Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Sari Gustafsson

Julkaistu 02.10.2015

Seitsemän huonoa kautta takana

Dialogilla ja vahvalla johtajuudella viheliäisten ongelmien kimppuun? Monologia dialogista -blogisarja alkaa.
Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Tapio Anttila
Asiamies, Sitra
Tapio Anttila on Sitran asiamies. Asiamies huolehtii Sitran mm. päätöksentekojärjestelmän toimivuudesta, johtaa puhetta Sitran johtoryhmässä sekä osallistuu hallintoneuvoston ja hallituksen kokouksiin. Hänen vastuullaan on myös Sitran yhteiskunnallinen koulutus.

Jalkapallojoukkueemme nousi sotien jälkeen mutasarjoista kansainvälisille areenoille. Hurja nousuvauhti nytkähti hetkeksi vain 90-luvulla. Kokoonpanovaihdokset ja omista junioreista kasvatettu maalitykki kuitenkin nostivat Suomen kansainväliselle huipulle. Nyt meillä on takana seitsemän huonoa kautta ja putoaminen kauden päätteeksi uhkaa. Jos noin niin kuin jalkapalloa käyttää metaforana.

Viime vuodet päätöksenteko Suomessa on tökkinyt. Syitä on haettu niin johtajuuden puutteesta kuin ongelmien luonteesta. Olemme kohdanneet niin sanottuja viheliäisiä ongelmia (englanniksi wicked problem). Voisi luulla, että tämä olisi jotenkin uusi ilmiö. Näin ei ole. Viheliäisistä ongelmista on puhuttu jo 1960-luvun loppupuolelta. Yleisesti hyväksyttyä määritelmää viheliäiselle ongelmalle ei ole, mutta kaiketi meillä pahimmin takkuavat uuden talouskasvun rakentaminen, sote-uudistus ja kuntarakenne ainakin ovat tällaisia ongelmia.

Ongelma on viheliäinen, kun sen ratkaisemisen reunaehdot ja kriteerit ovat muuttuvaisia ja toisistaan riippuvaisia. Tilannekuvasta, ja jopa yksittäisestä tiedosta ja sen merkityksestä, voidaan olla tiukasti erimieltä. Usein tilanteeseen liittyy myös syvään juurtuneet ennakkokäsitykset ja ennakkoluulot muiden ehdotuksia kohtaan.

Näin tieto, tulkinta, syy-seuraussuhteet, eturistiriidat, odotukset, lupaukset sidosryhmille, ennakkoluulot ja erilaiset arvomaailmat ovat samassa ratkaisuvyyhdissä sekaisin. Yksittäinen ratkaisuvaihtoehto saattaa nostaa esiin uusia ongelmia yhteiskunnan toisilla sektoreilla. Maailman isot nopeat muutokset ja monien ongelmien rajat ylittävä luonne tekevät päätöksentekijän tilanteen vielä tukalammaksi. Kun ratkaisua tällöin tehdään, niin vasta päätöksenteon hetkellä lopullisesti määrittyy ratkaistava ongelmakin.

Viheliäisen ongelman ratkaisu ei ole yksiselitteisesti oikea tai väärä vaan parempi tai huonompi. Ratkaisun laatuun vaikuttaa vahvasti se, miten eri osapuolet sitoutuvat ratkaisuun ja lähtevät sitä omien sidosryhmiensä kanssa toteuttamaan. Viheliäiset ongelmat nakertavat suomalaisten uskoa tulevaisuuteen.

Muutama runkopelaaja on lopettanut, maalitykki sairastuvalla. Kokoonpanossa on kokeiltu pelaajia eri paikoilla, pelaajabudjettia on kasvatettu, pelijärjestelmää vaihdeltu, fanit huutavat kannustuksen sijaan törkeyksiä seurajohdolle, valmentajia on tullut ja mennyt. Jaska Jokusta lainaten: ”Luulin, että pärjäsimme, mutta sitten peli alkoi.”

Vahva johtaja vai vahva johtajuus?

Jos emme ole enää kaaoksen reunalla, vaan kaaoksessa, joukkueemme tarvitsee vahvan johtajan ja nopeita ratkaisuja. Vahva johtaja on itsevarma valitsemansa tien päättäväinen kulkijana, joka ei vilkuile sivuille, vaan pitää katseensa tavoitteessa. Kommunikaatio pukukopissa hoidetaan yksisuuntaisesti ja selkeästi – pelaajat eivät tarvitse fööniä hävityn pelin jälkeen. Jos olemme vasta ”kaaoksen reunalla”, meillä on vaihtoehtoja – dialogi ja rohkeat kokeilut. Tällöin johtajan tulee kestää erilaiset mielipiteet, olla valmis dialogiin ja tehdä nopeita kokeiluja. Päätöksentekoa kauden edetessä unohtamatta. Tätä kutsun vahvaksi johtajuudeksi.

Olisiko dialogin aika?

Kaikilla päättäjillä ei varmasti ole jaettua samanlaista tilannekuvaa, saatikka heidän jäsenillään, äänestäjillään tai osakkaillaan. Suurin ongelma on kuitenkin se, ettei löydy luottamusta toiseen osapuoleen – tämän kykyyn ja haluun tulla mukaan yhteisiin ratkaisuihin. Epäluottamus korostuu, jos joutuu itse ensin antamaan periksi yhteisen hyvän eteen, eikä ole luottamusta siihen, että muut osapuolet toimivat vastaavasti tulevaisuudessa. Luottamus on halua ottaa riskiä yhteistyösuhteessa. Ei kai Suomi, joka on ylpeillyt luottamus- ja sosiaalisen pääoman yhteiskuntana, ole kaatumassa luottamuksen puutteeseen? Osa vaikuttajista on jo heittämässä konsensuksen, kolmikannan, sopimusyhteiskunnan ja kaiken niihin liittyvän historian romukoppaan.

Näen, että dialogilla olisi mahdollista rakentaa yhteistä tilannekuvaa ja luottamusta.

Blogisarja dialogista

Olen työskennellyt pitkään erilaisten kehitysprosessien, koulutushankkeiden, fasilitoinnin ja strategiatyöpajojen parissa. Monet työtehtävät ovat olleet aidosti poikkiyhteiskunnallisia ja haastavia. Kokemus juristina on antanut myös ymmärryksen tiukkojen neuvotteluprosessien logiikkaan, Vuodet juniorijalkapallon valmennuksen parissa ovat antaneet erilaista näkökulmaa fasilitointiin ja ryhmädynamiikkaan.

Dialogi nousee monessa tilanteessa avainasemaan, ja siksi se on kiehtonut minua pitkään. Nyt päätin sukeltaa aiheeseen hieman systemaattisemmin ja syvemmälle: pohtia dialogia teoriana ja fasilitointimenetelmänä, sekä tutustua nykyajan päätöksenteon vaikeutta käsittelevään kirjallisuuteen. Kiinnostavimmat kysymykset kuitenkin liittyvät dialogin soveltamiseen käytäntöön tämän päivän Suomessa. Pohdin alustavaa kysymyslistaa, mutta otan mieluusti vastaan uusiakin näkökulmia.

Näistä ajattelin aloittaa:

Kun meillä on laadukasta yhteiskunnallista keskustelua, mutta päätöksien tekeminen on takerrellut ja täytäntöönpano ollut hapuilevaa, niin voisiko dialogi rakentaa siltaa keskustelun, valmistelun, päätöksenteon ja täytäntöönpanon välille?

Olisiko ollut ja onko keinoja rakentaa luottamusta ja yhteistä jaettua tilannekuvaa työmarkkinaosapuolten välille? Olisiko dialogi ennen päätöksenteko- ja neuvotteluprosessia auttanut?

Mitä on dialogi? Mitkä ovat dialogin tavoitteet? Mihin asti dialogin ”kynnet yltävät”?

Miten tehdään dialogia? Jos dialogi epäonnistuu, mitkä ovat syyt?

Miten siis vältämme putoamisen alasarjoihin?

Kiinnostavaa luettavaa dialogista:
Bohm, David: On Dialogue, 1996
Yankelovich, Daniel: The Magic of Dialogue, 1999
Kakkuri-Knuutila, Marja-Liisa: Kaksi dialogimuotoa ja niiden eettinen merkitys, 2015
Kohlrieser, George: Aidon dialogin voima, 2006
Roman, Jari: Kohti dialogisempia yhteisöjä, kohti parempaa maailmaa, 2015
Senge, Peter M.: The Fifth Discipline, 1990
Conklin, Jeff: Dialogue Mapping, 2006
Isaacs, William: Dialogi ja yhdessä ajattelemisen taito, 2001

Monologia dialogista -blogisarjassa tähän saakka ilmestyneet:
osa 1: Seitsemän huonoa kautta takana (tämä kirjoitus)
osa 2: La mano de Dios – Jumalan käsi
osa 3: Kuoleman ottelu
osa 4: Pukukoppielämää 
osa 5: Totaalvoetbal

Mistä on kyse?