archived
Arvioitu lukuaika 2 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

It’s not simple, stupid

Ajatus siitä, että poliittinen päätöksenteko muuttuu laadukkaammaksi pelkällä paremmalla tiedolla, on eilispäivää.

Kirjoittaja

Heli Nissinen

Johtava asiantuntija, Viestintä ja yhteistyösuhteet

Julkaistu

Sitran tänään julkaisemat kyselytulokset kertovat synkeää tarinaa tiedon tuottajien ja päätöksentekijöiden yhteistyön tilanteesta. Muutama kuukausi sitten toteutetun kyselyn mukaan poliitikot, hallinnon edustajat, tutkijat ja muut tiedontuotannon kentällä toimivat vaikuttavat kaikki olevan tyytymättömiä olemassa olevaan tilanteeseen. Tieto ei kulje eikä sitä hyödynnetä tarpeeksi. Mitä asialle pitäisi tehdä?

Ruoholahdessa 12.9. aiheesta järjestetyssä tilaisuudessa peräänkuulutettiin dialogin lisäämistä eri toimijoiden välillä. Kollegoideni analyysissä ehdotetaan jopa siirtymistä dialogiloikkaan.

Monimutkaisiin ongelmiin ei löydy ratkaisuja yksisuuntaisella toimintatavalla.

Julkisessa keskustelussa liittyen tiedon parempaan hyödyntämiseen päätöksenteossa kaihertaa erityisesti lineaariselle syy-seurauussuhteelle perustuva ajattelutapa. Ajatus siitä, että jos tiedon hyödyntäjät (päätöksentekijät) vain paneutuisivat paremmin olemassa olevaan tietoon tai tiedon tuottajat (tutkijat) tuottaisivat tietoa paremmin hyödynnettävässä muodossa, päätökset olisivat jollain tavalla parempia ja kaikki olisivat tyytyväisiä.

Jos tilanne on näin yksinkertainen, luulisi, että myös vastaukset olisivat helppoja. Lisätään tutkijoiden ja päätöksentekijöiden yhteistyötä potenssiin 100. Eiköhän se siitä.

Ei mitä vaan miksi.

Monet tämän päivän haasteet ovat kuitenkin monimutkaisia ja systeemisiä. Usein ei edes oikein tiedetä, mihin varsinaiseen ongelmaan ollaan hakemassa ratkaisua. Päätöksenteon tukena hyödynnetty tieto voi olla täysin vedenpitävää, mutta siltikään sen hyödyntäminen ei johda toivottuihin tuloksiin.

”Poliittisessa päätöksenteossa ei riitä, että päättäjät kysyvät ja asiantuntijat vastaavat”, kommentoi osuvasta Jyväskylän yliopiston lehtori Mikko Jakonen.

Osataanko monimutkaisten haasteiden edessä kysyä niitä oikeita kysymyksiä? Tunnetaanko käsillä olevat haasteet tarpeeksi hyvin? Otetaanko kaikki mahdolliset näkökulmat huomioon ratkaisuja tehdessä? Onko ilmiöstä tarjolla monialaista synteesitietoa? Tässä prosessissa yksisuuntainen putkiajattelu, jossa tieto injektoidaan ruiskun tavoin sisään päätöksentekijään, ei toimi. Syvä ymmärrys monimutkaisista ilmiöistä ja yhteiskuntamme haasteista syntyy avoimen ja arvostavan keskustelun kautta.

Mistä on kyse?