archived
Arvioitu lukuaika 4 min
Tämä sivu on arkistoitu ja saattaa sisältää vanhentunutta tietoa

Singularity Universityssä uskalletaan ajatella isosti

Singularity Universityn lähtökohtana on maailman suurimpien haasteiden ymmärtäminen ja niiden ratkaiseminen teknologian avulla.

Kirjoittaja

Jenna Lähdemäki-Pekkinen

Asiantuntija (pitkällä vapaalla), Ennakointi

Julkaistu

Singularity Universityn lähtökohtana on maailman suurimpien haasteiden ymmärtäminen ja niiden ratkaiseminen teknologian avulla.

”Missiomme on kouluttaa, inspiroida ja voimaannuttaa johtajia hyödyntämään eksponentiaalisia teknologioita ratkaistakseen ihmiskunnan suurimpia haasteita.” Näin itseään kuvailee Singularity University. Se on tutkija-tiedemiesten, Ray Kurzweilin ja Peter Diamandiksen, perustama koulutusorganisaatio, joka sijaitsee Kalifornian Piilaaksossa Nasan tutkimuskeskuksen alueella.

Singularity University järjestää kesäisin 10 viikkoa kestävän Global Solutions Program –ohjelman. Viime kesän kurssilla oli osallistujia 45 maasta. Kurssille ei pääse kuka vain, vaan sisään päästäkseen on osoitettava motivaatio ja kyky viedä oma maailmaa parantava liikeideansa toteutusvaiheeseen saakka.

Viime vuonna kurssille osallistui kolme suomalaista: Anni Laurila, Emilia Lahti ja Maria Ritola. He olivat kokemuksestaan niin vaikuttuneita, että halusivat varmistaa, että tänäkin vuonna GSP -ohjelmaan lähtee ainakin yksi suomalainen, joka saa kymmenen viikon ajan keskittyä maailmaa parantavan liikeidean hiomiseen kansainvälisessä tiimissä. Lisäksi Ritola perusteli kilpailun järjestämistä sillä, että Suomessa ei ole tarpeeksi insituutioita, jotka ymmärtävät eksponentiaalisten teknologioiden ja globaalien haasteiden ratkaisemisen välisen yhteyden.

Ritola ja Laurila kumppaneineen järjestivät Suomen osakilpailun, jonka voittaja, Perttu Pölönen, lähtee ensi kesänä Global Solutions Programiin Musiclock -keksinnöllään. Kuudella finalistilla oli jokaisella oma yhteiskunnalliseen haasteeseen pureutuva liikeideansa, jota he esittelivät finaalissa pari viikkoa sitten.

Lähtökohtana globaalien haasteiden ymmärtäminen – ja ratkaiseminen

Singularity Universityn lähtökohtana on maailman suurimpien haasteiden ymmärtäminen ja niiden ratkaiseminen eksponentiaalisten teknologioiden avulla. Maailman suurimmiksi haasteiksi määritellään köyhyys, ympäristö, koulutus, turvallisuus, vesi ja energia. Kesäkurssin ensimmäinen puolikas opiskellaan eksponentiaalisia teknologioita – mm. robotisaatiota ja tekoälyä. Toisen puolikkaan aikana keskitytään sellaisen liikeidean kehittämiseen, joka omalta osaltaan ratkaisee yhtä tai useampaa maailman suurimmista ongelmista. Kesäkurssilta on syntynyt lukuisia menestyviä yrityksiä, jotka toimivat esim. tieteellisen tiedon käytön mullistamisen parissa, kuten Iris AI ja elvytysteknologian kehittämisessä tilanteisiin, jossa sydän on pysähtynyt, niin kuin Neurescue.

Global Solutions Program poikkeaa melko lailla yrityskiihdyttämöistä, joissa taotaan uutta applikaatiota apin perään. Pääsin tutustumaan Kööpenhaminassa järjestettyyn viiden päivän miniversioon Global Solutions Programista, jossa tanskalaiset, norjalaiset ja suomalaiset osallistujat oppivat eksponentiaalisista teknologioista ja kehittivät ryhmissä ratkaisuja suurimpiin ongelmiimme. Innostus oli käsin kosketeltavaa, kun saavuin Kööpenhaminan tilaisuuteen. Osallistujat laitettiin miettimään mihin yhteen globaaliin haasteeseen he haluavat omalla toiminnallaan vaikuttaa ja miten ja mitkä ovat heidän suurimmat unelmansa.

Tällaisiin kysymyksiin ei välttämättä joka päivä tarvitse tai saa vastata. Vaikutti kuitenkin siltä, että Kööpenhaminan tilaisuuden suola oli juuri se, että osallistujat valtuutettiin asemaan, jossa heiltä odotetaan ideoita ja ratkaisuehdotuksia globaaleihin haasteisiin. Heille painotettiin, että he ovat harvojen ja valittujen joukossa. Tässä tilaisuudessa ei ollut siis kyse siitä, että keskustellaan, voivotellaan ja analysoidaan maailman tilaa. Nyt oli aika toimia, tehdä asioille jotain. Tällainen asetelma itsessään on mielenkiintoinen: arvostuksen ja suurten odotusten yhdistelmä asettaa paineita, mutta myös kannustaa viemään omaa ideaa kohti konkretiaa.

Työskentelen parasta aikaa Education for a Changing World –projektin parissa. Singularity University on yksi keväällä 2017 julkaistavan kirjan esimerkkitapauksista. Niiden avulla hahmotetaan suuntaa, johon oppiminen ja koulutus ovat menossa. Singularity Universityn tapaus havainnollistaa aikuisten oppimista ja sitä miten vahvasti esim. Singularity Universityn kaltainen kokemus voi suunnata ihmisen työuraa ja elämää. Nuoret kun eivät voi ratkaista tulevaisuuden haasteita ilman muita sukupolvia, kuten tämän vuoden analyysissämme yhteiskunnan suunnista kehityssuunnista, megatrendeistä todetaan. Viimeksi eilen eräässä keskustelussa vedettiin nuorissa on tulevaisuus -kortti esiin. Samaa argumenttia kuulee käytettävän hyvin usein. Kun katsoo Suomen väestöpyramidia, joutuu kuitenkin nopeasti toteamaan, että kestävän tulevaisuuden rakentamiseen ja globaalien ongelmien ratkaisemiseen tarvitaan mukaan kaikki ikäpolvet – yhdessä.

Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.

 

Mistä on kyse?