Julkaistu 11.09.2018

Loppuiko visiot? Täydennä tulevaisuuskuvastoasi Visiofestissa

Finnsight Visiofestissa 26.9. on tarjolla laaja kattaus visioita ja tulevaisuustyötä, runsaasti syventävää keskustelua ja tulevaisuusnäyttelyn tarjoamia elämyksiä. Miten ohjelma on rakennettu ja mitä sillä tavoitellaan?
Kirjoittaja
Johtava asiantuntija, Ennakointi, Sitra
Mikko Dufva on Sitran tulevaisuusasiantuntija. Hän tarkastelee työkseen tulevaisuuden kehityskulkuja, niiden välisiä jännitteitä ja tulevaisuuteen liittyviä mielikuvia.

Kun lähdimme suunnittelemaan tämän vuoden Finnsight-tapahtumaa yhteiskunnallisten visioiden teeman ympärille, olin huolissani siitä, miten saamme kiinnostavan ja ihmisen arkeen kiinnittyvän sisällön koottua kasaan. Olin tottunut kuulemaan, että eihän niitä visioita juurikaan ole, tai jos on, niin ne ovat höttöä ja hattaraa.

Suunnittelun edetessä ongelmaksi muodostui pikemminkin runsauden pula kuin harvat ja hähmäiset visiot. Hyvin tehtyjä visioita on olemassa, mutta ne eivät ehkä ole tarpeeksi esillä tai keskustelussa. Lisäksi visioita pidetään usein lopputuloksina, vaikka ehkä hyödyllisempää olisi nähdä ne kutsuna keskusteluun toivottavasta tulevaisuudesta.

Ongelmana ei ole visioiden puute vaan se, ettei niitä esitellä eikä niistä keskustella

Näin syntyi ajatus Visiofestista, visioiden juhlasta, jossa esitellään Suomessa tehtyä laadukasta tulevaisuustyötä, keskustellaan sen pohjalta toivottavista tulevaisuuksista ja tuodaan tulevaisuus koettavaksi. Mutta miten käytännössä tuoda samaan aikaan esiin kattavasti tulevaisuustyön laajaa kirjoa, käydä syvällistä keskustelua ja vielä luoda kokemuksia elämästä tulevaisuudessa?

Tarjolla monipuolinen kattaus tulevaisuustyötä

Visioita voidaan jaotella esimerkiksi sen perusteella, mikä on niiden alueellinen rajaus, mihin teemaan ne keskittyvät tai kenen näkemystä ne edustavat. Finnsight Visiofestissa tarjolla on sekä globaalia toimintaympäristöä kartoittavia esityksiä, että alueellisen tason tulevaisuusnäkymiä, kuten valikoima maakuntaliittojen visioita. Pääpaino on kuitenkin visioissa Suomelle.

Teemojen valinnassa on pyritty sekä kattavuuteen, että arkipäiväisyyteen. Tarjolla on keskustelua niin työn, osaamisen, demokratian, ympäristön kuin teknologiankin tulevaisuudesta. Aiheiden muotoilussa olemme miettineet ihmisen arjen kokemusta – mikä on vaikkapa energian suhteen kiinnostavaa yksilön näkökulmasta? Mukana on myös useimmille tuttu kysymys ”mitäs huomenna syötäisiin”, johon luultavasti tulee muitakin vastauksia kuin makaronilaatikkoa.

Visioita tarkastellaan arjen näkökulmasta

Tulevaisuus tehdään yhdessä ja siksi on tärkeää ymmärtää eri sidosryhmien näkemyksiä tulevaisuudesta. Sen takia ohjelmassa on mm. tutkijoiden, yritysten, virkamiesten ja poliittisten ajatuspajojen esityksiä. Tavoitteena on esitellä näkemysten kirjoa ja auttaa ymmärtämään erilaisia toivottavia tulevaisuuskuvia.

Luvassa kosolti keskustelua ja kokemuksia

Visiofestin ohjelmassa on vähän vanhaa ja paljon uutta verrattuna aiempiin vuosiin. Alun keynote-puheessa futuristi Wendy Schultz johdattaa visioinnin merkitykseen ja eri lähestymistapoihin ja pitää myös pienen visiointiharjoitteen päivään virittymiseksi. Pääosa ohjelmaa muodostuu visiodialogeista, tietoiskuista ja tulevaisuusnäyttelystä:

  • Visiodialogien tavoitteena on osallistujien ymmärrystä lisäävä ja uusia näkökulmia avaava keskustelu toivottavasta tulevaisuudesta. Niissä kuullaan aluksi kaksi lyhyttä aiheeseen johdattavaa alustusta, jonka jälkeen syvennytään dialogiin hyödyntäen Erätauon oppeja. Tavoitteena ei ole päätyä yhteen yhteiseen visioon, vaan saada uusia oivalluksia ja ymmärtää muiden osallistujien näkökulmia.
  • Tietoiskujen tavoitteena on tuoda esiin erilaisia näkemyksiä toivottavasta tulevaisuudesta ja suomalaisen tulevaisuustyön laajaa kirjoa.
  • Seitsemän sisarusta tulevaisuudesta näyttelyssä pääsee kokemaan mahdollisia tulevaisuuksia seitsemän eri hahmon näkökulmasta. Tavoitteena on luoda elämyksiä siitä, millaista elämä tulevaisuuden Suomessa mahdollisesti olisi.

Visiodialogeissa, tietoiskuissa ja näyttelyssä tulleita oivalluksia jaetaan iltapäivällä yhteenvetävissä keskusteluissa. Toisenlaisen näkymän tulevaisuudesta tarjoaa lopuksi stand up -koomikko Saana Peltola.

Keskustelua myös verkossa

Keynote, tietoiskut, yhteenvetävät keskustelut ja stand up ovat katsottavissa myös verkkolähetyksenä ja niistä tulee tallenne katsottavaksi jälkikäteen. Kannustamme myös käymään verkkokeskustelua Twitterissä hashtagilla #visiofest, muistaen rakentavan keskustelun pelisäännöt. Lisää vinkkejä rakentavaan verkkokeskusteluun voi lukea täältä.

Mistä on kyse?