Puheenvuoro
Arvioitu lukuaika 3 min

Mahdottomasta mahdollista

Ilmastonmuutoksen selättäminen on mahdollista niin luonnontieteellisesti, teknisesti kuin taloudellisestikin. Miksi meidän on silti puhuttava mahdottoman tekemisestä mahdolliseksi?

Kirjoittaja

Julkaistu

Maailman ilmatieteellisen järjestön pääjohtaja Petteri Taalas sivusi tuoreessa haastattelussa peruskysymystä: onko ilmastonmuutos realistista rajoittaa siedettävälle tasolle? Vastaamisessa auttaa kysymyksen purkaminen osiin.

Pariisin sopimuksessa maailman maat kiinnittivät yhteisen tavoitteen. Lämpeneminen pitäisi onnistua rajoittamaan selvästi alle kahteen asteeseen ja pyrkiä pitämään se vain 1,5 asteessa.

Sopimus jättää kuitenkin auki; mitä ”selvästi alle” kaksi astetta tarkoittaa. Piisaako 1,9 astetta vai tarvitaanko vaikka 1,7 astetta?

Valtiot olivat myös vaitonaisia sen suhteen, milloin tavoite pitää saavuttaa. Kelpaako se, että lämpeneminen ylittää väliaikaisesti tavoitteen, kunhan myöhemmin palataan riittävän alas?

Tiedämme melko hyvin, millainen päästöbudjetti johtaa eri lämpenemistasoihin, mutta järjestelmään liittyy yhä epävarmuuksia. Hyväksytäänkö kolikonheiton todennäköisyys (50 prosenttia) tavoitteen saavuttamiseen vai vaaditaanko suurempaa varmuutta (tarkemmin aiheesta esimerkiksi täällä)?

Paljon riippuu myös siitä, miten mahdollinen määritetään. Luonnontieteellisesti – Taalaksen oma osaamisalue – lämpeneminen on täysin mahdollista rajoittaa selvästi alle kahteen ja jopa vain 1,5 asteeseen. Mikään luonnonlaki ei siis estä saavuttamasta tavoitteita.

Lukuisat tutkimukset osoittavat, että tämä on myös teknisesti mahdollista. Meillä joko on ratkaisuja jo nyt tai niiden voidaan ennakoida tulevan tarjolle niin, että päästöt saadaan leikattua riittävän nopeasti.

Mikä on poliittisesti mahdollista tai realistista riippuu poliitikoista.

Useat arviot viittaavat siihen, että ilmastonmuutoksen rajoittaminen on myös taloudellisesti mahdollista – jopa kannattavaa. Siirtyminen päästöttömään talouteen edellyttää kyllä alkuun mittavia investointeja, mutta kokonaisuutena kustannukset jäävät hallittaviksi – ja joka tapauksessa halvemmiksi kuin ilmastonmuutoksen kustannukset.

Jos Pariisin tavoitteet on mahdollista saavuttaa niin luonnontieteellisesti, teknisesti kuin taloudellisestikin, mikä oikeastaan on ongelma? Kysymys siitä, onko päästöjen leikkaaminen riittävän nopeasti mahdollista tai realistista myös poliittisesti.

Yksinkertaisin vastaus on, että kukaan ei tiedä. Niin kuin viime aikoina on taas saatu nähdä, politiikkaa on hyvin vaikea ennustaa edes vuosia eteenpäin – saatikka vuosikymmeniä.

Rohkenen kuitenkin väittää, että Taalas on oikeassa: ilmastonmuutoksen rajoittaminen siedettävälle tasolle ei ole realistista. Ei ole näköpiirissä, että maailman päättäjät ryhtyisivät likimainkaan riittäviin toimiin riittävän nopeasti.

Voimme siis haikeina todeta tilanteen ja alkaa varautua maailmaan, jossa ilmastonmuutos suistaa ihmiskunnan kurjistumisen ja konfliktien kierteeseen. Voimme rakentaa valleja merenpinnan nousua ja muureja turvaan pyrkiviä ihmisjoukkoja vastaan.

Mutta voimme myös valita toisin.

Ihmiskunnan historiassa monia saavutuksia on aikoinaan pidetty poliittisesti mahdottomina. Monen mielestä naisten äänioikeuden ei pitänyt koskaan toteutua, apartheidin koskaan loppua tai Neuvostoliiton koskaan kaatua. Oman maammekin historia voisi näyttää aika erilaiselta, jos toisen maailmansodan aikaan olisi keskitytty vain siihen, mikä vaikuttaa realistiselta.

Mikä on poliittisesti mahdollista tai realistista riippuu poliitikoista. Heidän valintansa taas riippuvat pohjimmiltaan siitä, mitä me kansalaiset valitsemme vaaleissa ja niiden välillä.

Aikamme tärkein haaste onkin se, miten mahdottomasta tehdään mahdollista ja epärealistisesta realistista. Siinä ei auta tappiomieliala, vaan määrätietoiset päätökset päästöjen vähentämiseksi – nyt.

Mistä on kyse?