Liisa Rohweder ja Mari Pantsar

Julkaistu 15.02.2019

Onko poliittisilla päättäjillä selkärankaa turvata hyvinvointimme?

Ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden häviäminen muuttaa kaiken, joko niiden torjumisen johdosta tai siksi, että emme torju niitä. Suomen eduskuntapuolueiden johto keskusteli ystävänpäivän iltana ilmastonmuutoksesta, luonnon monimuotoisuuden turvaamisesta ja hyvinvoinnin tulevaisuudesta. Mitä suuresta vaalitentistä jäi käteen?
Kirjoittajat
Johtaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra
Pääsihteeri, WWF Suomi

Havahduimme viimeistään viime vuonna  käsissämme olevaan ilmastokriisiin ja monimuotoisuuden häviämiseen. Ruotsissa riehuneet metsäpalot, Itämeren leväpuuro ja maanviljelijöiden ahdinko kuivuuden keskellä kertoivat, että ilmastonmuutos on tässä ja nyt.

Ilmastonmuutos ja monimuotoisuuden häviämisen torjuminen muuttaa väistämättä maailman rahavirrat. Joko siksi, että torjumme kauhuskenaariot, tai ainakin silloin jos emme niitä torju.

Jotta pääsemme nopeasti  hyvinvoivan ja kestävän maailman polulle, tarvitaan hienosäädön sijaan suuria ja nopeita yhteiskunnallisia muutoksia. Poliittisilla päättäjillä on käsissään ratkaisun avaimet. Siksi kysyimme puolueiden johdolta, ymmärtävätkö he haasteen suuruuden ja millä toimin he aikovat turvata hyvinvointimme tulevaisuuden.

Vaalitentissä keskustelivat vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson, kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah, vihreiden puheenjohtaja Pekka Haavisto, perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari, RKP:n puheenjohtaja Anna-Maja Henriksson, keskustan varapuheenjohtaja Katri Kulmuni, SDP:n varapuheenjohtaja Sanna Marin, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo, sinisten puheenjohtaja Sampo Terho ja seitsemän tähden liikkeen puheenjohtaja Paavo Väyrynen. Päättäjiä tenttasivat Helsingin Sanomien politiikan ja talouden toimittaja Marko Junkkari ja Sitran Ilmastoratkaisut-projektin johtaja Janne Peljo.

Ilmastonmuutos ei ole noussut politiikan kovaan ytimeen

Suomen eduskuntapuolueiden johto ja aiheena ilmastonmuutos, luonnon monimuotoisuuden turvaaminen ja hyvinvoinnin tulevaisuus. Mediatorilla katsomo täpötäynnä ja striimin äärellä tuhansia lisää.

Olisitteko uskoneet tätä neljä vuotta sitten?

Vuoden 2015 eduskuntavaalien jälkeen poliittinen keskustelu on muuttunut merkittävästi. Ilmasto- ja monimuotoisuuskysymykset ovat nousseet marginaalista valtavirtaan, mutta yhteyttä kovaan talouspolitiikkaan ei hahmoteta. Hienoa, että esimerkiksi SDP, kokoomus, vasemmistoliitto ja keskusta ovat laatineet kattavat ilmasto- ja ympäristöohjelmat politiikkansa tueksi. Vielä neljä vuotta sitten vastaavat ohjelmat olivat harvassa. Eilen puoluejohtajat keskustelivat sujuvasti energiaremonttituesta, maaperän hiilensidonnasta ja syvälämmön tulevaisuudesta – muutos on käsinkosketeltava.  Mutta silti ilmastotoimet nähdään yleisesti taloutta kurjistavana asiana, ei kilpailukyvyn lähteenä.

Ilmastokysymysten merkityksen kasvusta kertoo myös Helsingin Sanomien kyselytutkimus, jonka mukaan ilmasto, ympäristö ja energia ovat nousseet vaaliteemana kolmen tärkeimmän joukkoon. Tämä on aidosti uutta vaalikeskusteluissa.

Mutta silti ilmastotoimet nähdään yleisesti taloutta kurjistavana asiana, ei kilpailukyvyn lähteenä.

Muutos on tervetullut ja välttämätön, sillä seuraavien neljän vuoden aikana täytyy tehdä suuria ratkaisuja.

Kansalaisten kriisitietoisuus on herännyt, poliitikot heräämässä

Joulukuussa kahdeksan eduskuntapuoluetta ilmoitti sitoutuvansa 1,5 asteen tavoitteen mukaiseen politiikkaan. Mitä tavoite tarkoittaa käytännössä? Suomen ilmastopaneelin mukaan Suomen tulisi olla hiilineutraali 2030-luvun alkupuolella ja siirtyä pian sen jälkeen negatiivisiin päästöihin.

Ripeimmin hiilineutraaliuteen kertoivat paneelissa pyrkivänsä vihreät (2030), vasemmisto (2030-luvun alussa), SDP (2035) ja RKP (2035). Kokoomus ilmoitti pyrkivänsä hiilineutraaliuteen 2030-luvulla, tähtiliike 2030-luvun jälkeen, pääministeripuolue keskusta vasta 2045 (!) ja kristillisdemokraatit 2040-luvun loppuun mennessä. Sampo Terho ilmoitti sinisten aikahaarukan ulottuvan vuodesta 2030 vuoteen 2050, perussuomalaiset eivät sitoutuneet vuosilukuun lainkaan.

Suuri vaihteluväli kertoo puolueiden erilaisista poliittisista painotuksista, mutta sen voi tulkita kertovan myös kriisitietoisuuden vaihtelevasta tasosta. Hallitustenvälinen ilmastonmuutospaneeli IPCC painotti syksyllä, että 1,5 asteen tavoitteen saavuttaminen vaatii ”ennennäkemättömän syvää ja nopeaa yhteiskunnallista muutosta” . Vaatimus haastaa perinteisen politiikan ajoittaisen verkkaisuuden ja asettaa päätöksenteolle aivan uuden aikapaineen.

Junkkarin Toyota ja Haaviston dynamo

Keskustelu siirtyi onneksi ylätasolta yhä konkreettisempiin ratkaisuihin – kiitos Marko Junkkarin.

Pariisin ilmastosopimuksen mukaiset päästövähennystavoitteet tarkoittavat, että Suomen päästöt tulee lähes puolittaa nykytasolta vuoteen 2030 mennessä. Tentissä puolueiden puheenjohtajat kertoivat, miten tämä tehdään.

Suomen energiantuotannon tulevaisuudesta puolueiden näkemyksissä syntyi hajontaa. Turpeen energiakäytöstä luopumiseen, esimerkiksi verotusta korottamalla, olisivat valmiita kokoomus, SDP, RKP, vasemmisto ja vihreät. Hajontaa syntyi myös ydinvoiman osalta. Siniset näkivät ydinvoimassa mahdollisuuden ja kristillisdemokraatit liputtivat tulevaisuuden modulaaristen ydinvoimaloiden puolesta. Vihreiden Pekka Haavisto totesi polkupyöränsä dynamon tuottaneen enemmän energiaa vuoden 2000 jälkeen kuin viimeiset kolme ydinvoimalupaa Suomessa.

Marko Junkkari polkaisi liikennesektorin keskusteluun vauhtiin kysymällä SDP:n Sanna Marinilta Toyota Versonsa kohtaloa – tullaanko bensakone viemään suoraan autotallista? (Ei tulla, lohdutti Marin.)

Kaikki tämä kertoo, mihin suuntaan ilmastokeskustelu on liikkunut. Liikenteen sähköistyminen, ajosuoritteen vähentäminen ja liikkuminen palveluna ovat ratkaisuja, joiden toteuttamisessa keskustellaan nyt aikataulusta ja mittakaavasta.

Esiin nousi myös se, että puolueet jakoivat laajasti näkemyksen siitä, että siirtymän puhtaampiin ratkaisuihin tulee tapahtua oikeudenmukaisesti ja reilusti. Toiseksi puoluejohtajat keskustelivat päättäjien käytössä olevasta työkalupakista: otetaanko käyttöön taloudellista keppiä, porkkanaa vai kieltoja. Esimerkiksi ekologisesta verouudistuksesta on puhuttu vuosikymmeniä, mutta Suomen verotuotoista suurin osa eli n. 70 % koostuu yhä tulo- ja yhteisöveroista, ei ympäristöveroista.

Puolueet ehdottivat erilaisia ympäristö- ja kulutusveroja lentoverosta kestävän kehityksen arvonlisäveroon. Verosiirtymän mittakaava ja aikataulu jäivät kuitenkin paitsioon – tästä on vaalikevään edetessä hyvä jatkaa.

Yritystuet jakoivat kenttää. Panelisteista selkeä enemmistö olisi valmis poistamaan turpeen verotuen, mutta energiaintensiivisten yritysten energiaveropalautus (ns. energiaveroleikkuri) oli hankalampi rasti: vain vihreät ja vasemmistoliitto olisivat valmiita luopumaan kokonaan tästä tuesta. Keskusta haluaisi sitoa veroleikkurin poiston sähkönhinnan alennukseen.

Ilahduttavasti useampi panelisti peräänkuulutti remonttia, jossa tukien painopistettä siirrettäisiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen tavoitteena elinkeinoelämän uudistaminen.

Ilahduttavasti useampi panelisti peräänkuulutti remonttia, jossa tukien painopistettä siirrettäisiin innovaatioihin ja tuotekehitykseen tavoitteena elinkeinoelämän uudistaminen.

Tätä tahtotilaa on helppo tukea. Tällä hetkellä valtio soutaa ja huopaa yhtä aikaa: rahoitamme ilmastotoimia, mutta samalla kiihdytämme ilmaston lämpenemistä taloudellisin ohjauskeinoin. Mielestämme on väärin käyttää veronmaksajien rahoja ilmastonmuutoksen kiihdyttämiseen

Tentti täynnä luonnonsuojelijoita?

Kaikki puolueet ilmoittautuivat luonnonsuojelijoiksi nostamalla vihreän lapun kysymykselle “Luonnon monimuotoisuuden heikkeneminen pysäytetään vaalikauden loppuun mennessä”. Tosin Perussuomalaiset, Siniset ja Tähtiliike nostivat myös punaisen lapun samassa yhteydessä.

Jos ilmastonmuutoksen torjunnasta käytävä keskustelu on viime vuosina muuttunut konkreettisemmaksi, niin hyvin oli puoluejohtajilla hallussa myös luonnon monimuotoisuuden kannalta tärkeimmät teemat. Metsien suojelun lisääminen Metso-ohjelman rahoitusta vahvistamalla, metsätalouden monimuotoisuustoimenpiteet, soidensuojeluohjelman käynnistäminen, virtavesien tilan parantaminen ja turhien vaelluskalojen nousuesteiden purkaminen mainittiin keskustelussa.

Mutta olikohan tentattavilla ymmärrystä millaisia ja kuinka nopeita toimenpiteitä myös luonnon monimuotoisuuden turvaaminen vaatii? Siihen ei tentin tuoksinnassa ehditty kunnolla saada kuvaa. WWF:n mukaan metsäluonnon tilan parantaminen tarkoittaa nykyisten luonnonsuojelumäärärahojen moninkertaistamista yli 100 miljoonan euron vuositasolle ja voimakkaampaa metsätalouden ohjausta esimerkiksi jatkuvapeitteiseen metsäkasvatukseen.

Virtavesien vapauttaminen vaelluskaloille on mahdollista, kun sähköjärjestelmän toiminnan kannalta merkityksettömiä tippavoimaloita poistetaan kymmenittäin pienemmistä joista. Suurten jokien luontotyypit ovat Suomessa äärimmäisen uhanalaisia. Seuraava hallitus voi edistää kunnollisten ja toimivien kalateiden rakentamista.

Maalina parempi huominen

Ilmastotoimet voivat olla kilpailukyvyn lähde, eivät pelkkä kustannuserä. Puhtaiden ratkaisujen valjastaminen vientiveturiksi ei kuitenkaan tapahdu itsestään. Tarvitaan innovaatiota ja tuotekehitystä, mutta samalla on muistettava, että vahvat kotimarkkinat kirittävät myös yrityksiä eteenpäin ja auttavat ponnistamaan maailmalle. Tässä Suomella on vielä kirittävää.

Tulevaisuuden hyvinvoinnin turvaaminen on mahdollista, mutta tekemistä riittää. Uusi hallitus on vallassa ilmastonmuutoksen hillinnän ja luonnon monimuotoisuuden heikkenemisen pysäyttämisen kannalta ratkaisevat vuodet.

Vaalitentin tallenne on katsottavissa täällä

Tämän puheenvuoron ovat kirjoittaneet  Mari Pantsar ja Liisa Rohweder yhdessä. Pantsar vastaa Sitran Resurssiviisas ja hiilineutraali yhteiskunta -teemasta ja Rohweder on WWF Suomen pääsihteeri.

Mistä on kyse?