Arvioitu lukuaika 4 min

Etädialogeissa on tekniikan sijaan kyse vuorovaikutuksesta

Poikkeusaikojen dialogit ovat antaneet koronavuonna mahdollisuuden kohdata verkon välityksellä. Aito kohtaaminen onnistuu myös läppärin ruudulta, kun muistaa, että kysymys on ensisijaisesti vuorovaikutuksesta. Keskustelun vetäjillä on tässä tärkeä rooli.

Kuva: Miikka Pirinen

Kirjoittaja

Hannele Laaksolahti

Johtava asiantuntija, Sitra

Julkaistu

Kuva: Miikka Pirinen

Kirjoittaja

Hannele Laaksolahti

Johtava asiantuntija, Sitra

Julkaistu

Vuosi sitten olin ahdistunut, huolestunut, mutta myös innokas toimimaan uuden tilanteen auttamiseksi, kuten niin moni muukin koronapandemian alkumetreillä. Korona-pandemian iskiessä oli päivän selvää, että keskustelun tarve oli akuutti, huutava ja se koski meitä ihan kaikkia huolimatta yhteiskunnallisesta aktiivisuudesta, iästä, paikkakunnasta tai muistakaan taustatekijöistä.

Pandemian iskiessä oli päivän selvää, että keskustelun tarve oli huutava ja se koski meitä kaikkia.

Erätauko-toimintamallin kehittämisen lähtökohtana oli niidenkin mukaan saaminen, jotka eivät osallistu yhteiskunnalliseen keskusteluun. Tälle pohjalle käynnistettiin keväällä 2020 usean toimijan yhteistyössä Poikkeusajan dialogit -keskustelusarja, joka perustui Erätauko-toimintamallin hyödyntämiseen ja tarjosi väylän erilaisille organisaatioille ja yksilöille järjestää dialogeja akuuttiin tarpeeseen. Erätauko-säätiö ja Dialogiakatemia rakensivat tukimateriaalit ja tuottivat uusia työkaluja erityisesti akuuttien tilanteiden dialogeja varten. Ihmiset tarttuivat mahdollisuuteen sekä järjestää että osallistua poikkeusaikojen dialogeihin nopealla aikataululla. Keväällä tilaisuuksissa keskityttiin ymmärtämään, millaista on elämä poikkeusajassa ja syksyllä kurkistettiin jo varovaisesti tulevaisuuteen.

Keväällä 2021 poikkeusaika edelleen jatkuu ja 16.3. vietämme jo kymmenettä poikkeusajan dialogipäivää reflektoiden, mitä olemme kokeneet poikkeusvuonna ja miltä huominen nyt näyttää.

Tammikuussa 2021 pysähdyimme tämän kysymyksen äärelle Poikkeusaikojen dialogien vetäjien kesken. Keskusteluista toteutetut yhteenvedot ja kooste ovat pääosin keskittyneet keskusteluun osallistuneiden näkemyksiin. Nyt tarkoituksena oli pureutua keskustelun vetäjien kokemuksiin. Millaista on dialogin vetäminen etäyhteyksillä? Mikä on helpompaa, mikä haastavampaa?

Miltä etädialogien vetäminen tuntuu?

Vaikka dialogissa ei pyritä yhteisymmärrykseen, voidaan vetäjien kokemusten valossa todeta, että dialogit etäyhteyksissä pääosin onnistuivat hyvin. Fasilitaattorit kokivat, että dialogit toivat monelle jäsennystä ajan ja paikan hämärtäneeseen etätyön arkeen ja kohtaaminen kameran välityksellä loi yhteisöllisyyttä. Toisaalta niissä kohtaamisissa, joissa kameraa ei käytetty, aktivoitui vain kuuloaisti ja kuunteleminen jopa helpottui.

Kotitietokoneiden takana kokemus tasa-arvoisuudesta saattoi jopa vahvistua ja joillekin osallistuminen oli helpompaa kuin kasvokkain.

Etädialogissa toteutui niin sanottu ”intimiteetin paradoksi”: yhtäältä olemme etäisempiä toisillemme, toisaalta joillekin mahdollistuu paljon syvempi kokemusten jakaminen. Kokemusten mukaan etädialogit olivat parhaimmillaan onnistuneet jopa muuttamaan yhteisöjen valta-asemia. Kotitietokoneiden ja kameroiden takana kokemus tasa-arvoisuudesta saattoi jopa vahvistua ja joillekin osallistuminen oli helpompaa kuin kasvokkain. Kuten eräs osallistujista totesi, ”hetki voi olla tasa-arvoinen, vaikka maailma ei ole”.

Etädialogit kokosivat myös yhteen ihmisiä hyvin eri taustoista ja keskustelijoiden ikäjakauma oli suuri. Erityisesti ilahdutti ikäihmisten osallistuminen ja se, ettei teknologia koitunut esteeksi osallistumiselle. Toisaalta osa fasilitaattoreista totesi, etteivät olleet ennen poikkeusaikoja fasilitoineet Erätauko-dialogeja ja koko ajatus dialogista kasvokkain tuntui vieraalta. Myös verkkodialogeja jo fasilitoineet totesivat, että keskustelut eroavat lähidialogeista yllättävän vähän. Tietenkin järjestelyt ja valmistautuminen ovat erilaisia. Viime kädessä kysymys on kuitenkin kohtaamisesta ja vuorovaikutuksesta, ei tekniikasta tai seinistä.

Mikä on helpompaa verkossa?

Monet fasilitaattoreista totesivat, että verkon välityksellä järjestettävät dialogit säästivät aikaa käytännön tilajärjestelyiltä ja siirtymiltä paikasta toiseen. Ilta-aikaan fasilitoidut dialogit eivät vaatineet lähtöä pois kotoa, vaan ”sitä ehti siirtyä huoneesta toiseen dialogin päättymisen jälkeen vielä peittelemään lapset iltaunille”. Keskusteluihin oli helpompaa saada ihmisiä osallistumaan eri puolilta Suomea ja peräti kansanvälisesti.

Kokemus siitä, että videon kautta pääsi hetkeksi sukeltamaan yhden yhteisen tilan sijaan ”toisten tiloihin” niin, että dialogia käytiinkin samanaikaisesti aivan erilaisissa ympäristöissä, oli avartavaa. Elämän näkyminen kodeissa auttoi riisumaan rooleja, asemia ja teki osallistujista lähestyttäviä ja inhimillisiä. Etädialogeissa ei ole koettu samanlaista no show -ilmiötä kuin muutoin verkkotilaisuuksissa. Fasilitaattoreiden kokemuksen mukaan tämä on merkki siitä, että aitoa kohtaamista etäyhteyksien ajassa kaivataan kasvottomien webinaarien ja kokousten rinnalle.

Aito kohtaaminen, läsnäolo ja pysähtyminen onnistuvat verkossakin yllättävän hyvin, kunhan virittäytymiseen käytetään riittävästi aikaa ja muut verkon häiriötekijät on kytketty pois. Teknisesti monet fasilitaattoreista kokivat, että keskustelun kirjaaminen on etäyhteyksissä helpompaa eikä muistiinpanojen tekeminen häiritse keskustelun seuraamista samalla tapaa kuin kasvokkain. Osa fasilitaattoreista koki, että dialogissa olennaiset hiljaiset hetket toteutuivat verkossa luontevammin, sillä päälle puhuminen ja kiirehtiminen on jo tekniikankin puolesta haastavampaa.

Nämä tekijät ovat etädialogeissa haastavampia

Valmistautuminen etädialogeihin koettiin vaativaksi, mutta hyvin tarpeelliseksi. Osa fasilitaattoreista totesi, että oma etukäteisvirittäytyminen dialogiin on etänä tärkeämpää kuin kasvokkain. Vaikka kamerayhteys osallistujiin on tärkeää, niin osa koki, että oman kuvan näkeminen lisäsi itsetietoisuutta ja vei keskittymistä pois osallistujista. Etäfasilitointi kaikkine epävarmuustekijöineen (rajallinen kehonkieli ja tekniikka) lisäävät luottamuksen luomisen merkitystä keskustelussa muilla keinoilla, tehden siitä näin haastavampaa.

Osa fasilitaattoreista koki, että etänä osallistujien mielialoja, keskustelun tunnelmaa ja intensiteettiä on vaikeampaa aistia. Myös osallistujien tarvetta päästä ääneen tai tunnetta syrjään jäämisestä on haastavampaa tunnistaa. Dialogiakatemia kirjoitti keväällä 2020 etädialogeista blogikirjoituksen, jossa mainitaan verkon vaikutus ihmisten vuorovaikutuksen vakavoitumiseen, rationalisoitumiseen ja suunnitelmallisuuden lisääntymiseen. Dialogille olennaiset leikkimielisyys ja spontaanius sekä epätietämisen kulttuuri ja keskeneräisyys vähenevät verkkokohtaamisissa. Osa fasilitaattoreista koki myös keskustelun syventämisen haastavammaksi kuin kasvokkain erityisesti, jos keskustelu oli johtanut asetelmaan, jossa fasilitaattori ”vain jakoi puheenvuoroja”. Jälkikeskusteluiden puute koettiin harmilliseksi, keskustelu kuin päättyi aina punaisen napin painallukseen.

Vinkkejä etädialogin vetäjälle

Keskusteluissa jaettiin innokkaasti myös hyviä kokemuksia ja vinkkejä fasilitointiin. Koska keskustelun aloitus etänä ja virittäytyminen koettiin haastavammaksi kuin kasvokkain, kertoivat monet kokeilleensa virittäytymistä osallistujien tilan ja ympäristön kautta. Fasilitaattori voi pyytää osallistujia muun muassa kuvailemaan, miltä heidän ympärillään näyttää tai kertomaan, mitä he näkevät katsoessaan ikkunasta ulos. Kehollisuuden ja tilan merkityksen vahvistamiseksi vinkattiin mahdollisuutta toteuttaa keskustelu luonnossa kävellen, niin että kameran sijaan keskityttäisiin vain kuunteluun ja kutakin ympäröivän luonnon kuvailuun virittäytymisen yhteydessä. Kysyttiin, mitä muuta dialogi voisi olla kuin sanoja, miten liikeilmaisua saataisiin osaksi dialogeja?

Leikkimielisyyttä ja spontaaniutta ruokkiakseen fasilitaattori voi aktiivisesti rakentaa rohkaisun ilmapiiriä esimerkiksi heti virittäytymisen yhteydessä tai vapaamuotoisella keskustelulla. Parikeskustelut koettiin olevan etädialogin onnistumisen ydinasioita, sillä ne vapauttivat ja loivat välillä kaivattua rytmiä keskusteluihin. Myös itsenäinen pohdinta vaikkapa ilman kameraa keskustelun sopivissa hetkissä koettiin tärkeäksi. Jos hiljaiset hetket ahdistavat etänä, kannattaa fasilitaattorin todeta ääneen ”näin usein käy, että tulee hiljaisia hetkiä”. Näin yhteinen hiljainen hetki tehdään näkyväksi ja luonnolliseksi osaksi keskustelua.

Erätauko-käyttäjäyhteisö

Käyttäjäyhteisö (community of practice) koostuu verkostosta toimijoita, jotka jakavat saman ideologian, hyödyntävät samanlaisia työkaluja ja materiaaleja sekä jakavat osaamista ja taitoa kehittääkseen yhteistä lähestymistapaa tai metodologiaa.

Erätauko-toimintamalli on kerännyt ympärilleen aktiiviisia kehittäjiä ja soveltajia, jotka ovat avoimen lähdekoodin periaatteiden mukaisesti ottaneet mallin omakseen, soveltaneet sitä ja vieneet sitä uusille tasoille yhteisen kehittämisen keinoin. Tällaisia käyttäjäyhteisöjä tarvitsemme Suomeen enemmän erilaisten yhteiskunnallisen muutoksen menetelmien ja osallisuutta vahvistavien toimintamallien ympärille.

Tekstissä viitattuun Poikkeusaikojen fasilitaattoreiden dialogiin 19.1.2021 osallistui vetäjiä laajasti keskusteluita järjestäneistä organisaatioista. Keskustelut toteutettiin neljässä ryhmässä ja ryhmiä fasilitoivat Janne Kareinen ja Kai Alhanen Dialogiakatemiasta, Hannele Laaksolahti Sitrasta sekä Anna Väänänen Erätauko-säätiöstä.

HANKE

Poikkeusajan dialogit

Poikkeusajan dialogit on Erätauko-säätiön, Dialogiakatemian, valtiovarainministeriön ja Sitran hanke, joka tarjoaa kansalaisille ja yhteisöille mahdollisuuden käydä rakentavaa keskustelua ja lisätä ymmärrystä siitä, millaista on elää Suomessa poikkeuksellisten olosuhteiden vallitessa.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?