Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 30.10.2019

Someveteraanin kolme vinkkiä vallankumouksen jälkeiseen aikaan

Voimat, jotka ovat mullistaneet mediakentän muokkaavat myös edustuksellista demokratiaa, asiantuntijuutta ja kollektiivista organisoitumista.
Kirjoittaja
Asiantuntija, Ennakointi, Sitra
Hannu-Pekka työskentelee asiantuntijana Sitran ennakointitiimissä. Osana Sitran Seuraava erä -visiotyötä Hannu-Pekka on muun muassa analysoinut viestintäteknologisen murroksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tieteen ja tutkimuksen välinen vuoropuhelu sekä teknologian yhteiskunnalliset vaikutukset ovat teemoja, joiden parissa Hannu-Pekka työskentelee tällä hetkellä.

En tiennyt olevani osa vallankumousta liittyessäni Facebookiin vuonna 2007. Käyttöliittymä vaikutti kömpelöltä ja kömpelö oli käyttäjäkin. Syy liittymiseeni oli se, että muutkin olivat jo palvelussa. Mahdollisia hyötyjä en paljon pohtinut. Lähinnä jännitti se, löydänkö verkostooni tarpeeksi kavereita, jottei profiilini näytä aivan naurettavalta.

Kymmenen vuotta Facebookiin liittymiseni jälkeen historioitsija, maailmanselittäjä Niall Ferguson vertasi kirjassaan meneillään olevaa viestintäteknologista murrosta kirjapainotaidon keksimiseen, eikä se tuntunut enää edes pahasti yliampuvalta väitteeltä. Tällä välin Facebook ja kumppanit olivat pistäneet perinteiset tiedon portinvartijat kyykkyyn ja mullistaneet koko julkisen keskustelun kentän. Fergusonin mukaan verkostot ovat ottamassa vallan hierarkioilta toista kertaa historiassa.

Uusi valta on itseorganisoituvaa, tempoilevaa ja verkostomaista

Viestintäteknologiset murrokset ovat aina johtaneet suuriin valtasuhteiden muutoksiin. Nytkään muutokset eivät kosketa vain perinteisiä mediatoimijoita, vaan kyse on laajemmasta yhteiskunnallisten valtasuhteiden murroksesta. Kansalaisaktivistit Jeremy Heimans ja Henry Timms ovat kuvanneet murrosta vanhan vallan ja uuden vallan yhteentörmäykseksi.

Vanha valta on kuin valuutta. Sitä hallinnoivat harvat ja valitut mustasukkaisesti suojellen. Valta perustuu auktoriteettiin, hierarkioihin, asiantuntijuuteen ja edustuksellisuuteen. Uusi valta sen sijaan on kuin virta. Se on itseorganisoituvaa, informaalia, verkostoja ja joukkojen viisautta hyödyntävää, lyhytaikaista, tempoilevaa ja jakamiseen perustuvaa.

Politiikan tutkija Yascha Mounkin mukaan sosiaalinen media on yksi aikamme suurimmista muutosvoimista ennen kaikkea siksi, että se on kuronut umpeen teknologista välimatkaa järjestäytyneiden toimijoiden, politiikan sisäpiiriläisten ja kansalaisten väliltä. Kenellä tahansa on mahdollisuus saada viestinsä julkaistuksi ilman suuria panostuksia tuotantolaitteisiin. Suurten yleisöjen tavoittamiseen tai kollektiivisen toiminnan organisointiin ei enää välttämättä tarvita suuria organisaatioita. Mounkin mukaan tämä kiihdyttää muutoksen tahtia ja luo turbulenssia politiikkaan.

”Asuipa missä päin maailmaa hyvänsä, ei ole voinut olla törmäämättä spontaanisti syntyneisiin joukkoliikkeisiin.”

Uuden vallan toimintamalleista voimansa saavat liikehdinnät ovat koko 2000-luvun politiikkaa keskeisesti määrittävä ilmiö. Asuipa missä päin maailmaa tahansa, ei ole voinut olla törmäämättä spontaanisti syntyneisiin, itseorganisoituviin joukkoliikkeisiin, kuten Occupy, PEGIDA, Viiden tähden liike, Indignados (15-M), #metoo tai viimeisimpänä Ranskaa järisyttäneet keltaliivien mielenosoitukset.

Erilaisten intressien pohjalta syntyy liikehdintää ja mobilisoitumista, joka ei välttämättä enää organisoidu perinteisin tavoin yhdistyksiksi, eturyhmiksi, puolueiksi tai liitoiksi. Uudet organisoitumisen muodot ovat arvaamattomia, tempoilevia, ennakoimattomia ja äkillisiä, usein myös lyhytikäisiä.

Vanhan vallan tavat hallita maailmaa eivät enää riitä

Tietokirjailija Rachel Botsmanin mukaan meneillään on siirtymä kohti vertaisyhteiskuntaa. Digitaalisten teknologioiden aikaansaama siirtymä yksiltä monille -vuorovaikutuksesta monilta monille -vuorovaikutukseen ei ainoastaan murra hierarkioita, vaan vaikuttaa myös siihen, miten luottamus rakentuu yhteiskunnassa. Vertikaaliset luottamussuhteet korvautuvat yhä enenevässä määrin horisontaalisilla luottamussuhteilla.

Teknologisen välimatkan kaventuminen ja luottamussuhteen muutos tarkoittavat, että vanhan vallan tavat hallita yhteiskuntaa tai ymmärtää yhteiskunnallista muutosta eivät enää yksin riitä. Voimat, jotka ovat mullistaneet mediakentän muokkaavat myös edustuksellista demokratiaa, asiantuntijuutta ja kollektiivista organisoitumista. Perinteiset vanhan vallan instituutiot niin Suomessa kuin kansainvälisestikin ovat hätää kärsimässä, vaikka jatkavatkin pääosin toimintaansa kuin mikään ei olisi muuttunut.

Rohkenen väittää, että niin julkishallinto, puolueet, poliittinen päätöksenteko kuin asiantuntijaorganisaatiotkin tarvitsevat kipeästi käyttöön uusia toimintamalleja, jotta ne voivat päästä kärryille yhteiskunnallisesta muutoksesta ja säilyttää siten legitimiteettinsä ja relevanssinsa.

Yksi keino lähestyä asiaa on pohtia sitä, mitä vanhan vallan organisaatiot voivat oppia itseorganisoituvien joukkoliikkeiden dynamiikasta. Aiheen perusteellinen pohdinta ei mahdu tähän blogiin, mutta pitkänlinjan someveteraanina uskallan kuitenkin ehdottaa kolmea viestinnällistä periaatetta, joista on hyvä lähteä liikkeelle.

1. Tasavertaisempi suhde kansalaisiin

Epäluottamus asiantuntijoita ja asiantuntijatietoa kohtaan on yksi isoista haasteista länsimaisille demokratioille. En usko, että jännitettä voidaan ratkaista siilipuolustuksella, perustamalla ”tieteen hyökkäysjoukkoja” tai haikailemalla vanhan portinvartija-aseman perään, vaan ratkaisuja tulisi hakea laajemmasta osallisuudesta. Kaikki viisaus ei asu asiantuntijaeliitin ja päätöksentekijöiden piirissä. Ulkopuolelta tuleva tietämys voi tuoda merkittäviä hyötyjä päätöksenteolle. Kaikki teknologiset ja kulttuuriset edellytykset päätöksenteon ja ongelmanratkaisun vahvempaan joukkoistamiseen ovat jo olemassa. Enää pitäisi vaan uskaltaa jakaa valtaa uudella tavalla.

2. Silmäntasainen vuorovaikutus

Vertaisyhteiskuntaan siirtyminen tarkoittaa sitä, että pelkkä abstrakti luottamus instituutioihin (vertikaalinen), kuten tieteeseen, ei riitä. Sen ohella tarvitaan myös luottamusta ihmisiin (horisontaalinen), jotka puhuvat tieteen nimissä. Luottamusta ei saa pelkän tittelin perusteella, vaan se on ansaittava.

Tieteentekijät, tutkijat, asiantuntijat ja journalistit voivat olla merkittäviä solmukohtia verkostoissa, toimia keskustelujen kuraattoreina, fasilitaattoreina ja tuoda faktoja tiskiin. Viestinnässä on kuitenkin pystyttävä silmäntasaisuuteen eli luopumaan ”asiantuntija puhuu – maallikko kuuntelee” -asetelmasta. Laajempien yleisöjen tavoittaminen edellyttää myös nykyistä ketterämpiä kerronnan tapoja. Toimivan somenarratiivin lähtökohdat ovat yksinkertaisuus, samaistuttavuus ja uutuusarvo.

3. Avoimuus prosesseista ja menetelmistä

Tiedontuotannon ja viestinnän kenttä on muuttunut ja muuttuu yhä moninaisemmaksi. Myös asiantuntijuus moninaistuu ja muuttuu yhä vaikeammin arvioitavaksi. Enää pelkkä vertaisarviointiin tai muuhun asiantuntijayhteisön hyväksyntään vetoaminen ei riitä, vaan prosesseja on kyettävä selittämään auki. Se edellyttää esimerkiksi tieteellisen metodin tai journalistisen prosessin jatkuvaa aukipuhumista ja avaamista siten, että ihmisillä on mahdollisuus ymmärtää, miten ja miksi näiden prosessien avulla tuotettu tieto on erityislaatuista muuhun tarjolla olevaan tietoon tai sisältöön verrattuna.

Mistä on kyse?