Vierailija
Arvioitu lukuaika 5 min

Ennakoinnin ”happy hour”

Miten rakentaa aktiivisesti tulevaisuuksia? On annettava ohjat heille, joita asia eniten koskettaa – ihmisille, joilla ei perinteisesti ole ollut valtaa.

Kirjoittaja

Krizna Gomez

ihmisoikeusjuristi, futuristi

Julkaistu

Törmäsin ennakointiin sattumalta.

Kello oli kolme aamuyöllä Kenian Nairobissa ja yritin kuumeisesti keksiä, kuinka muokata koulutusta, jonka tulisin pitämään ympäri Afrikkaa saapuneille ihmisoikeusjohtajille. Koulutuksen tarkoituksena oli laajentaa osallistujien näkemystä siitä, mikä on mahdollista.

Niinpä googlasin ja googlasin.

Lopulta löysin diaesityksen, jossa esitellyt tehtävät vaikuttivat mielenkiintoisilta. Tajusin vasta myöhemmin, että monet esityksen sisällöistä olivat ennakoinnin perustyökaluja. Auringon noustessa yritin omaksua kaiken, minkä suinkin pystyin kyetäkseni pitämään koulutukseni onnistuneesti.

Koulutus oli menestys. Osallistujat olivat energisoituneita ja saivat paljon uusia ideoita.

Tuo aamuyön hetki on ohjannut sitä, millainen ennakoija minusta on tullut: erittäin käytännönläheinen ja äärimmäisen inklusiivinen Inkluusio Määritelmä pitää sisällään ajatuksen, jonka mukaan erilaisuutta ei ole enää olemassa, vaan kaikki ihmiset ovat yhdenvertaisia. Inkluusio viittaa mukaan kuulumiseen ja osallisuuteen, eli siihen, kuinka paljon esimerkiksi johonkin toimintaan, palveluun tai organisaatioon sisällytetään ihmisiä, jotka saattaisivat muuten jäädä ulkopuolelle tai tulla marginalisoiduksi. Avaa termisivu Inkluusio (eli mukaan ottava ja monimuotoisuuden huomioiva). Tai sellainen ainakin pyrin olemaan, mutta ei se helppoa ole.

Vuosia ennakointia opiskeltuani ja lukemattomiin kirjoihin ja oppaisiin tutustuttuani olen yllättynyt, kuinka vaikeasti saavutettavaa ennakointi on alana ja menetelminä. Käytetty kieli on teknistä, ja usein ennakoijat puhuvat vain toisille ennakoijille. Muutosta on kuitenkin ilmassa: meneillään on joitakin innostavia hankkeita saavutettavuuden parantamiseksi, mutta tehtävää on vielä paljon.

Miksi ennakoinnin pitäisi olla inklusiivista? Tässä kolme syytä.

1. Tulevaisuutemme ovat liian tärkeitä, että voisimme jättää ne vain muutamien ihmisten käsiin.

Ennakoinnissa on perimillään kyse vallasta ja mahdollisuudesta kertoa erilaisia tarinoita toivotuista tulevaisuuksista. Tämän täytyy olla kaikille saavutettavaa.

Kuten Sitran tulevaisuusasiantuntija Mikko Dufva kirjoittaa blogissaan, tulevaisuus kuuluu kaikille, mutta kaikkien ääni ja näkemykset toivottavasta tulevaisuudesta eivät tällä hetkellä kuulu julkisessa keskustelussa. Jos haluamme aktiivisesti rakentaa tulevaisuuksia, meidän on annettava ohjat niille ihmisille, joita asia eniten koskettaa. Monessa tapauksessa nämä ovat ihmisiä ja ihmisryhmiä, joilla ei perinteisesti ole valtaa. Inklusiivisuudessa on kyse oikeudenmukaisuudesta.

2. Asiantuntijat ovat huonoja ennakoijia. Meidän on välttämätöntä saada kaikki mukaan, mikäli haluamme ajatella tulevaisuuksia luotettavasti.

David Epsteinin mukaan jonkun tietyn aihealueen syväasiantuntijat ovat huonoja ennakoijia. Philip Tetlockia lainaten hän sanoo ennakoimisen vaativan sellaista ajattelua, jota harvoin on omaan alaansa syvällisesti paneutuneilla asiantuntijoilla. Ilmeisesti asiantuntijoista tulee sitä huonompia ennakoijia, mitä enemmän tietoa heille kertyy. Generalistit puolestaan pystyvät lähestymään ongelmaa monista eri näkökulmista ja kokemuksista, minkä vuoksi he ovat parempia tulevaisuuden ennakoijia.

Itse sanoisin, että tarvitsemme kumpiakin: asiantuntijoita, joiden keskittyminen tiettyihin asioihin on arvokasta, mutta myös generalisteja varmistamaan, ettemme päädy katsomaan asioita liian kapeasti. Tarvitsemme kaikkia.

Pelisuunnittelija ja futuristi Jane McGonigal on simuloinut erilaisia tilanteita yleisön kanssa. Näistä suurimmassa 20 000 henkilöä osallistui simuloituun pandemiaan vuosikymmen ennen koronaviruspandemiaa. Tällaiset simulaatiot toki valmistavat osallistujia todellisten tilanteiden varalta, mutta ennen kaikkea laajojen simulaatioiden tuottama parviäly on niin korkeatasoista, että se voisi ja sen pitäisi vaikuttaa yhteiskunnan toimintatapoihin. Miksi siis pitää ennakointiprosessia suljettujen ovien takana?

3. Ihmisiä ei saa mukaan, jos he eivät samastu tulevaisuudesta kerrottuun tarinaan.

Omassa narratiivien muuttamiseen keskittyvässä työssäni kaikkein tärkein oppi on ollut, että nimenomaan tarinat liikuttavat yhteiskuntiamme – tai jopa koko ihmiskuntaa, kuten Yuval Harari väittää. Ennakoinnin keskiössä onkin kyky kertoa tulevaisuuden elämistämme mukaansatempaavia tarinoita. Jos haluamme ihmisten osallistuvan tulevaisuuden tekemisen prosessiin, täytyy näiden tarinoiden kertominen tapahtua yhteistyössä kaikkien kesken, ennen kaikkea niiden, jotka yleensä jäävät näiden prosessien ulkopuolelle.

Valta ja vastuu on sinun

Koska luet tätä blogia, olet yksi harvoista, jotka ovat vallan piirissä. Sinulla on siis valta ja vastuu tehdä ennakoinnista inklusiivista.

Miten voit tarkistaa, toimitko riittävän inklusiivisesti? Tässä kolme vinkkiä omien kokemuksien pohjalta:

  1. Pyrin itse käyttämään ”plus yksi” -menetelmää: Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että kun kutsun ihmisiä mukaan johonkin tilaisuuteen tai tapahtumaan, annan heille oikeuden kutsua mukaansa henkilön, jonka heidän mielestään tulisi olla läsnä. Kehotan heitä kutsumaan juuri sellaisen henkilön, jota he eivät yleensä toisi mukanaan: kampaajansa, naapurinsa tai vaikkapa jonkun, joka on onnistunut vakuuttamaan heidät jostakin aiemmin älyttömältä tuntuneelta ajatuksesta.

    Pyrin tällä yksinkertaisella tempulla ehkäisemään siiloutumista, mutta tämäkään tapa ei ole täydellinen. Olen huomannut, että suurin osa kutsuu silti jonkun omasta lähipiiristään. Siiloutunut ajattelu on juurtunut syvälle. Plus yksi -menetelmä lähettää kuitenkin selvän viestin: arvostamme monimuotoisuutta.
  2. Lähestyessäni jotakin haastetta, kysyn itseltäni, keneen se vaikuttaa eniten ja varmistan heidän olevan mukana prosessissaei vain nimellisinä osallistujina (oma suosikkini on ”nuorisoedustaja”) vaan prosessin vetäjinä. Tämä voi tehdä prosessista sotkuisemman ja monimutkaisemman kuin toivoisin, mutta tiedän, että siitä tulee varmasti myös merkityksellisempi. Kuten tulevaisuusskenaarioista joskus sanotaan: jollei se tunnu epämiellyttävältä, se ei tee tehtäväänsä!
  3. Teen ennakointia niin saavutettavasti kuin suinkin pystyn. Tarkoitus ei ole yksinkertaistaa liikaa (mitä asiantuntijat aina varovat), vaan tehdä käsiteltävästä aiheesta aidosti hyödyllistä heille, jotka siitä parhaiten tietävät. Jos ennakoinnista pystytään tekemään saavutettavaa, siitä alkaa tulla myös inklusiivista. Kun poistamme elitistisen kielimuurin, pääsemme eroon monista muista ulossulkevista esteistä.

Voisiko ennakointi ollakin enemmän kuin ”happy hour” eikä vain ”konferenssi”? Tai ”studio”, kuten ennakoinnin suurtapahtuma Finnsightissa?

Jos todella haluamme tehdä tulevaisuuksista toiveikkaita ja innostavia meille kaikille, ei ole muuta mahdollisuuta kuin toivottaa mahdollisimman monet ihmiset mukaan juhliimme.

Niin meillä on varmasti myös paljon hauskempaa.

Mistä on kyse?