SITRA. Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 02.10.2017

Soteuttamon syksy starttaa – tervetuloa mukaan!

Soteuttamot ovat vastedeskin matalan kynnyksen tapahtumia ja avoimen vuorovaikutuksen mahdollistajia.
Kirjoittaja
Projektikoordinaattori, Sitra

Syksy – Mikä ihana tekosyy pysähtyä hetkeksi, katsoa tulevaan, kurkottaa kauas ja järjestää asiat sitten sen mukaan.

Syksy on uudistumisen aikaa. Soteuttamoon syksy toi tullessaan uuden projektikoordinaattorin eli minut.

Tartuin Soteuttamon ruoriin Ville Koisteen siirryttyä Sitrasta toisiin tehtäviin. Soteuttamossa meillä kaikilla on sama tavoite: Tehdä entistä parempi ja ihmislähtöisempi sosiaali- ja terveydenhuolto Suomeen. Kaikki myös tiedämme, että se ei ole helppo tehtävä, mutta päämäärän ollessa selvillä on helpompi yhdessä lähteä tekemään töitä sen eteen.

Tulevina teemoina muun muassa palvelumuotoilu, ennakointi ja vaikuttavuus

Syksyn aikana olen ehtinyt tavata jo paljon uusia ihmisiä. Kun olen kertonut Soteuttamosta, on nimi herättänyt aina hilpeyttä. Tapahtumia suunnitellaan myös samalla hilpeydellä ja innolla.

Mielestäni Soteuttamo on loistava alusta verkottua yli sektori- ja toimialarajojen, löytää kumppaneita, tutustua uusiin toimintamalleihin, pysähtyä miettimään oman tuotannon parasta toimintatapaa ja kehittää sitä.

Soteuttamoissa saa tietoa sote-uudistuksen tilanteesta, siellä jaetaan muiden valinnanvapauskokeilupaikkakuntien hyväksi koetut menetelmät ja ratkaistaan yhdessä eteen tulevia ongelmia. Parasta Soteuttamiossa on mahtava henki, uudistusinto ja ekosysteemiajattelu.

Syksyn Soteuttamot starttaavat Jyväskylästä. Tulevien Soteuttamoiden teemoina ovat palvelumuotoilu, ennakointi, vaikuttavuus, digitaalisuus, asiakasymmärrys ja liiketoimintamallit.

Teemme yhteistyötä startupien kanssa kehittäen yhdessä heidän ratkaisujaan palveluntuottajien käyttöön. Soteuttamo sparrauksessa keskitymme puolestaan järjestölähtöisten toimijoiden uudistumiskyvyn vahvistamiseen.

Luottamus on yhteistyön ja uusien kumppanuuksien edellytys

Jokaisen Soteuttamon keskiössä on verkostoituminen ja eri toimijoiden törmäyttäminen. Kumppanuus edellyttää toimijoiden välistä luottamusta ja tämä voi syntyä vain tiiviiden tapaamisten myötä. Minulle on tärkeää pitää Soteuttamot edelleen matalan kynnyksen tapahtumina ja avoimen vuorovaikutuksen mahdollistajina.

Soteuttamo-konsepti on herättänyt paljon huomiota. Myös muut kuin valinnanvapauskokeilupaikkakunnat Hämeenlinna, Jyväskylä, Keski-Uusimaa, Tampere ja Ylä-Savo, ovat kiinnostuneet Soteuttamon toiminnasta.

Soteuttamon menetelmät kuten hackathonit, sparraukset, info-klinikat ja workshopit toimivat niin julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin toimijoille kuin korkeakoulujen opiskelijoille.

Haluatko kutsua Soteuttamon kylään? Tulemme mielellämme! Konsepti toimii pop up -hengessä vuosien 2017-2018 ajan.

Mistä on kyse?