Siirry suoraan sisältöön

Muokkaus: Topias Dean, Kuvat: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 25.10.2019

Ekosysteemit – innovaatiopolitiikan uusi haaste

Suomessa on viime vuosina hyvin havahduttu siihen, että elinkeinorakenteen uudistaminen vaatii ekosysteemilähtöistä innovaatiopolitiikkaa. Uusien innovaatioekosysteemien kehittäminen edellyttää julkishallinnolta uudenlaista osaamista ja toimintamalleja sekä kehitystoiminnan parempaa koordinaatiota yli sektorirajojen.
Kirjoittajat
Johtava asiantuntija, Strateginen tutkimus, Sitra
Timo Hämäläinen on Sitran tutkimus- ja ennakointitoiminnan veteraani. Hänen työpöydällään on tällä hetkellä arvon luomiseen ja kilpailukykyyn, uudenlaiseen elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaan sekä talouden ja yhteiskunnan murrokseen liittyviä teemoja.
Kirjoittajan profiilisivu: Mikko Kosonen
Yliasiamies, Sitra
Mikko Kosonen on Sitran yliasiamies. Hänen päätehtävänsä on Sitran henkisten ja taloudellisten voimavarojen kohdistaminen niin, että Suomesta kehittyy kestävän hyvinvoinnin edelläkävijä.

Suomi kehittyi toisen maailmansodan jälkeen ennätysnopeasti köyhästä maatalousyhteiskunnasta tietoon ja osaamiseen perustuvaksi hyvinvointiyhteiskunnaksi. Tämä vaati ensin maan ripeää teollistamista ja sen jälkeen vahvaan tutkimusosaamiseen perustuvaa innovaatiotoimintaa. Viime vuosikymmeninä valtiovalta onkin tukenut merkittävästi yritysten ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja kehitysinvestointeja.

Tällainen politiikka oli pitkään menestyksellistä, mutta se ei ole enää viime vuosina tuottanut merkittäviä uusia kasvualoja Suomen kasantalouteen. Samalla suomalaisyritysten into kehittää radikaaleja uusia avauksia on hiipunut. Tämä on huolestuttavaa, kun talouden perinteiset menestysalat ovat murroksessa ja kohtaavat aiempaa kovemman kansainvälisen kilpailun.

Yritystoiminnan ja elinkeinorakenteen jatkuva uudistuminen on pitkällä aikavälillä suomalaisen yhteiskunnan hyvinvoinnin välttämätön edellytys.

Yksittäiset innovaatiot tarvitsevat ekosysteemin tukea

Ruohonjuuritason tutkimus- ja kehitystoimintaa pitää toki kannustaa jatkossakin. Se ei kuitenkaan enää yksin riitä menestykseen pitkälle verkostoituneessa maailmantaloudessa, jossa yritykset ja niiden yhteistyökumppanien muodostamat ekosysteemit kilpailevat keskenään. Yksittäiset innovaatiot tarvitsevat kehittyäkseen täydentäviä resursseja, osaamisia ja innovaatioita, joita on tarjolla vain hyvin toimivissa innovaatioekosysteemeissä.

Vastaavalla tavalla myös yhteiskunnan viheliäisten ongelmien (ilmastonmuutos, eriarvoistuminen, jne.) ratkaiseminen vaatii laaja-alaista ja sektorirajat ylittävää yhteistyötä. Tällainen ”missiovetoinen” innovaatiopolitiikka on viime vuosina saanut paljon kannatusta EU:n piirissä. Nämä systeemitason haasteet vaativat suomalaisen innovaatiopolitiikan toimintamallien päivittämistä.

Yksittäisten tutkimus- ja kehityshankkeiden rinnalla tarvitaan entistä laaja-alaisempaa lähestymistapaa erilaisten lupaavien osaamis- ja kasvualueiden kehittämiseen. Kansainvälisten kokemusten ja tutkimusten mukaan uuden innovaatioekosysteemin kehittyminen vaatii yhteistyön synnyttämiseen ja koordinointiin panostavaa ”orkestraattoria”.

Uusille liiketoiminta-alueille tähtäävillä yrityksillä ei useinkaan ole mahdollisuuksia ottaa tätä roolia, koska niiden tuotot ovat vielä hyvin epävarmoja ja pitkällä tulevaisuudessa. Yhteistyön organisointi on myös luonteeltaan julkishyödyke, jonka tuotot leviävät kaikille osallistujille, mutta kustannukset kohdistuvat vain järjestäjälle. Tämä on yksi peruste sille, että julkishallinnon tulee ottaa nykyistä aktiivisempi rooli uusien innovaatioekosysteemien yhteistyön tukijana.

Menestyvän innovaatioekosysteemin kokoon juoksijana eli orkestraattorina voi yritysten lisäksi toimia myös julkisen tai kolmannen sektorin organisaatio. Esimerkeistä käyvät muun muassa OuluHealth-ekosysteemi, Pirkanmaan liiton ekosysteemihankkeet sekä Sitran kokoama pääkaupunkiseudun Smart & Clean -säätiö.

Portfoliopolitiikan tarve

Uusien kasvumahdollisuuksien tunnistaminen ja ekosysteemiaihioiden kehittäminen vaativat innovaatiopolitiikan tekijöiltä uudenlaista osaamista sekä systemaattisen, laaja-alaisen ja eri sektorien asiantuntemusta hyödyntävän valmistelu- ja kehitysprosessin. Tällaisen prosessin pitää pystyä yhdistämään paras mahdollinen tieto suomalaisista osaamisista ja resursseista, elinkeinorakenteesta, suomalaisyritysten näkemyksistä, kansainvälisistä markkinoista ja kilpailutilanteesta, tulevaisuuden kehitystrendeistä, palvelujärjestelmästä sekä viheliäisten ongelmien luonteesta.

Tehtävä on vaativa ja siihen tarvitaan kunnon resurssit. Katse on nostettava yksittäisistä ongelmista, innovaatioista ja organisaatioista niiden muodostamiin kokonaisuuksiin.

Tällainen portfoliopolitiikka mahdollistaa paitsi elinkeinorakenteen strategisen kehittämisen myös monimutkaisten yhteiskunnallisten ongelmien koordinoidun ratkaisemisen. Portfoliolähestymistapaa hyödynnetään mm. YK:n kehitysohjelmassa (UNDP), EU:n innovaatioverkostossa (Climate KIC) sekä Ruotsin mielenterveysongelmien ratkaisemisessa (Mindshift).

Valtionhallinnon on luotava puitteet strategisen ekosysteemipolitiikan toteutumiselle. Sieltä pitäisi löytää selkeä taho, joka ottaa vastuun uuden toimintamallin kehittämisestä ja toteuttamisesta tiiviissä yhteistyössä innovaatiojärjestelmän muiden toimijoiden kanssa.

Mistä on kyse?