Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 26.10.2017

Joko karnevaalissa on kiertotalousyrityksen vuoro?

Jännitys tiivistyy, on koittanut Kasvun Karnevaalin toinen päivä. Paikalla on liki 2000 henkeä, jaossa mainetta ja kunniaa. Joko palkintopallille pääsevät yritykset, joilla on aito menestymisen mahdollisuus ylikulutuksesta irti rimpuilevassa tulevaisuudessakin?
Kirjoittajat
Asiantuntija, Kiertotalouden kuluttajalähtöiset liiketoimintamallit, Sitra
Merja Rehn työskentelee asiantuntijana kiertotalous-avainalueella kestävän ruokajärjestelmän kehittämisen parissa, joka on yksi viidestä kiertotalouden kansallisen tiekartan painopistealueesta.
Asiantuntija, Kiertotalous, Sitra
Daniel Kaufmann on kiertotalouden ja jakamistalouden asiantuntija. Daniel painii erikokoisten yritysten ansaintamallien parissa ja haastaa yhteiskuntaa systeemiseen muutokseen – miten voimme irrottaa hyvinvoinnin ja talouden kasvun luonnonvarojen käytöstä ja päästöjen lisääntymisestä?

Tänään Jyväskylä on täynnä kasvuyrittäjiä, asiantuntijoita, rahoittajia, mediaa ja muuta väkeä, joita liki vuoden mittainen Kasvu Open on koskettanut. Kiinnostavaa seurattavaa olisi vaikka kuinka paljon, mutta meidän mielenkiintomme kohdistuu kolmeen  kiertotalousyritykseen, jotka ovat päässeet sadan finalistin joukkoon: Kiertotalouden Kasvupolun voittajayritykseen Skipperiin sekä valtakunnallisen tuomariston villillä kortilla samalta kasvupolulta valitsemiin Emmy Clothingiin ja Aquazoneen.

Sitra on kuluvana vuonna toista kertaa mukana Kasvu Openin Kiertotalouden Kasvupolulla. Kasvu Open on yhdistelmä sparrausta ja kilpailua, prosessi, jonka aikana kasvunäkymiltään lupaavimmat yritykset etenevät valtakunnalliseen sparraukseen ja lopulta Karnevaalifinaaliin saakka.

Tänä vuonna Sitra otti päävastuun kiertotalousyrityksille suunnatussa haussa. Yritysten toimintatavat ja ansaintamallit muuttuvat. Se tapa, millä ennen tehtiin tulosta, ei välttämättä enää päde tulevaisuuden liike-elämässä. Kiertotalouden Kasvupolulla suomalaisyrityksiä haastetaan vastaamaan muuttuvan maailman tarpeisiin kiertotalouden avulla.

Tapa, millä ennen tehtiin tulosta, ei välttämättä enää päde tulevaisuuden liike-elämässä.

Vuoden alussa Sitra ja yhteistyökumppanit seuloivat kiertotalouden pitkälle listalle 130 yritystä. Lopullisten 32 hakijayrityksen joukosta valittiin 15 mielenkiintoista, hyvin erityyppistä yritystä.

Kasvupolun kärkeen kiilannut Skipperi on aloittanut vasta keväällä ja laajentunut jo lyhyessä ajassa kansainväliseksi toimijaksi. Se on veneiden ja veneilijöiden kohtauspaikka, eräänlainen veneiden AirBn&B. Skipperin kautta yksityishenkilöt ja yritykset voivat ilmoittaa oman, käyttämättömänä seisovan veneensä vuokralle.  Palvelun avulla veneen voi vuokrata kuka tahansa, jonka taidot ja kokemus vakuuttavat veneen omistajan siitä, että tämä voi luovuttaa palan omaisuuttaan tuntemattoman käyttöön.

Kasvu Openin vuosi tosiaan huipentuu tänään torstaina. Sadan kasvuhakuisen yrityksen – jotka on seulottu Kasvupoluilta eri puolilta Suomea ja eri toimialoilta – joukosta valitaan kymmenen finalistia.  Finalistiyritykset pitchaavat ja saavat sparrausta ”Karhunpesässsä”, jossa valtakunnallinen tuomaristo haastaa heitä yleisön edessä. Tämä kaikki tapahtuu tänään ja myöhemmin illalla palkitaan kasvunäkymiltään lupaavimmat yritykset Start again- ja Startup -sarjoissa.

Suomen Kasvupalkinto jaetaan Karnevaalissa yritykselle tai henkilölle, joka on tehnyt rohkeita avauksia viennin, uusien työpaikkojen ja innovaatioiden edistämisessä sekä on poikkeuksellisella tavalla nostanut Suomen taloutta kasvuun. Valinnan tekee Kasvu Open Board.

Pysykää linjoilla, seuraamme intensiivisesti, kuinka kiertotalouslähettiläämme pärjäävät, onko joku heistä vai peräti kaikki kolme kymmenen finalistin joukossa. Mahdollista on myös se, että vuoden 2017 Kasvu Open -kuninkaallinen kruunataan aiemmin mainittujen kiertotalousyritysten joukosta. Eikä tässä vielä kaikki, samalla reissulla möyhitään paikalla olevista kasvuyrityksistä kiertotalouden oraita ja haastetaan heitä vuoden 2018 Kiertotalouden Kasvupolulle ja muille kiertotalouden kasvu-urille.

Mistä on kyse?