Julkaistu 11.07.2018

Ihmisinä tutkimassa ja päätöksiä tekemässä

Dialogi vuorovaikutteisena tiedon luomisena.
Kirjoittaja
Anna Suorsa toimii tutkijatohtorina BCDC Energia –hankkeessa Oulun yliopistossa. Suorsa tutkii uuden tiedon luomisen prosesseja, vuorovaikutusta ja yhteistyötä tukevia olosuhteita monitieteisessä tutkijayhteisössä.

Kuluneen vuoden aikana on keskusteltu paljon tutkitun tiedon asemasta päätöksenteossa. Tämän ajan suuret kysymykset, kuten ilmastonmuutos, digitalisaatio ja työn muuttuminen, vaativat sekä tutkijoilta että päättäjiltä uudenlaista suhtautumista paitsi tutkitun tiedon käyttöön, myös sen tuottamiseen. Sitra onkin aiheellisesti peräänkuuluttanut dialogiloikkaa.

Näkemys siitä, että päätöksenteossa tarvittava tieto kehittyy ennemminkin dynaamisesti dialogissa eri osapuolten kesken kuin lineaarisesti tutkimustuloksista viestien ja tuloksia päätöksenteossa käyttäen, kiinnittyy luontevasti tämänhetkiseen tietojohtamisen tutkimukseen, jossa uuden tiedon luominen ja käyttö nähdään vuorovaikutuksellisena prosessina – tätä tutkimme myös parhaillaan BCDC Energia -hankkeessa. Tässä prosessissa on kaksi erityistä ominaisuutta: 1) eri osapuolet nähdään saman systeemin osina, ei erillisinä linnakkeina ja 2) prosessi on ajallinen: tiedon luominen ja käyttö ovat tapahtumia, jotka vievät aikansa. Periaatteessa ajatus on yksinkertainen ja käy järkeen, mutta vaatii muutamien perustavien käsitysten avaamista. Miten ymmärretään tieto ja ne ihmiset, jotka tietoa luovat ja käyttävät?

Ihminen – tietokone vai elävä toimija?

Käsitykset tiedon ja ihmisen luonteesta vaikuttavat siihen, miten tiedon käyttöä päätöksenteossa hahmotetaan. Usein tiedon käytöstä puhuttaessa on taustalla oletus ihmisistä tiedon tuottajina ja käsittelijöinä. Tämä vertautuu joko tahtomatta tai tahallisesti ajatukseen ihmisistä tietokoneina. Näin tieto käsitetään irralliseksi objektiksi, ja ihminen erilliseksi olennoksi sekä tiedon että toisten ihmisten suhteen. Tiedon ja päätöksenteon välisessä problematiikassa on osaltaan kyse tästä: tietoa (tai pikemminkin informaatiota) tuotetaan ja jaetaan yhä kiihtyvää tahtia eri välineillä, ja päättäjät nähdään tiedon vastaanottajina, jotka tahollaan käsittelevät saamaansa tietoa, minkä ehtivät ja haluavat. Vaikka vuorovaikutusta korostetaan, se nähdään usein mitä erilaisempia muotoja saavana viestintänä eri osapuolten välillä. Jokainen voi omasta kokemuksestaan todeta, että tällainen malli ei elävässä elämässä toimi.

Ihminen voidaankin ajatella myös toisin: fenomenologisen ihmiskuvan mukaan kokonaisuutena, joka jatkuvasti elää ruumiillisena olentona elämäänsä, on osa ympäristöään ja saumattomasti osa myös kaikenlaisia prosesseja, joihin liittyy muiden ihmisten muassa vuorovaikutuksessa ollen. Näin voidaan ymmärtää myös, että tieto on jotakin, joka syntyy ja kehittyy ajassa, ihmisten toiminnassa, ei siirtyen pakettina paikasta toiseen. Fenomenologia antaa mahdollisuuden ymmärtää myös muutosta: tuleva on läsnä tässä hetkessä, samoin kuin mennyt. Jokainen hetki nousee menneistä kokemuksista ja muokkautuu sen mukaan, mitä tulevasta ajatellaan. Tämä tuleva on avoin eikä valmiiksi määritelty, ja ihmisellä on aina mahdollisuus tehdä toisin. Siksi jokainen teko on merkityksellinen ja muokkaa tulevaisuutta. Myös tekemättä jättäminen on teko, käyttämättä jätetty mahdollisuus muuttaa suuntaa, samojen rutiinien vahvistamista.

Ihminen elävänä olentona – päättäjänä ja tutkijanakin

Tutkijoiden ja päätöksentekijöiden välisen dialogin kannalta tämä tarkoittaa ensinnäkin sitä, että vuorovaikutuksen tapahtumalle kannattaa antaa entistä enemmän painoa. Lisäksi ihmisen ja tiedon käsittäminen uudesti merkitsee sitä, että meidän on kiinnitettävä huomiota dialogin hetkien ohella myös siihen kokonaisuuteen, johon nämä dialogit asettuvat. Dialogissa oleminen on ajankäyttöä: kun ollaan keskustelussa, ei olla missään muualla. Sama koskee kaikkea muutakin tiedon käyttöä ja vuorovaikutusta. Ne vaativat aikaa ja ovat siis fenomenologisessa mielessä valintoja, joissa aina myös tulee valinneeksi jotain muuta pois – vaikkakaan ei välttämättä tietoisesti, mutta väistämättä. Siksi meidän on myös syytä kiinnittää huomiota siihen, mitä näiden valintojen ympärillä tapahtuu: ihmiset tulevat dialogiin jostakin, ja menevät dialogista johonkin.

Huomio siirtyykin koko systeemin suuntaan: jos koko systeemi ei muuta toimintaansa ja ajankäyttöään, voi muutos olla mahdoton. Vuorovaikutuksellinen tiedon luominen ja käyttö päätöksenteossa ei ole mahdollista, jos ihmiset tahoillaan eivät muuta elämisen käytäntöjään. Dialogiin voi toki osallistua muiden kokousten välillä piipahtaen, mutta sen merkitys valuu hukkaan, jos mikään ympärillä ei muutu. Mikäli halutaan dialogia, on ymmärrettävä, että on ennen kaikkea muutettava dialogin ympärillä olevaa elämää, niitä tilanteita ja prosesseja, joista dialogiin tullaan ja joihin dialogeista mennään. Kyse on ennen kaikkea rakenteista ja rutiineista. Suuri osa sekä tutkijoiden että päättäjien elämästä on aikataulutettua ja ennalta suunniteltua. Kuitenkin, mikäli uskoo ajatukseen dialogista, on uskottava myös siihen, että siitä seuraa jokin muutos, joka ei ole ennalta suunniteltavissa. On siis pohdittava, miten ihmisten elämään saadaan väljyyttä ja aikaa, jota vuorovaikutus vaatii. Ja ennen kaikkea on kehitettävä prosesseja, joissa dialogin jälkeen on mahdollista lähteä kulkemaan uuteen, ehkäpä samaan suuntaan, ei omille tahoilleen kuten ennenkin.

Tämä on tietenkin haastava ja ehkä idealistinen tavoite, mutta käy myös järkeen, sillä ihmisen oleminen on ajallista ja niin päätöksentekijät kuin tutkijatkin ovat ihmisiä – tästä kai voidaan lähteä.

Kirjoitus on osa #tietohaaste-blogisarjaa, joka kokoaa yhteen näkökulmia liittyen kolmeen teemaan: 1) Tieto- ja ihmiskäsityksen monipuolistaminen, 2) Dialogi- ja digiloikka: Eri muotoisen tiedon koonnin ja yhteisen tulkinnan toimintamallit sekä 3) Tiedon ja päätöksenteon rajapintaan liittyvä osaaminen ja johtaminen.

Blogisarja

Lue lisää.

Suosittelemme

Tästä eteenpäin.

Mistä on kyse?