Julkaistu 07.03.2018

Rakentava keskustelu onnistuu hyvin erilaisista taustoista tulevien kesken

Kansanedustajien, virkamiesten ja D-asemien kävijöiden dialogissa opittiin, että asioista on helpompi keskustella, kun niistä puhutaan ihmiseltä ihmiselle eikä asiakkaalta systeemille.
Kirjoittaja
Annina Laaksonen työskentelee Helsingin Diakonissalaitoksella kansalaistoiminnan tuottajana. Hänen vastuullaan ovat kaupunginosalähtöisen D-asematoiminnan johtaminen, niiden kansalaistoiminnan kehittäminen, hankehallinto sekä 10-henkisen tiimin esimiehenä toimiminen.

Tulin mukaan Sitran Erätauko-kehittäjäryhmään sillä ajatuksella, että voisin kenties omalta osaltani vaikuttaa siihen, että konseptin suunnittelussa tulisi huomioitua sellaiset ihmisryhmät, jotka eivät välttämättä muuten ota osaa yhteiskunnalliseen keskusteluun. Joku saattaisi kutsua tätä osallisuusnäkökulmaksi, itse kutsun sitä jokaisen ihmisen toimijuuden vahvistamiseksi.

Työskentelen Helsingin Diakonissalaitoksella kansalaistoiminnan tuottajana ja vastaan D-asemien toiminnasta. D-asemat ovat oman toiminta-alueensa tarpeisiin vastaavia paikkoja, joissa kohtaavat kansalaistoiminta sekä erilaiset palvelut. D-asemia on Helsingissä neljä, ja ne sijaitsevat Kannelmäessä, Kontulassa, Kalliossa sekä Sörnäisissä. Kaikki neljä on keskenään varsin erilaisia, vaikka kävijäkunta koostuukin pääosin aikuisväestöstä. Monet kävijöistämme ovat yhteiskunnan määritelmän mukaan monella tapaa ns. huono-osaisia tai syrjäytyneitä olemalla vaikkapa työttömiä, entisiä pitkäaikaisasunnottomia tai päihdeongelmista kärsiviä. Kävijöistämme 20% sanoo itse olevansa yksinäisiä, joka on koko väestöön verrattuna huomattavan suuri prosentti.

Erätauko-hankkeen aikana jututin paljon kävijöitämme siitä, tulevatko heidän äänensä kuulluksi yhteiskunnallisessa keskustelussa. Suurin osa koki, ettei ollenkaan. Huomattavan moni käytti konkreettisena esimerkkinä toimeentulotuen siirtymistä sosiaalitoimistosta Kelaan, joka oli suurimmalle osalle tuottanut suunnattoman paljon päänvaivaa, virastossa juoksemista ja jonottamista sekä haasteita arjessa esimerkiksi lääkkeiden ostamisen – tai ostamatta jättämisen – kanssa. Kävijämme sanoivat, että siinä oli taas malliesimerkki muutoksesta, jonka vaikutuksista kukaan ei kysynyt itse toimeentulotuen hyödynsaajilta. Eri tukilajien vaikutusta toisiinsa eivät tiedä edes Kelan asiantuntijat, tuntuivat monet kävijöistämme tietävän.

Moni D-asemien kävijöistä koki, ettei heidän äänensä tule kuulluksi julkisessa keskustelussa.

Kävi siis ilmi, että monet ovat yhteiskuntamme ajankohtaisista aiheista hyvinkin perillä, mutta keskustelevat niistä enimmäkseen keskenään tai yrittävät tulkita kapulakielisiä päätöksiä työntekijöidemme kanssa. Moni juttukavereistani oli myös sitä mieltä, että päättäjiin ei voi luottaa eikä heitä oikeasti kiinnosta se, mitä kansalaisille kuuluu. Päättäjien koettiin enimmäkseen vain riitelevän keskenään ja antavan tyhjiä lupauksia. Ei liene ihme, että moni oli pettymyksensä vuoksi jättänyt äänestämättä viimeisimmissä vaaleissa.

Erätauon kehittäjäryhmässä pohdimme, miten voisimme tuoda vaikuttajia ja tavallisia kansalaisia –  kuten kävijämme ovat – keskustelemaan arjesta, ajankohtaisista teemoista ja kenties ymmärtämään paremmin toisiaan. Tavoitteena oli myös kaventaa sosiaalisia etäisyyksiä, joihin yhä jatkuvalla syötöllä törmäämme. Sosiaalinen etäisyys voidaan kansankielellä kääntää myös jokaisen omaksi kuplaksi.

Päätimme toteuttaa kokeilun, jonka tavoitteena olisi koota yhteen päättäjiä, vaikuttajia ja sellaisia kansalaisia, joiden ääni saattaa jäädä kuulematta tai jonka arjesta ns. klassisesti hyväosaiseksi luokitellulla henkilöllä ei olisi mitään käsitystä. Aluksi ajattelimme, että keskustelun tueksi olisi oltava jokin väline – vaikkapa valokuva – jonka avulla kukin voisi kertoa arjestaan. Tämä osoittautui liian työlääksi kun kaikilla ei ole olemassa vaikkapa älypuhelinta, jonka avulla arkea voisi kuvata näppärästi. Valokuvaamista pidettiin myös päälleliimattuna ideana, joten se jätettiin pois kokeilusta. Kokeilun työnimi oli Kuplat kuviksi, mutta myöhemmin kuvaidean jäätyä pois ajatusta kutsuttiin työnimellä Sukellus syvään päähän.

Päätimme koota yhteen pienen ryhmän, jossa olisi mukana pari aktiivista D-aseman kävijää kahdella eri asuinalueella sekä päättäjiä ja virkamiehiä. Mukaan lähti kaksi kansanedustajaa ja kaksi sosiaali-ja terveysministeriön virkamiestä. D-asemilta saimme mukaan muutamia aktiivisia kävijöitä, joista moni toimii itse vapaaehtoisena, tai on muuten mukana kansalaistoiminnassa. Keskustelut päätettiin toteuttaa kahdella D-asemalla idässä ja lännessä siten, että mukana olisi fasilitaattori sekä ns. havaintojen kirjaaja keskustelijoiden lisäksi.

Tavoitteena oli ymmärtää toisen näkökulmia paremmin, ei väittely.

Keskustelun alussa käytiin läpi keskustelun pelisäännöt, ja sovittiin siitä, että koska kyseessä on dialogi, ei tavoitteena ole väittely eikä kenenkään ole tarvis olla puolesta tai vastaan. Tavoitteena oli dialogin kautta ymmärtää toisen näkökulmia paremmin. Keskustelun teema oli yhteiskunnallinen osallisuus ja sitä avattiin muutamien kysymysten kautta ja sitä myös määriteltiin yhdessä. Keskustelijoita kehotettiin liittymään toisen sanomisiin, ei hakemaan eripuraisuutta.

Dialogi käynnistyi pienellä esittelykierroksella, jossa haettiin sellaisia asioita, jotka olivat osallistujille yhteisiä. Jotkut olivat samanikäisiä ja pyörineet samoilla nurkilla lapsena, toiset löysivät yhteisen sävelen harrastuksista tai kiinnostuksen kohteista. Esittelykierroksella haettiin roolien ja titteleiden sijaan sitä, mikä meitä ihmisinä yhdistää. Sen jälkeen oli helpompi ryhtyä keskustelemaan varsinaisesta aiheesta, joka puhututtikin paljon. Lopputulemana oli se, että yhteiskunnan epäkohdista oltiin yksimielisiä mutta samaan hengenvetoon todettiin, että asioista on helpompi keskustella, kun niistä puhutaan ihmiseltä ihmiselle eikä asiakkalta systeemille. Kansanedustajat ja virkamiehet myös lupasivat, että vievät kuulemaansa eteenpäin ja kutsuvat kollegansa mukaan vastaavanlaiseen tilaisuuteen. Kun D-asemien kävijöiltä kysyttiin, että suosittelisivatko he vastaavaa juttutuokiota kavereilleen, oli vastaus välitön kyllä.

Ihmiset osaavat keskustella keskenään rakentavasti, jos jokaiselle annetaan tilaa ja hänen mielipidettään kunnioitetaan.

Lopuksi halattiin ja sovittiin, että tavataan vielä. Sen uskon aidosti tapahtuvan koska suurin oppi on se, että joskus yksinkertainen on kaikkein paras tapa toimia. Ihmisten kohtaaminen ilman titteleitä, ilman vastakkainasettelua ja piirissä vapaamuotoisesti istuen saa aikaan luottamuksen ilmapiirin, joka johtaa aitoihin kohtaamisiin. Ihmiset ovat kykeneväisiä keskustelemaan keskenään rakentavasti, jos jokaiselle annetaan tilaa ja hänen mielipidettään kunnioitetaan. Tämän ei pitäisi olla ollenkaan vaikeaa.

Katso rakentavan keskustelun pelisäännöt täältä ja kokeile käytännössä!

Kokeilu

Sukellus syvään päähän

Tavoite

  • Yritys 1: Alkuperäinen  idea oli, että Helsingin Diakonissalaitoksen (HDL) palveluiden asiakkaat valokuvaisivat arkeaan viikon ajan ja osallistuisivat sen jälkeen kuvien avulla ryhmädialogiin vaikutusvaltaisten ihmisten kanssa.
  • Oivallus: Palveluiden käyttäjät eivät kuitenkaan innostuneet kuvaamaan arkeaan. Se vaati vaivannäköä ihmisiltä, jotka eivät aiemminkaan olleet kokeneet olevansa tärkeitä: ”Tulkoot tänne juttelemaan jos kiinnostaa”.
  • Yritys 2: Onko mahdollista luoda tasavertainen kohtaaminen hyväosaisten päättäjien ja heikompiosaisten kansalaisten välille ja mahdollistaa aito dialogi?
  • Tavoitteena oli parantaa kohtaami- sen taitoja yhteiskunnan  ”syvän pään” ja hyväosaisten,  vaikutusvaltaisten ihmisten välillä.

Mitä tehtiin?

  • Järjestettiin kaksi fasilitoitua, avointa dialogia aiheesta osallisuus yhteiskunnassa HDL:n D-asemilla Kontulassa ja Kannelmäessä. D-asemat ovat matalan kynnyksen kohtaamispaikkoja vaikeissa elämäntilanteissa oleville.
  • Kummassakin  keskustelussa  oli mukana kansanedustaja, sosiaali- ja terveysministeriön virkamies sekä kolme D-aseman kävijää.
  • Osallistujat tapasivat puolentoista tunnin ajan, kuuntelivat  ja kävivät keskustelua annetusta aiheesta

Mitä opittiin?

  • Aidolle kohtaamiselle  ja merkityksien löytämiselle on kysyntää, mutta paikat puuttuvat.
  • Dialogi toimii menetelmänä. Yhteisten kokemuksien löytyminen sosiaalisten kuilujen yli on vavahduttavaa ja luo yhteistä ymmärrystä.
  • Keskustelun teeman on syytä olla henkilökohtainen ja helposti lähestyttävä.

Mikä yllätti?

  • Mukana olleiden vahva osaaminen ja lahjakkuus: taito ilmaista itseään ja analyyttinen kyky.
  • Keskustelun rakentavuus ja luotta- muksellinen ilmapiiri; roolit hävisivät, keskustelut päättyivät lopulta halauksiin.

Mitä voisi tehdä toisin?

  • Keskustelu oli niin vilkasta, että aikaa on syytä varata enemmän.
  • Seuraavalla kerralla voisi kutsua mukaan päättäjiä, joille dialogi ja kohtaaminen on vieraampaa.
  • Keskustelussa  on syytä määrittää vielä tarkemmin alkuongelma ja tavoitteet.

Mistä on kyse?