Julkaistu 02.03.2017

Sote-sopassa sekoittuvat keinot ja päämäärät

Näemmekö maakuntien asukkaat, eli itsemme, aktiivisina sote-kumppaneina ja vertaisvoimana vai ”passiivisina potilaina”?
Kirjoittaja
Asiantuntija, Uudistumiskyky, Sitra
Ville Koiste on mukana rakentamassa uudistumiskykyistä Suomea edistämällä rajat ylittävien toimijaverkostojen kehittymistä sekä uusia toiminta- ja palvelumalleja erityisesti sote-alalla.

Puhelin on oiva esimerkki keinosta, joka mahdollistaa aiempaa tiiviimmän vuorovaikutuksen lähimmäisten kanssa. Internet levittää tietoa, leirituli tarjoaa lämpöä. Sote-keskustelu takertuu kovin usein keinoihin ja kysymykseen miten, emmekä siten pääse vastaamaan mitä tai miksi. Ilman yhteistä päämäärää on mahdotonta löytää yhteisymmärrystä keinoistakaan.

Kärjistetysti sanottuna: Vaikka menisimme Kuopioon junalla, New Yorkiin on kätevämpää valita lentokone.

Vaikka menisimme Kuopioon junalla, New Yorkiin on kätevämpää valita lentokone

Kaikille kaikkea vai sinulle sopivasti?

Valinnanvapaus herättää paljon tunteita ja vastakkainasetteluakin. Tämä on ymmärrettävä, etenkin kun asiaa voi tarkastella monista näkökulmista sekä vaihtelevilla taustatiedoilla. Valinnanvapaushan ei itsessään ole sote-uudistuksen päämäärä, vaan keino edistää kehittyvää palvelutuotantoa, joka vastaisi nykyistä paremmin monimuotoisiin ja muuttuviin asiakastarpeisiin. Keskeinen elementti, joka on tärkeää ymmärtää valinnanvapauteen liittyen, on järjestäjän ja tuottajan erottaminen.

Tätä keinoa ja asetelmaa kokeillaan parhaillaan eri puolilla Suomea ymmärtääksemme sen toimivuutta käytännössä.

Järjestäjä-tuottaja -asetelma luo selkeämmät roolit sote-kentän toimijoille. Järjestäjä – soten onnistumisen kannalta ratkaisevin toimija – asettaa pelisäännöt ja puitteet palveluntuotannolle sekä huolehtii asukkaiden hyvinvoinnin edistymisestä ja oikeuksien toteutumisesta viranomaisroolissaan. Tuottajat puolestaan optimoivat toimintansa annettujen puitteiden sekä asiakkaiden tarpeiden mukaisesti.

Optimointi voisi olla laadun laskua, ellei toimintaa valvottaisi ja ellei asiakkaat voisi äänestää jaloillaan. Paine on molemminpuolinen, mikä pakottaa olemaan innovatiivinen sekä edellyttää asiakkaiden kuuntelua ja sitouttamista. Vähemmällä on saatava enemmän ja kiitos digitaalisen kehityksenkin, tehtävä ei ole mahdoton.

Valtarakenteet muuttuvat – kilpailutukset katoavat

Soten yksityistäminen on ollut otsikoissa jo vuosia. Ennen yksityistäminen tarkoitti kilpailutusta, jossa kunta asetti kriteerit ja valitsi ”voittajan” kilpailutukseen osallistuneista tahoista. Rahavirroista sovittiin kunnan ja tuottajaosapuolen kesken ja niin tuotantovastuu siirtyi. Monet puhuvat tulevasta sotesta samaan kaavaan nojautuen, tosin virheellisesti. Jatkossa maakunta eli järjestäjä ei kilpailuta palveluntuottajia.

Järjestäjä asettaa kriteerit, jotka toimijan tulee täyttää sekä tiedottaa, kuinka toimintaa valvotaan, mitataan ja arvioidaan. Jos tuottaja hyväksyy tuotantoon liittyvän vastuun, voi taho listautua tuottajaksi ja asettua asukkaiden valittavaksi.

Jatkossa tuottajien saamista rahavirroista päättää kuitenkin meistä jokainen omilla valinnoillaan. Yksikään euro ei liikahda järjestäjältä tuottajalle, ellemme me passiivisesti – eli jäämällä meille osoitetulle tuottajalle – tai aktiivisesti eli tuottajaa vaihtaen tee valintaa.

Tuoreen selvityksen mukaan, julkinen tulee pärjäämään vallan mainiosti

Heristelevän sormen sijaan peili on aiempaa tärkeämpi väline: minkä tuottajan minä valitsen ja millä perusteilla? Kuinka julkinen tai yksityinen palvelukentästä tulee, riippuu maakunnan asukkaiden valinnasta. Tuoreen selvityksen mukaan, julkinen tulee pärjäämään vallan mainiosti.

”Kirsikoita” ei jää poimittavaksi, jos järjestäjän luomat insentiivit tuottajille on rakennettu hyvinvointia edistäviksi ja vaikuttavuutta tavoitteleviksi. Järjestäjän on myös panostettava tiedottamiseen ja ”sotelukutaidon” kehittämiseen, jotta maakunnan asukkaat tietävät mitä, miten ja miksi. Kuten olemme huomanneet, näihin kysymyksiin ei vielä taida olla kenelläkään täydellisiä vastauksia.

Kysymykset auttavat vastaamaan paremmin

Työtä on vielä tehtävänä ja toivottavasti myös yhä enemmän keskustelua soten päämääristä käytävänä. Kuinka paljon haluamme antaa valtaa palveluiden käyttäjille ja monimuotoistaa palvelutoimintaa vai luotammeko asiantuntijoiden määrittelemiin, keskitetympiin tuottajavalintoihin? Palkitsemmeko määrästä, laadusta, asiakaskokemuksesta vai niiden yhdistelmästä? Haluammeko reaktiivisen vai ennakoivan soten? Näemmekö maakuntien asukkaat eli meidät itsemme, aktiivisina sote-kumppaneina ja vertaisvoimana vai ”passiivisina potilaina”?

Ellemme edistä sote-kulttuuria ja palveluita, jotka mahdollistavat yksilöiden osallisuuden, on mahdotonta myöskään odottaa ihmisten ottava enemmän vastuuta itsensä tai läheisten hyvinvoinnista.

Valinnoillamme on todellakin väliä. Siksi on hyvä pohtia mitä tavoittelemme ja miksi. Sitten on hyvä aika pohtia miten.

Mistä on kyse?