Koska Suomessa ei ole kenguruita

Julkisen hallinnon reformeja on tutkittu maailmalla ja Suomessakin paljon osana hallintotieteen ja julkisen politiikan tutkimusperinnettä. Aineistoa löytyy hyllymetreittäin tieteellisesti, puolitieteellisesti ja käytännön näkökulmasta kirjoitettuna.

Esimerkkinä analyyttisestä ja hyvin kirjoitetusta reformitutkimuksesta voidaan mainita parin vuoden takainen Anthony Kingin ja Ivor Crewen kirja The Blunders of Our Governments (Oneworld Publications, London, 2013), jossa käydään läpi brittiläisiä hallintoreformeja 1950-luvulta nykypäivään.

Kirjoittajien tuima johtopäätös on, että julkisen hallinnon reformit onnistuvat suunnitellusti ani harvoin. Ongelmat eivät liity ensisijaisesti suunnitteluun. Hyviä suunnitelmia on maailma – myös julkinen hallinto – pullollaan. Ongelmat löytyvät nimenomaan suunnitelmien toimeenpanosta. Reformeja ei onnistuta toteuttamaan projekteina eikä niitä osata johtaa. Ei siis ihme, ettei uudistuksia usein saada toivotusti päätökseen.

Suomessa hallituksen salkussa on paljon isoja ja pieniä uudistuksia. Olen pohtinut ja tutkinut julkisen politiikan reformeja ja erityisesti sitä, miten julkisen hallinnon uudistuksista voisi oppia. Muutama asia kannattaisi pitää kirkkaana mielessä.

1) Julkisen politiikan uudistusten konteksti

Usein uudistukset toteutetaan eräänlaisessa kriisitilanteessa. Ne on tavallaan pakko toteuttaa, koska ulkoinen paine niihin on suuri. Esimerkkinä voidaan mainita parin vuoden takainen pakolaisten virta Eurooppaan ja Suomeen ja sen vaikutukset pakolaisten vastaanottoprosessin uudistamiseksi.

Samansuuntainen paine liittyy sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään. Järjestelmää on pakko muuttaa, koska sen kustannusrasite kasvaa kohtuuttomuuksiin, jos mitään ei tehdä. Uusia askeleita täytyy ottaa myös palveluintegraatioon liittyvissä toimenpiteissä, samoin ratkaisun avaimia tulisi etsiä tietojärjestelmien paremmasta toimivuudesta. Nykyinen palvelujärjestelmä on liian sirpaleinen.

2) Inhimilliset virheet ja systeemiset epäjatkuvuudet

Inhimilliset virheet johtuvat esimerkiksi erilaisista virhetulkinnoista – poliittiset päätöksentekijät saattavat luulla tietävänsä kansalaisten elämästä enemmän kuin tosiasiassa tietävät. Toisaalta ne heijastuvat ryhmäilmiöstä, johon viitataan esimerkiksi sanonnalla ”joukossa tyhmyys tiivistyy”. Päätöksentekijät voivat esimerkiksi joutua toimimaan tilanteessa, jossa paine päätöksiin on suuri ja aikaa vähän.

Tästä klassisen sosiaalipsykologisen esimerkin tarjoaa presidentti Kennedyn esikunnan toiminta 1960-luvun alussa ns. Kuuban ohjuskriisin aikana. Presidentin esikunta toimi muista eristettynä – ja kovan paineen alaisena. Tutkimuksista tiedetään, että rationaalinen päätöksenteon sijasta sen toimintaa ohjasivat intuitio ja tunteet. Panokset pelissä olivat kovat: ydinsota oli tuolloin kenties lähempänä kuin koskaan aiemmin.

3) Opit muissa maissa tehdyistä uudistuksista

Usein kuulee sanottavan, että Suomen poliittis-hallinnollista järjestelmää uudistettaessa pitäisi ottaa mallia siitä ja siitä maasta. Varovaisuus on valttia tässä asiassa. Kunkin maan poliittis-hallinnollinen järjestelmä on kulttuurisen kehityksen ja kulttuuristen olosuhteiden ja erityispiirteiden tulosta. Olisi siis järjetöntä kopioida järjestelmätasolla Australian julkisen politiikan suunnittelujärjestelmää Suomeen ihan sellaisenaan – eihän Suomessa elä ainakaan tiettävästi kenguruita luonnonvaraisina eläiminä.

Eri maiden poliittis-hallinnolliset mallit ja niihin liittyvät kulttuurit eroavat toisistaan, sillä ne ovat syntyneet erilaisen polkuriippuvuuden tuloksena. Näin ollen julkisen politiikan reformien näköalaton kopioiminen maasta toiseen on hyödytöntä, typerää ellei peräti mahdotonta.

Edellä sanottu ei tarkoita sitä, etteikö muissa maissa tehdyistä julkisen politiikan reformeista voisi oppia. Pikemminkin päinvastoin. Oppiminen on mahdollista, kun ensin ymmärretään oman maan poliittis-hallinnollisen järjestelmän kehityshistoria ja siihen vaikuttaneet tekijät sekä oman järjestelmän vahvuudet ja kehitystarpeet. Esimerkiksi itsenäisen Suomen hallintomalli on syntynyt satavuotisen kehityshistorian tuloksena. Ja itse asiassa mallimme kehityspiirteiden ituja löytyy ajallisesti kauempaakin, Ruotsin ja Venäjän vallan ajan ajoilta.

Näköalatonta hallintomallien kopiointia maasta toiseen on syytä välttää viimeiseen asti. Suomessa kun ei kasva kenguruita. Eikä Australian hiekka-aavikolla elä poroja.