archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Nyt puhutaan kestävästä tulevaisuudesta

Kirjoittaja

Elina Kiiski Kataja

Julkaistu

Vai puhutaanko oikeasti tai tarpeeksi? Usein kuulee sanottavan että ”kestävyys” sanana on vaarassa kokea inflaation näinä aikoina. Itse olen eri mieltä. Kuulen poliittisessa keskustelussa sanan todella harvoin missään muussa yhteydessä kuin silloin kun puhutaan valtionbudjetin kestävyysvajeesta tai juhlallisissa puheissa kestävästä kehityksestä. Kuitenkin kestävyyden tulisi olla kaiken toimintamme keskiössä, ja siihen nähden kestävyyttä käsitteenä käytetään kovin vähän.

Suurin haasteemme tulevaisuuden kannalta on kestävyys. Se liittyy niin talouteen, ekologiseen ympäristöön, kuin yhteiskuntien sosiaaliseen ulottuvuuteen. Mikäli haluamme taloutemme kasvavan, on meidän kyettävä ajattelemaan uudelleen ekologiset ja sosiaaliset reunaehdot. Samalla on nähtävä millaisia suuria mahdollisuuksia näissä reunaehdoissa piilee kestävän hyvinvoinnin kannalta. Jos haluamme elää hyvää elämää, on meidän tunnistettava ne tekijät, jotka siihen vaikuttavat ja voimistettava niitä yhteiskunnassa. Tämä haastaa meidät toimimaan uudella tavalla.

Kuitenkin se, mitä uudella tavalla toimiminen kokonaisvaltaisesti tarkoittaa, jää usein hämäräksi. Me Sitrassa pyrimme etsimään niitä konkreettisia keinoja, joiden avulla Suomi voisi olla kestävän hyvinvoinnin edelläkävijä. Resurssiviisaat alueet, teollisuuden fiksu tapa hyödyntää materiaalikiertoja, avoimen datan hyödyntäminen uudenlaiseen tekemiseen, omahoidon kokeilut ja muut avainalueemme tarttuvat näihin haasteisiin aivan käytännön tasolla.

Näiden avainalueiden valmistelun ohella olemme koonneet ajatteluamme keskustelupaperiin ”Kohti kestävää hyvinvointia” jonka julkaisemme 22.4. Paperi on teoreettinen ja tarjoilee suuntaviivoja ja tausta-ajattelua sille tekemiselle jota pidämme kestävän tulevaisuuden näkökulmasta kaikkein olennasimpana.

Siksi keskutelupaperin julkistuspäivänä seuraamme liittyy kaikille avoimeen tilaisuuteen elokuvateatteri Bio Rexiin mahtava joukko ihmisiä, joiden ajattelu aiheesta on hengästyttävää, kunnianhimoista ja ainakin omasta mielestäni mielettömän inspiroivaa. Kansainvälisen Rooman Klubin puheenjohtaja Anders Wijkman, joka tehnyt paitsi huikean uran YK:ssa, Punaisessa Ristissä ja EU:ssa, on julkaissut juuri kirjan Bankrupting Nature joka pyrkii tarjoamaan ratkaisuja siihen, miten meidän tulisi uudella tavalla nähdä maapallon resurssit ja rakentaa tulevaisuutta kestävästi.

Dimitri Zenghelis on puolestaan tutkija London School of Economicsissa ja toiminut kuuluisan Sternin ilmastonmuutosraportin kirjoittajana. Zenghelis on kestävän kasvun asiantuntija ja puhuu siitä miten käänne kestävyyteen on itse asiassa ainut mahdollinen suunta talouskasvulle ja innovaatioille  läntisissä yhteiskunnissa. Zenghelis on yksi parhaimpia koskaan kuulemiani puhujia. Hänen esityksensä jälkeen viime vuonna yleisöstä kysyttiin hämmästyneenä ”Mikseivät tärkeimmät päättäjämme puhu sitä mitä sinä puhut?”

Kolmas vieraileva puhuja on brittiläisen think tank Nestan toimitusjohtaja Geoff Mulgan joka on pitkään tehnyt töitä sosiaalisten innovaatioiden kanssa. Nestan verkkosivuilla kerrotaan että heidän tehtävänään on ”to help people and organisations bring great ideas to life”. Mulgan on kirjoittanut paljon valtioiden kyvyistä uudistua, ja hän toimikin pääministeri Tony Blairin neuovnantajana jahallituksen  startegiayksikön johtajana. Jälleen yksi huikea puhuja!

Neljänneksi keskustelua kestävästä tulevaisuudesta kanssamme on käymässä kanssamme Sitra fellow Timo Hämäläinen. Hämäläinen puolestaan tekee huikean mielenkiintoista tutkimusta siitä, mitä tarkoittaa kestävä hyvinvointi. Hän on myös kirjoittanut 22.4. julkaistavan keskustelupaperin ”Kohti kestävää hyvinvointiyhteiskuntaa”, jonka aiheista keskustelemme Wijkmanin, Zengheliksen ja Mulganin kanssa.

Keskustelupaperin julkaiseminen on omalta osaltamme vasta alku keskustelulle siitä, mitä kestävä tulevaisuus voisi yhteiskunnan näkökulmasta tarkoittaa laajassa merkityksessä. Sitran tehtävä suomalaisessa yhteiskunnassa on rakentaa huomisen menestyvää Suomea ja uskomme että tulevaisuuden avaimia pidellään jo käsillä monessa suunnassa; globaaleissa keskusteluissa ja tiedeyhteisöissä, uudenlaisissa yrityksissä ja paikoissa joissa asiat tehdään uudella tavalla, järjestöissä ja niiden ihmisten arjessa jotka etsivät tapoja elää hyvää elämää.

Hienoa että voimme olla tässä keskustelussa mukana! Toivon että mahdollisimman moni tulisi myös mukaan 22.4. kun kysymme ”Millainen on kestävä tulevaisuus?”. Tilaisuuden ilmoittautumisen löydät täältä ja keskustelupaperimme tullaan julkaisemaan Sitran tulevaisuus -sivuilla.

 

Mistä on kyse?