Julkaistu 26.09.2017

Joustoa valtionosuusjärjestelmään

Kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmän uudistuksella pyritään parantamaan järjestelmän oikeudenmukaisuutta erilaisia toimijoita kohtaan. On korkea aika päivittää tuen saamisen kriteereitä.
Kirjoittaja
Rkp:n entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja
Stefan Wallin on Suomen ruotsalaisen kansanpuolueen entinen puheenjohtaja ja kansanedustaja vuodesta 2007. Wallin toimi Matti Vanhasen ensimmäisen hallituksen ympäristöministerinä ja valittiin Vanhasen toisen hallituksen kulttuuri- ja urheiluministeriksi. Kataisen hallituksessa Wallin toimi puolustusministerinä vuosina 2011-2012. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden maisteri.

Kulttuurilaitosten valtionosuusjärjestelmää (VOS) ollaan nyt muuttamassa. Hyvä näin, eikä päivääkään liian aikaisin. Nykyisellä järjestelmällä on oma taustansa ja tarinansa. Se oli oman aikansa tuote ja palveli tarkoitustaan pitkään ihan kohtuullisesti, jopa hyvin. Mutta kun maasto eräänä päivänä ei enää täsmääkään karttakirjan kanssa, on parempi lähteä muuttamaan karttaa kuin maastoa.

Huomasin itse kulttuuriministerikaudellani 2007-2011, miten aika oli juoksemassa nykyisen valtionosuusjärjestelmän ohi. Jotkut, aikanaan myös poliittisen perustein, mukaan otetut laitokset eivät objektiivisesti katsoen enää olleet riittävän ”kovassa iskussa”. Kerran saavutettu etu tekee välillä laiskaksi.

Lisäksi oli tullut uusia toimijoita, jotka kirkkaasti täyttivät kaikki VOS-kriteerit, mutta joutuivat jäämään luukun väärälle puolelle. Luukku oli mennyt kiinni, eikä uusia henkilötyövuosia ollut jaettavaksi. Toisaalta, “laakereilla lepäilevien” laitosten ulos heittäminen järjestelmästä olisi ollut valtiovallan sodanjulistus kulttuuripolitiikan yhtä peruskalliota kohtaan. Siksi oli keksittävä muita keinoja yhtälön ratkaisemiseksi.

Olimme ministeriössä tulleet sellaiseen johtopäätökseen, ettei Tampereen Komediateatterin ja Riku Niemi Orchestran pitäminen VOS-järjestelmän ulkopuolella ollut enää mitenkään oikein. Kriteerit täyttyivät, mutta se pahuksen luukku oli siis kiinni. Niinpä pyysin virkakoneistoa etsimään järjestelmän sisältä henkilötyövuosia, yhden sieltä – toisen täältä, jotta nämä kaksi toimijaa saataisiin mukaan valtio-osuuden piiriin. Operaatio onnistui ja oikeudenmukaisuus näiden kahden osalta toteutui vihdoinkin.

Ilmaan jäi kuitenkin roikkumaan kipeä tietoisuus siitä, että operaatiossa käytettiin vain laastaria. Itse tautia ei parannettu. Siksi on nyt hyvä, että järjestelmään pyritään saamaan parempi valumuotti ja enemmän joustoa. Täydellistä järjestelmää, johon kaikki olisivat aina tyytyväisiä, ei tietenkään ole olemassa. Aina kannattaa kuitenkin yrittää parastaan, voihan käydä niin kuin Pohjanmaalla: priimaa pukkaa. Ainakaan yrittänyttä ei laiteta!

Mistä on kyse?