Kun naminami ei auta tulevaisuusahdistukseen

Yksi omaan tulevaisuusajatteluuni merkittävästi vaikuttaneita kirjoituksia on ollut Richard Slaughterin ”Beyond the mundane”. Siinä Slaughter puhuu ”pop-futurismista” – olkoon se vaikka suomeksi naminami-tulevaisuudet – jossa esitellään tulevaisuutta hyvin pintapuolisesti erilaisten uusien vempeleiden tai kiillotettujen kaupunkisiluettien kautta. Tällaiset naminami-tulevaisuudet näyttävät hyvältä lehden kannessa, mutta tuntuvat yhä höttöisemmiltä nykyhetkessä. 

Naminami-tulevaisuudet eivät tarjoa meille uskottavalla tavalla innostavaa näkymää tulevaisuuteen. Tällä hetkellä tulevaisuus näyttäytyy monella tavalla epävarmana ja ne harvat varmat asiat eivät maalaa kovin valoisaa kuvaa tulevaisuudesta. Tiedämme esimerkiksi, että äärisääilmiöt yleistyvät ilmastonmuutoksen seurauksena. Samalla kaikkia ilmastonmuutoksen seurauksia emme luultavasti osaa kuvitellakaan. 

Ellun Kanojen teettämän Rytmihäiriöbarometrin mukaan enemmistö suomalaisista uskoo turvattomuuden ja jännitteiden lisääntyvän maailmassa ja kehityksen kulkevan miltei kaikissa asioissa huonompaan suuntaan. Tästä huolimatta tulevaisuus ja maailman muutos kiinnostavat suurinta osaa suomalaisista. Reilua kolmasosaa muutos pelottaa. 

Tulevaisuus saattaa siis ahdistaa ihan syystä. Reagoimme tähän ahdistukseen eri tavoin. Osa saattaa jäädä vellomaan erilaisissa uhkakuvissa. Osa pakenee niitä naminami-tulevaisuuksiin, vaikkapa fantasioihin avaruusseikkailuista tai teknoutopioista. Mutta mitä jos kohtaisimme tämän ahdistuksen ja pysähtyisimme hetkeksi miettimään, mistä se kumpuaa? 

Mikä meitä vaivaa? 

Mieleeni tulee kolme tulevaisuusahdistuksen lähdettä. Ensinnäkin epävarmuus saattaa ahdistaa. Haluaisimme tietää varmuudella, millainen tulevaisuus on. Kun tutut tulevaisuusnäkymät eivät olekaan enää uskottavia tai kehitys ei mene odotettuun suuntaan, saattaa tuntua, että jäämme epävarmuuden sumuun eksyksiin. Tietä eteenpäin voi etsiä näkemällä epävarmuuden tervetulleena asiana, joka kertoo suuremmista mahdollisuuksista vaikuttaa tulevaisuuksiin. 

Toisekseen vanhasta luopuminen saattaa ahdistaa. Missä on se naminami-tulevaisuus, joka meille luvattiin? Miten niin en voi jatkaa samalla tavalla kuin aina ennenkin? Jos on unelmoinut teknologian kyllästämästä ja nautintoja pursuavasta tulevaisuudesta, voi tämän hetken näkymät – tai nykyhetki – aiheuttaa huijatuksi tulemisen tunteen. Eikö riitäkään, että uurastan eläkepäivä varten, pitääkö tässä vielä maailma pelastaa? Luopumisen tuskaa voi lievittää siirtämällä katseen vanhasta ja käytetystä tulevaisuuskuvasta kohti toisenlaisia toivottavia tulevaisuuksia. 

Kolmanneksi vanhat teot saattavat ahdistaa. Emme haluaisi olla osa ongelmaa, mutta monella tavalla olemme. Kulutuksemme ja elintapamme eivät ole kestäviä. Tämän kohdatessamme sysäämme mielellämme vastuun muutoksista muille ja ajattelemme, että ei omilla toimilla ole oikein merkitystä suuntaan tai toiseen. Ilmastonmuutos, luontokato, globaali eriarvoisuus ja monet muut haasteet haastavat meitä kuitenkin katsomaan peiliin, tekemään rauhan sen kanssa, mitä haittaa olemme jo tehneet ja muuttamaan toimintaamme kestävämmäksi. 

Omasta rauhasta yhteisiin tulevaisuuksiin 

Itsensä kanssa voi päästä sopuun edellä mainittujen ahdistuksen lähteiden suhteen. Tulevaisuus ei kuitenkaan ole yksityinen, se kuuluu kaikille. Samat keskustelut epävarmuudesta, luopumisesta ja tehtyjen haittojen tunnustamisesta on tarpeen käydä myös yhteiskunnan tasolla. Tässä keskustelussa tuskin päästään mihinkään yhteen lopputulokseen. Epäsopua ja ristiriitaisuutta on tärkeää kuitenkin sietää, jotta saamme paremman ymmärryksen toistemme ajattelusta.  

Ei pidä odottaa, että tulevaisuusajattelu olisi aina ihanaa ja jännittävää. Se on ajoittain myös epämukavaa ja vaatii omien ajatusmallien ja käyttäytymisen haastamista ja muuttamista. Parhaimmillaan omien oletusten haastaminen ja tulevaisuuksista keskusteleminen muiden kanssa luo pohjan pidemmän aikavälin pohdinnoille, esimerkiksi tulevaisuuksien hahmottamiseen seuraavien sukupolvien kautta. Tällöin yhdistyy merkittävän muutoksen hahmottaminen ja nöyryys yllätyksiä ja epävarmuutta kohtaan.  

Pitkän aikavälin ajattelu on noussut viime aikoina esiin monilla eri aloilla vastareaktiona lyhytnäköisyydelle. Siinä korostuu muutos ajatusmallien tasolla, toisenlaisten tulevaisuuksien kuvittelu ja muiden, varsinkin tulevien sukupolvien huomioiminen. Tulevaisuutta ei tehdä itsekkäästi, vaan halutaan varmistaa seuraavien sukupolvien edellytykset hyvään elämään. Silloin voimme löytää syvemmän, innostavan tulevaisuuden naminami-tulevaisuuksien takaa.