Suomi vs. kokeiluyhteiskunta

Nykyisille ajattelumalleille ja ratkaisuille on aina olemassa vaihtoehtoja, vakuuttaa Sitran Timo Hämäläinen tutkimustiimimme Viikon varrelta -blogissa.

Suomi pieni maa, jossa on suuri paine yhteiskuntapoliittiseen konsensukseen. Siksi on virkistävää lukea ulkomaisten asiantuntijoiden näkemyksiä yhteiskunnallisesta kehityksestä – varsinkin, kun ne poikkeavat radikaalisti suomalaisesta todellisuudesta. Yksi tällainen henkilö on Harvardin professori Roberto Mangabeira Unger, joka luetaan maailman johtavien intellektuellien joukkoon. Presidentti Obamankin opettajana toimineen Ungerin ajatukset ovat radikaaleja, mutta ne sopivat erityisen hyvin yhä monimutkaisempaan ja epävarmempaan yhteiskuntaan.

Tuoreessa artikkelissaan Unger esittää uuden, jatkuvaan kokeilutoimintaan ja instituutioiden uudistamiseen perustuvan yhteiskuntamallin. Sen lähtökohtana on yhteiskuntapolitiikan vapauttaminen ”vaihtoehdottomuuden diktatuurista”. Ungerin mielestä yhteiskunnan instituutiot, rakenteet ja niiden taustalla vaikuttavat ajattelumallit ovat ihmisten luomuksia ja siten aina haastettavissa ja parannettavissa. Nykyisille ajattelumalleille ja ratkaisuille on aina olemassa vaihtoehtoja.

Ungerin yhteiskuntamalli korostaa yhteisen vision ja suunnan yhdistämistä hajautettuun kokeilutoimintaan, jonka avulla visiota kohti pyritään. Yhteiskunnallisia parannuksia ja uudistuksia etsitään lukuisten pienimuotoisten kokeilujen avulla ja muiden kokemuksista oppien. Näin aikaan saadut jatkuvat pienet parannukset kumuloituvat ajan mittaan suuriksi uudistuksiksi. Yhteiskunnallisia järjestelmiä ei siis nähdä yhtenäisinä monoliitteina, joita voidaan muuttaa vain suurten kokonaisreformien avulla.

Ungerin malli painottaa yhteisöllisiä oppimisprosesseja ja sosiaalisia innovaatioita. Kansalaissektorilla on keskeinen rooli kokeiluhankkeissa ja yhteiskunnan uudistamisessa. Koulutusjärjestelmän tehtävä on tuottaa radikaaleja kyseenalaistajia, jotka osaavat haastaa olemassa olevia ajattelumalleja ja instituutioita. Unger korostaa hajautetun päätöksenteon ohella myös julkisen sektorin strategista toimintakykyä. Tässä yhteydessä tulee mieleen Kiinan hallintomalli, jossa strateginen keskushallinto yhdistyy pitkälle hajautettuun ja kokeilevaan päätöksentekoon aluehallinnossa.

Ungerin yhteiskuntafilosofiaan ei voi perehtyä vertaamatta sitä Suomessa vallitsevaan tilanteeseen. Meillä yhteiskuntapoliittista keskustelua käydään usein vaihtoehdottomuuden paineen alla. Tai jos vaihtoehtoja esitetään, ne johdetaan yleensä vanhoista ajattelumalleista. Uusia innovatiivisia ratkaisuja ei etsitä avoimesti ja systemaattisesti. Tässä suhteessa on lupaavaa, että valtionhallinnossa on viime aikoina virinnyt uudenlainen kiinnostus kokeilutoimintaan.

Suomella ei myöskään ole laajasti hyväksyttyä ja konkreetista tulevaisuuden visiota, toisin kuin esimerkiksi joillakin Aasian valtioilla. Näin yhteiskunnan uudistaminen tapahtuu eri tahoilla yhteiskuntaa ilman yhteistä suuntaa, joka koordinoisi eri toimijoiden päätöksiä. Näin menetetään paljon potentiaalisia synergiaetuja.

Yhteiskunnallisten päätösten valmistelu nojaa Suomessa vielä pitkälti perinteiseen suunnittelumalliin, jossa yksittäisten asiantuntijoiden rooli on viime vuosina korostunut. Tämä sopii huonosti aiempaa monimutkaisempaan ja epävarmempaan maailmaan, jonka ’viheliäisten’ politiikkaongelmien ratkaisemisessa tarvittaisiin monen eri alan asiantuntijan osaamista ja tiivistä vuorovaikutusta. Kokeilutoiminnan ja sektorirajat ylittävän vuoropuhelun sijaan Suomessa on perinteisesti uskottu suuruuden ekonomiaan ja järjestelmien rakenteellisiin kokonaisuudistuksiin.

Sosiaaliset innovaatiot pääsivät jo 2000-luvulla Tiede- ja teknologianeuvoston strategiadokumentteihin, mutta eivät kuitenkaan nousseet innovaatiopolitiikan ytimeen. Fokus on edelleen teknologisissa innovaatioissa. Niistä ei kuitenkaan saada toivottuja hyötyjä ilman organisaatioiden ja instituutioiden uudistumista. Myöskään kansalaissektori ei ole pystynyt haastamaan yksityisen ja julkisen sektorin hegemoniaa poliittisessa keskustelussa. Siinä piileekin hyödyntämätön voimavara, jota kannattaa Ungerin mielestä tukea uusien ratkaisujen löytämiseksi. Kansalaissektorilla on paljon luovaa ’pöhinää’ ja innostuneita ihmisiä, jotka kehittävät uusia ajattelu- ja toimintamalleja.

Suomalaisen koulutusjärjestelmän painopiste on yhteiskuntakelpoisten kansalaisten tuottamisessa radikaalien muutosagenttien sijaan. Yhteiskunnan nykyisen jäykkyyden huomioiden Ungerin yhteiskuntamallin omaksuminen vaatisi luultavasti sitä, että uudet sukupolvet oppisivat kokeilevan ja kyseenalaistavan ajattelutavan jo nuoruusvuosinaan. Siinä on koulujärjestelmälle haastetta.

Viikon varrelta -kirjoitukset vetävät yhteen ajankohtaiset puheenaiheet Sitran strategia- ja tutkimustiimissä. Viikon varrella kirjoitukset löytyvät kootusti täältä.