Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 24.02.2017

Vain kokemusten kautta tiedämme totuuden

Valinnanvapaus on ollut yksi puhutuimmista aiheista sotessa viimeksi kuluneen vuoden aikana. Keskustelu on ollut varsin kiihkeää puolesta ja vastaan varsinkin poliitikkojen keskuudessa. Kansalaiset ovat seuranneet keskustelua sivusta hämmentyneinä.
Kirjoittaja
Projektijohtaja, Ihminen edellä, Sitra

Vahvoina näkemyksinä valinnanvapaudesta on mm esitetty, että yksityiset yritykset ryntäävät markkinoille ja ”kuorivat kermat” ja toisaalta taas, että valinnanvapaus jää harvojen herkuksi, koska harvaan asutuille seudulle ei saada palveluntuottajia.

Ihmisille valinnanvapautta on myyty sillä perusteella, että lääkärille pääsee helpommin. Toisaalta taas on esitetty, että valinnanvapaus eriarvoistaa, koska ihmiset eivät itse kykene valitsemaan oikein (vain ammattilaiset siis kykenevät!).

Eipä siis ihme, että mökin mummo ja vähän nuorempikin on ihmeissään. Onneksi kaikkia edellä mainittuja ”totuuksia” voidaan pian punnita oikeaa, kokemusperäistä tietoa vasten, jota saadaan viideltä paikkakunnalta valinnanvapauskokeilujen myötä.

Kiireiset yrittäjät ja lapsiperheet toistaiseksi innokkaimpia vaihtajia

Kokeilut ovat jo käynnissä Ylä-Savossa, Jyväskylässä ja Hämeenlinnassa. Lisäksi kokeilu käynnistyy lähiviikkojen kuluessa Tampereella ja huhtikuussa Keski-Uudellamaalla. Kokeilut eivät ole symmetrisiä, vaan kokeilujen sisältö vaihtelee hieman alueittain (tutustu kokeiluihin ja niiden tarjoamiin mahdollisuuksiin tarkemmin vastikään laatimastamme Palveluntuottajan oppaasta).

Alkupaloja kokeilujen opeista on jo saatavilla käynnistyneillä kokeilualueilla. Kermankuorintakeskustelut ovat olleet todellisuudesta kaukana. Jyväskylässä näytti jo hetken siltä, että yksityisiä ei saada mukaan palveluntuotantoon lainkaan. Toisaalta taas Ylä-Savon harvaan asutuilla alueilla jopa kokonaan uusi pieni yritys on aloittanut palveluntuotannon.

Ylä-Savossa jo yli 1 000 asukasta on käyttänyt oikeuttaan vaihtaa palveluntuottajaa ja Sitran teettämän kyselyn mukaan kaikkiaan noin neljännes alueen väestöstä keskimäärin on vaihtanut tai harkitsee vaihtoa kokeilun aikana siitäkin huolimatta, että alueen asukkaat ovat varsin tyytyväisiä saamiinsa terveyspalveluihin.

Erityisesti vaihtohalua on löytynyt kiireisten yrittäjien sekä lapsiperheiden keskuudessa Ylä-Savossa kun taas Jyväskylässä vaihtohalukkuus on ollut suurinta vanhemman väestönosan keskuudessa (65-74 -vuotiaat) heti alkuvaiheessa. Eroja on siis jo nyt havaittavissa alueittain.

Mitä järjestäjän ja tuottajan erottaminen tarkoittaa käytännössä?

Sitra on puoltanut kokeilujen käynnistämistä ja antanut taustatukea STM:n ohjaamien kokeilujen toteuttamiseksi. Sitra tukee uusien toimintamallien ja -tapojen synnyttämistä muun muassa verkottamalla toimijoita kokeilujen aikana. Uskomme, että kokeilut ovat mainio keino uusien kumppanuusmallien ja asiakaskeskeisten toimintamallien testaamiseen yhdistämällä uutta ja vanhaa.

Valinnanvapauspaikkakunnilla kokeilujen käynnistäminen on vaatinut satojen avoinna olevien yksityiskohtien säätämistä ja vastatuuleen soutamista monessa mielessä. Samalla on jouduttu pohtimaan ihan käytännössä mitä merkitsee järjestäjän ja tuottajien erottaminen toisistaan.

Nostankin hattua todellisille työmyyrille eli kokeilupaikkakuntien projektipäälliköille siitä, että kaikista kommervenkeistä huolimatta kokeiluista tulee totta. Vain niiden avulla saamme oikeaa, kokemusperäistä tietoa valinnanvapauden mahdollisuuksista ja mahdollisista epäkohdista ennen valinnanvapauden laajenemista valtakunnallisesti vuonna 2019.

Nähdään Soteuttamossa!

Mistä on kyse?