sisällön esikatselussa tai sisältösivulla.Tämä kirjoitus liittyy Demokratiahack-tapahtumaan (4.-5.5.), jonka ilmoittautuminen on avoinna 10.4. saakka.
Demokratia näyttäytyy rivikansalaiselle usein puheiden kautta: ehdokkaiden videotentteinä, puolueiden kannatuslukuina, puolueiden puheenjohtajien haastatteluina, kohua herättävinä lakialoitteina, vaalien tuloksina. Rivikansalaisen näkökulmasta tuolla jossain tapahtuu paljon, johon voi tuntua vaikealta vaikuttaa ja äänestämällä vaaleissa voi olla vaikea nähdä omien arvovalintojensa vaikuttavuutta.
Usein sanotaan, että nykyisenkaltainen edustuksellinen demokratia on välttämätöntä, koska yhteiskunnallisiin päätöksiin liittyy niin paljon ristiriitaisia intressejä, että niitä ratkomaan tarvitaan kansan valitsemia edustajia.
Monet ovat kuulleet tarinan sokeista miehistä, jotka tunnustelevat elefanttia eri puolilta ja tulkitsevat tuntemaansa hyvin erilaisin tavoin: yksi tulkitsee hännän olevan naru ja toinen elefantin jalan olevan puunrunko. Ilman halua yhteisymmärryksen saavuttamiseen, toisten kuuntelemista ja keskustelua sokeat miehet eivät voi hahmottaa elefanttia omista erillisistä näkökulmistaan.
Yhtälailla, jos meillä ei ole demokratiassa noita elefantteja tai jaettuja objekteja, jotka pakottaa meidät keskustelemaan ja kohtaamaan toisemme, olemme tuomittuja tarkastelemaan meille kaikille yhteisiä asioita ja ilmiöitä sokeiden miesten lailla painottaen toisistaan erillisiä näkökulmia.
Muotoilu auttaa luomaan jaettua ymmärrystä
Kompleksisten järjestelmien matemaattisen mallinnuksen emeritusprofessori, hollantilainen Gerard de Zeeuw puhuu kolmannen vaiheen tieteestä (third phase science), joka huomioi havainnoijien ja toimijoiden suhteen jonkin kohteen tai objektin tekemiseen. Sen sijaan, että tarkastelemme objektiivista, luonnontieteiden kohteena olevaa todellisuutta (first phase science) tai subjektiivisten havainnoijien konstruktivistisia näkökulmia objekteihin (second phase science), kolmannen vaiheen tieteessä näkökulma on prosesseissa, joiden kautta objektit sekä tulkitaan että tehdään toimijoiden välisen vuorovaikutuksen avulla. Kolmannen vaiheen tiede kuvaa hyvin myös demokraattisten objektien syntyä: voimme vaikuttaa niihin arvovalintojen, päätösten ja avoimen yhteiskehittelyn avulla.
This is Service Design Thinking -kirjan kirjoittaja Marc Stickdorn puhuu paljon siitä, kuinka palvelumuotoilijoiden tehtävä on luoda yhteisymmärrystä organisaation eri puolilla toimivien kesken asiakastarpeiden ympärille. Tähän tarvitaan paitsi ymmärrystä asiakaskokemuksen kehittämisen mahdollisuuksista, mutta myös fasilitointia ja työtapoja, jotka edesauttavat yhteisen tahtotilan luomista.
Muotoilun työtapoja voidaan skaalata myös yhteiskunnalliselle tasolle.
Muotoilun, johtamisen ja informaatiojärjestelmien professori Richard Buchanan erotteli jo 1990-luvulla neljänlaisia muotoiluajattelun (design thinking) sovelluskohteita: merkit ja merkitykset (esim. taide), esineet, palvelut ja järjestelmät. Siinä missä taide ja esineet ovat olleet perinteisesti taiteilijoiden tai käsityöläisten toiminnan kohteita, palvelut ja järjestelmät ovat pääosin abstrakteja ja vain osittain käsinkosketeltavia erinäisten kosketuspisteiden (touchpoint) esimerkiksi sovellusten, puhelinasiakaspalvelun tai vaikka äänestyskoppien muodossa. Systeemisen muotoilun kohteina voivat Buchananin mukaan olla politiikka, kulttuurit, organisaatiot, järjestelmät ja kaikki, jossa ihmisryhmät ovat vuorovaikutuksessa toisten ihmisryhmien kanssa.
Voiko demokratia kompastua ihmiskeskeisen näkökulman hukkumiseen?
Järjestelmien kehittämisessä perinteisesti ollut niin paljon liikkuvia osia, että ihmiskeskeinen näkökulma on usein hukkunut kaiken alle. Sanotaan, että iso osa IT-projekteista ei saavuta niille asetettuja tavoitteita, ja ihmiskeskeisen näkökulman hukkuminen on yksi syy epäonnistumisiin. Kaiken kohkaamisen jälkeen hankittu järjestelmä ei palvelekaan sen käyttäjien tarpeita. Päätöksenteosta etääntyneestä rivikansalaisesta saattaa tuntua, että näin on myös demokraattisten järjestelmiemme kanssa.
Systeeminen muotoilu on ollut pitkään akateeminen unelma, mutta sen konkreettisia sovelluksia ollaan alettu näkemään enenevässä määrin. Iso-Britanniassa toimiva Policy Lab pyrkii kehittämään tapoja kehittää politiikkaa ja poliittisia päätöksiä, joka on luonteeltaan avointa ja osallistavaa, dataan perustuvaa ja sitä hyödyntävää, digitaalista ja ihmiskeskeistä.
Systeemistä muotoilua voi hyödyntää myös lakiasioiden parissa. Siinä missä lainsäädäntö saattaa muodostaa historiallisen kerrostuneisuuden vuoksi ristiriitaisen ja hankalan vyyhdin paitsi virkamiehen, mutta myös kansalaisen näkökulmasta. Esimerkiksi Stanfordin yliopistossa harrastettava Legal Design pyrkii tuottamaan ratkaisuja, joiden avulla voidaan auttaa virkamiestä tai kansalaista navigoimaan helpolla tavalla vyyhdin sisällä. Samalla syntyy ymmärrystä siitä, miten vyyhtiä kannattaisi yksinkertaistaa poistamalla tai linjaamalla erillisiä lakeja.
Nykyisenkaltaisen edustuksellisen demokratian rinnalle kaivataan tapoja, joilla voimme vaikuttaa suoraan ja lyhyemmillä sykleillä näihin kohteisiin eikä vain äänestämällä, vaan myös käyttämällä aikaa niiden yhteiskehittämiseen.
Kehittämällä välittömämpiä työtapoja, joilla voimme kansalaisina ja kuntalaisina ottaa kantaa ja osallistua yhteisten asioiden, ilmiöiden, kohteiden ja objektien kehittämiseen, voimme luoda demokratian muotoja, jotka ovat ihmiskeskeisiä ja mahdollistavia. Näissä piilee mahdollisuuksia myös erilaisten arvovalintojen ja näkökulmien yhteensovittamiseen. Tätä tapahtuu, kun pääsemme pelkän puhumisen sijaan tekemään yhdessä jotain konkreettista.
Tule Demokratiahackiin 4.-5.5. kehittämään näitä uudenlaisia demokraattisen osallistumisen muotoja ja kohteita!
Lisätietoja ja ilmoittautumiset (10.4. mennessä): https://www.sitra.fi/tapahtumat/demokratiahack
Demokratiahack Facebookissa
Suosittelemme
Lue lisää.