta harvoista teknologiajäteistä.
EU:n on tärkeää varmistaa strateginen autonomia luovassa tekoälyssä eli se, että EU:ssa pystytään kehittämään eurooppalaisia arvoja vastaavaa teknologiaa ilman liiallista riippuvuutta ulkoisista toimijoista. Jotta tähän päästään, on työskenneltävä neljällä osa-alueella:
Neljä yllä kuvattua osa-aluetta mahdollistavat tekoälyagenttien ja muiden tekoälysovellusten rakentamisen. Näissä piilee suurin työn tuottavuuden parantamisen potentiaali ja osa-alueet muodostavat perustuksen Suomen menestykselle tekoälyn saralla. Sata vuotta sitten Suomi sähköistyi, nyt yhteiskuntamme tekoälyistyy. Tämä työ on vasta alussa. On selvää, että kukaan muu ei aja suomen kielen asemaa kuin suomalaiset itse. On aika kääriä hihat ja ryhtyä töihin.