Siirry suoraan sisältöön

Julkaistu 01.06.2017

Synkät uutiset, liikuttavat numerot

Kirjoittaja
Kirjoittajan profiilisivu: Oras Tynkkynen
Vanhempi neuvonantaja, Hiilineutraali kiertotalous, Sitra
Oras Tynkkynen auttaa Sitraa hahmottamaan, miten Suomesta voidaan rakentaa hiilineutraali kiertotalous. Hän työskentelee erityisesti ilmastoratkaisujen ja niitä edistävien ohjauskeinojen parissa.

Uutinen tavoitti minut junassa Zürichistä pieneen Hinwilin kuntaan. Kuulin Hufvudstadsbladetin toimittajalta, että Yhdysvallat vetäytyy Pariisin sopimuksesta.

Ilmoitus ei tullut yllätyksenä. Maailman toiseksi suurimman saastuttajan irtaantuminen sopimuksesta on silti huono uutinen ilmastolle (tarkemmin Hufvudstadsbladetin jutussa).

Vain tunti myöhemmin istuin sveitsiläisen Climeworksin tilaisuudessa. Lämpötila ulkona oli 27 asteen hujakoilla, sisällä isossa hallissa vielä korkeammalla.

Kutsuvieraat olivat kokoontuneet todistamaan historiallista tapahtumaa. Hinwilissä avattiin maailman ensimmäinen kaupallisen mittakaavan laitos, joka imee hiilidioksidia suoraan ilmakehästä.

Hiilidioksidin sitominen sinänsä on varsin tuttua ja koeteltua teknologiaa. Ilmastoa lämmittävää kaasua on otettu talteen voimaloiden ja teollisuuslaitosten päästöistä. Yhteen tällaiseen hankkeeseen tutustuin Islannissa alkuvuodesta.

Climeworksin laitoksessa poikkeuksellista on teknologia, joka tunnetaan ilmastopiireissä lyhenteellä DAC eli direct air capture, suora nappaaminen ilmasta. Pähkinänkuoressa siinä ympäröivää ilmaa imetään suodattimeen, joka tarraa kemiallisesti hiilidioksidiin kiinni. Kun suodatin on täynnä, puhdas hiilidioksidi kerätään talteen kuumentamalla noin sataan asteeseen.

Hinwilin laitos kerää hiilidioksidia noin 900 tonnia vuodessa, mikä vastaa runsaan 80 keskivertosuomalaisen vuotuisia päästöjä. Kaapattu hiilidioksidi pumpataan putkessa viereiseen kasvihuoneeseen. Siellä kaasu vapautetaan takaisin ilmaan, missä se tehostaa kurkkujen kasvua.

Teknologialla on selviä vahvuuksia. Perinteisillä ratkaisuilla hiilidioksidi on saatu jemmaan paikoissa, missä sitä syntyy suurina määrinä. DACilla hiiltä voidaan sitoa periaatteessa missä tahansa, sillä hiilidioksidia on ilmassa suunnilleen saman verran ympäri maapalloa.

Talteen saatava hiilidioksidi on valmiiksi varsin puhdasta. Näin sitä voidaan käyttää suunnilleen sellaisenaan esimerkiksi juomien hiilihapottamisessa – tai kasvihuoneissa.

Teknologia ei myöskään vaadi vettä. Näin se soveltuu vesipulasta kärsiville alueille, joita ilmastonmuutoksen edetessä maailmassa on yhä enemmän. Tilaakin laitteet vievät vain vähän.

DAC:illa on kuitenkin kaksi isoa kompastuskiveä. Ensimmäinen on odotetusti hinta.

Juhlallisin menoin avatussa laitoksessa hiilidioksidia saadaan talteen 500–600 eurolla tonnilta. Yhden sidotun hiilidioksiditonnin hinnalla saisi EU:n päästökaupan kautta leikattua sata tonnia.

Teknologia myös kuluttaa merkittäviä määriä energiaa. Hiilidioksiditonnin sitominen syö noin 2 500 kilowattituntia lämpöä ja useita satoja kilowattitunteja sähköä. Sveitsin laitos pyörii viereisen jätevoimalan hukkalämmöllä, mutta sähkö pitää tuottaa erikseen. Siitäkin syntyy päästöjä.

Nyt puhutaan kuitenkin varhaisesta laitoksesta. Myös ensimmäiset Nokian kännykät, Applen tietokoneet ja Teslan sähköautot olivat kalliita ja kömpelöitä.

Climeworksin teknologian etu on sen modulaarisuus: pieniä yksiköitä voidaan lisätä tarpeen mukaan ja valmistaa pitkinä sarjoina. Sadan ensimmäisen laitteen valmistaminen on varmasti ruokottoman kallista, tuhannen hieman edullisempaa ja miljoonan jo selvästi halvempaa.

Yrityksen tavoitteena on laskea sidotun hiilidioksidin hinta noin sataan euroon tonnilta. Silloin se olisi jo edullisempi tapa leikata päästöjä kuin monet Pohjoismaissa nykyään käytettävät keinot.

Alkuun teknologia sopii paikkoihin, joissa on tarjolla runsain mitoin puoli-ilmaista ja päästötöntä lämpöä ja energiaa. Ei olekaan ihme, että seuraavaksi yhtiö rakentaa laitoksen juuri Islantiin.

Julkistustilaisuuden huipentumassa helteestä punoittavat Climeworksin perustajat käynnistivät laitoksen painamalla punaista nappia. Kankaalle heijastettiin mittaustuloksia, joiden mukaan laitteen läpäisseen ilman hiilidioksidipitoisuus laski nopeasti 400 miljoonasosasta alle sataan.

Siinä vaiheessa liikutuin.

En tiedä, johtuiko se helteestä vai päivän kurjista uutisista, mutta kankaalla vilistävät luvut tuntuivat jotenkin erityisen merkityksellisiltä, jopa historiallisilta. Pikkuriikkiseltä osalta ilmastolle aiheuttamaamme vahinkoa alettiin nyt korjata.

Olemme ohittaneet pisteen, jossa ilmastokriisi voitaisiin ratkaista vain päästöjä vähentämällä. Vaikka maailma leikkaisi päästönsä pikavauhtia nollaan – mahdoton tehtävä – lämpenisi ilmasto silti yli riskirajojen.

Siksi meidän pitää sekä leikata päästöt mahdollisimman nopeasti mahdollisimman alas että napata ilmakehästä sinne jo tupruteltua hiiltä. Julkistustilaisuudessa energiatutkija Julio Friedmann totesi, että vuosisadan puolivälissä meidän pitää sitoa 10 miljardia tonnia hiilidioksidia vuodessa. Se vastaa kokoluokaltaan runsasta kymmentä miljoonaa sveitsiläisten nyt avaamaa laitosta.

Urakka on yhtä jättimäinen kuin se on välttämätön. Vuosikymmenien päästä pientä laitosta Sveitsin Hinwilissä pidetään kuitenkin toivottavasti yhtenä käänteenä ilmastokriisin torjunnassa.

Mistä on kyse?