Julkaistu 23.05.2017

Haastekilpailut tuovat oivan lisän innovaatiopolitiikan keinovalikoimaan

Haastekilpailujen filosofiaan kuuluu ajatus siitä, että läpimurrot eivät synny eristyksissä. Innovaatiot edellyttävät eritaustaisten ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta.
Kirjoittaja
Kalevi Sorsa -säätiö
Antti Alaja toimii tutkimuspäällikkönä ajatuspaja Kalevi Sorsa -säätiössä ja työstää väitöskirjaa kansallisesta innovaatiojärjestelmästä 1990-luvun Suomessa.

Sitran julkistamassa Ratkaisu 100 -haastekilpailussa kilpaillaan vuonna 2017 siitä, mikä tiimi tai tutkimusryhmä pystyy kehittämään parhaan ratkaisun piilevän ja tunnistamattoman osaamisen havaitsemiseen. Voittajille on luvassa miljoonan euron palkkio.

Haastekilpailut ovat muutenkin tehneet tuloaan Suomeen. Liikkeellä ovat olleet Sitran lisäksi esimerkiksi Helsingin yliopiston ja Tekesin kaltaiset tahot.

Euroopassa haastekilpailujen yleistymistä selittänee innovaatiopoliittisen ajattelun murros.

Haastekilpailujen yleistyminen Suomessa on hahmotettavana osana laajempaa kansainvälistä kehitystä, jonka myötä haastekilpailujen järjestämisestä on tullut yhä suositumpaa. Challenge.gov -sivuston mukaan Yhdysvaltojen liittovaltio on järjestänyt yli 740 haastekilpailua vuoden 2010 jälkeen.

Euroopan maiden tapauksessa haastekilpailujen yleistymistä selittänee innovaatiopoliittisen ajattelun suuri murros kohti haaste- ja muutosorientaatiota erityisesti Pohjoismaissa.

1990-lukulaisessa teknonationalismissa teollisuusyritysten kilpailukyvyn edistäminen olisi hallitseva perustelu innovaatiojärjestelmien kehittämiselle, mutta viime vuosina politiikkaa on alkanut myös ohjata pyrkimys ilmastonmuutoksen ja muiden viheliäisten yhteiskunnallisten haasteiden ratkaisuun. Ruotsalainen innovaatiorahoittaja Vinnova on jopa lanseerannut haaste-orientoituneen innovaatiopolitiikan käsitteen.

Innovaatiot edellyttävät vuorovaikutusta

Haastekilpailujen filosofiaan kuuluu avoimen innovaation ajatus siitä, että läpimurrot eivät synny eristyksissä suurten yksityisten ja julkisten organisaatioiden sisällä, ja että innovaatiot edellyttävät eritaustaisten ihmisten kohtaamista ja vuorovaikutusta. Pyrkimys tutkijoiden ja yritysten vuorovaikutuksen lisäämiseen on ollut Suomessa keskeinen tavoite viimeistään 1980-luvulta alkaen, mutta haastekilpailut tarjoavat uuden lähestymistavan avoimen innovaation edistämiseen.

Innovaatiopolitiikan kokonaisuudessa haastekilpailut kytkeytyvät myös keskusteluun kysyntäpuolen innovaatiopolitiikasta, innovoinnin kannustimista ja älykkäiden julkisten organisaatioiden rakentamisesta.

Tutkimus- ja kehittämis- ja innovaatiopanosten lisäksi innovaatioiden kehittymiseen vaikuttaa myös markkinakysyntä. Suomessakin keskustelun painopiste oli liian pitkään yksinomaan t&k-rahoituksessa sekä yritysten ja tutkimusmaailman yhteistyön rakentamisessa, mutta viimeisen 15 vuoden aikana kysyntäpuolen ajattelu on tehnyt hiljalleen tuloaan Suomeen. Kysyntäpuolen politiikka pitää sisällään esimerkiksi julkiset hankinnat, säätelyn, standardit sekä käyttäjä- ja kuluttajapolitiikan.

Haastekilpailut tarjoavat hankintojen ja säätelyn ohella julkisille organisaatioille yhden lisäkeinon vaikuttaa innovoinnin kysyntäpuoleen.

Kysyntäpuolella odotuksia on ladattu erityisesti innovatiivisiin julkisiin hankintoihin. Innovatiivinen viittaa hankintojen yhteydessä siihen, että tarkkaan määritellyn tuotteen tai palvelun sijaan yrityksiä haastetaan kehittämään uusia älykkäitä ratkaisuja. Sipilän hallitus asetti hallituskauden alussa tavoitteeksi, että vähintään 5 prosenttia Suomen julkisista hankinnoista pitäisi tehdä innovatiivisesti.

Haastekilpailut tarjoavat hankintojen ja säätelyn ohella julkisille organisaatioille yhden lisäkeinon vaikuttaa innovoinnin kysyntäpuoleen.  Haastekilpailut tarjoavat valtionhallinnon lisäksi myös kunnille – ja mahdollisesti tulevaisuudessa myös maakunnille – vaihtoehdon etsiä ratkaisuja paikallisiin ongelmiin.

Taloustieteellisessä keskustelussa haastekilpailut liittyvät myös väittelyyn patenttijärjestelmän rajoitteista t&k-toiminnan kannustimena. Ruotsin keskuspankin Nobel-palkinnon voittaja Joseph Stiglitz esitti vuonna 2007, että rahapalkinnot sopivat paremmin esimerkiksi lääkealan tutkimukseen kuin patenttijärjestelmä. Parhaassa tapauksessa haastekilpailut voisivat edistää innovaatioiden kumuloitumista, jos eri tutkimustahoille tarjoutuisi mahdollisuus kehittää haastekilpailujen läpimurtoja eteenpäin.

Innovaatiotaloustieteilijä Mariana Mazzucato on kirjoittanut viime vuosina yrittäjähenkisestä valtiosta, jonka tulee avata uusia teknologia mahdollisuuksia ja ottaa kannettavakseen radikaalien innovaatioiden edellyttämää riskiä. Mazzucato on nostanut innovaatiopolitiikan keskiöön kysymyksen älykkäiden ja oppivien julkisten organisaatioiden rakentamisesta.  Olisiko haastekilpailuistakin vauhdittamaan julkisen sektorin kehittymistä tähän suuntaan?

Mistä on kyse?