Kuva: Topias Dean, Sitra

Julkaistu 02.03.2020

Lab loki #14: Soveltava improvisaatio työelämän valttikorttina

Soveltava improvisaatio vakuutti helmikuun HERÄÄMÖn osallistujat. Miten saada myös vastahakoinen esihenkilö vakuutetuksi menetelmän hyödyistä?
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Salla Nurminen
Projektikoordinaattori, Yhteiskunnallinen koulutus, Sitra
Salla tarkastelee Sitra Labia erityisesti osallistujien näkökulmasta ja pitää viheliäiden ongelmien ympärille muodostuvaa yhteisöä suunnattoman tärkeänä voimavarana.

Hetkeen en ole kuullut aamutuimaan yhtä paljon naurua kuin helmikuun HERÄÄMÖssä. Jo ennen kello yhdeksää osallistujat olivat jakaneet tuntemattoman vieruskaverinsa kanssa tarinan nimensä takaa. Keskusteluhetken lopuksi pareilta kysyttiin: mitä hyötyä on oppia toisistamme työhön liittymätöntä tietoa?

Nimesi tarina -harjoite oli yksi päivän teeman – soveltavan improvisaation – harjoitteista. Game Captains -yritystä luotsaava Suvi Koivusalo esiintyi vuoden toisessa HERÄÄMÖssä ja vei vuorovaikutuksen aivan uudelle tasolle. Osallistujat niin läsnä Starter Helsingissä kuin etänä Zoom-linjoilla pääsivät sekä kuulemaan että kokemaan soveltavan improvisaation hyötyjä lyhyiden harjoitteiden kautta. Tässä esimaistina alussa mainittu harjoite:

Tätä opimme:

Nimesi tarina

1. Kerro lyhyesti (2 min) nimesi tarina. Miksi sinulla on juuri oma nimesi? Miltä oma nimesi tuntuu?

2. Keskustele parisi kanssa (sama pari):

  • Mitä hyötyä on oppia toisistamme työhön liittymätöntä tietoa?
  • Tunnetko olosi erilaiseksi verrattuna nyt tai ennen harjoituksen aloittamista? Miten?

Luovuutta on vaikea valjastaa täyteen potentiaaliinsa ympäristössä, joka ei salli epäonnistumista. Teatterimaailmasta organisaatiokehitykseen ja yritysmaailmaan tiensä löytäneen soveltavan improvisaation harjoitteet auttavat päästämään irti kontrollista. Soveltava improvisaatio kasvattaa myös kykyä toimia nopeasti oman älykkyytensä ja elämänkokemuksensa huipulla ja tehdä sen pohjalta parhaita ratkaisuja yllättävissäkin tilanteissa. Improvisaatiota onkin hyödynnetty työelämätaitojen harjoittelussa isoissa korporaatioissa Googlesta Netflixiin.

Ehkäpä soveltavan improvisaation hyödyntäminen lisääntyy Suomessakin, sillä ihanteellisen innokkaat osallistujat päättivät järjestää itsenäisesti tilaisuudelle jatko-osan. Yhteisömme tilaisuuksissa ahkerasti vieraillut Ninja Fedy suunnitteleekin nyt seuraavaa tapaamista. Mikäli kiinnostuit, ota yhteyttä!

HERÄÄMÖn päätteksi keräsimme osallistujien päällimmäisiä oivalluksia ja ajatuksia Mentimeter-työkalulla. Tässä viisi nostoa keskeisistä oivalluksista:

  1. Luovuus ja uudenlaiset ideat vaatii muutakin kuin rationaalista ja loogista ajattelua
  2. Tutkimisen ja kokeilun arvoinen menetelmä, jolla voi lisätä yhteisöjen empatiakykyä, kehittää vuorovaikutustaitoja, vahvistaa yhteenkuuluvuuden tunnetta sekä yhteisön muutosjoustavuutta
  3. Pelillistämisen keinoin voidaan oppia yhteistyötaitoja ja samalla pitää hauskaa
  4. Improvisaatio kehittää nopeiden päätösten tekemisen taitoa
  5. Kun tuntee (soveltavan improvisaation) perusteet, harjoitusten leikinomaisuutta saa häivytettyä ja käyttöönotto on itsellekin helpompaa

Ehkäpä näiden oivallusten myötä, sekä tietysti soveltavan imporvisaation harjoitteita kokeilemalla, saadaan se vastahakoinenkin esihenkilö valaistuneeksi menetelmän työelämätaitoja tukevista hyödyistä.

Tilaisuuden materiaalit

Introvideossa Suvi Koivusalo neuvoo, miten valmistautua HERÄÄMÖÖn:

Koko striimi nähtävissä Youtubesta:

Esityskalvot löytyvät Slidesharesta:

 

Suvi Koivusalo vinkkaa jatkolukemista kiinnostuneille

Artikkeli: Google and Netflix know the power of improv in the workplace. This is how to make it work for you

Podcast: Netflix staff find freedom in failure through the power of improv at work (25min)

Kirjoja:

  • Kat Koppett: Training to Imagine
  • Bob Kulhan: Getting to Yes And
  • Paul Z Jackson: 58 ½ Games
  • Keith Johnstone: Impro
  • Theresa Robbins Dudeck & Caitlin McClure: Applied Improvisation

Mikä HERÄÄMÖ?

HERÄÄMÖ:t ovat kahden tunnin (8:30-10:30) aamunavauksia ja koostuvat informatiivisestä esityksestä sekä verkostoitumishetkistä puuroaamiaisen äärellä. Tilaisuuden lopussa on mahdollisuus jäädä juttelemaan vapaamuotoisesti puhujien kanssa. Etäosallistujat pääsevät osallistumaan videoyhteyden välityksellä.

HERÄÄMÖ on Sitra Labin Muutoksentekijöiden yhteisön tapahtumasarja. Mikäli olet henkilö, joka haluaa laajentaa horisonttiaan yhteiskunnalliseen positiiviseen muutokseen liittyen ja verkostoitua muiden tulevaisuutta rakentavien tahojen kanssa – tervetuloa mukaan!

Haluatko kuulla lisää Sitra Labista?

Liity Muutoksentekijöiden yhteisöön Facebookissa.

Liity myös Sitra Labin sähköpostilistalle saadaksesi kuukausittaisen koosteen kiinnostavista linkeistä sekä mahdollisuuksista osallistua ja oppia.

Mistä on kyse?