Siirry suoraan sisältöön

Kuva: Miikka Pirinen / Sitra

Julkaistu 11.01.2019

Tieteen hyökkäysjoukot eivät riitä – päätöksentekoon tarvitaan osallistavaa tiedon luontia

Viime aikoina on puhuttu paljon tutkitun tiedon vahvistamisesta päätöksenteossa. Keskustelu jää kuitenkin helposti vain tietoa välittävän toiminnan tehostamiseen, kun pitäisi kiinnittää huomiota enemmän uuden tiedon luomiseen yhdessä kansalaisten kanssa.
Kirjoittaja
Asiantuntija, Ennakointi, Sitra
Hannu-Pekka työskentelee asiantuntijana Sitran ennakointitiimissä. Osana Sitran Seuraava erä -visiotyötä Hannu-Pekka on muun muassa analysoinut viestintäteknologisen murroksen yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tieteen ja tutkimuksen välinen vuoropuhelu sekä teknologian yhteiskunnalliset vaikutukset ovat teemoja, joiden parissa Hannu-Pekka työskentelee tällä hetkellä.

Sosiaalisen median nousu on käynnistänyt valtavan yhteiskunnallisten valtasuhteiden muutoksen, joka on viime aikoina heijastunut myös keskusteluun tieteen asemasta yhteiskunnassa. Perinteisten tiedon portinvartijoiden asema heikkenee, mikä on herättänyt aiheellista huolta siitä, kuka faktoja tai totuutta sitten määrittelee.

Tieteen päivien aattona Helsingin Sanomat julisti kulttuurisivuillaan näyttävästi ”vastaiskua huuhaalle”. Jutussa haastateltu Helsingin yliopiston professori Kari Enqvist pohti, että pitäisikö tieteellä olla hyökkäysjoukkoja, jotka ryhtyisivät vastarintaan heti, kun virheellisiä väittämiä ilmenee.

Enqvistin kommentti noudattelee niin kutsuttua tiedon puutemallia, jonka mukaan yleinen tiedeskeptisismi ja huono julkinen päätöksenteko kumpuavat siitä, ettei ihmisillä ole tarpeeksi tietoa. Paras ratkaisu tiedon välittymisen ongelmiin on siten lisätiedon tarjoaminen. Tällaisen ”faktojen päähän kaatamisen” vaikuttavuutta kohtaan on kuitenkin esitetty läjäpäin vakuuttavaa kritiikkiä.

Yhtenä sovelluksena ”hyökkäysjoukoista” yhteiskunnallisen päätöksenteon suuntaan voidaan kai pitää myös opetus- ja kulttuuriministeriön viimeviikkoista päätöstä rahoittaa tiedeneuvonantaja-toiminnon perustamista Suomeen. Päätöksen perustelujen mukaan tiedeneuvonannolla pyritään vahvistamaan tutkitun tiedon asemaa yhteiskunnallisen päätöksenteon pohjana.

Onko tiedeneuvonanto tehokkain tapa puolustaa tutkitun tiedon asemaa?

Päätöstä voi pitää tervetulleena ja odotettuna, sillä onhan tiedeneuvonannon vahvistaminen ollut esillä jo vuosia. Sopii silti kysyä, onko tiedeneuvonanto tehokkain tapa puolustaa tutkitun tiedon asemaa ajassa, jossa valta hajautuu erilaisiin verkostoihin ja perinteiset instituutiot menettävät asemiaan. Perustuuko se ajantasaiseen tilannekuvaan siitä, miten tieto vaikuttaa muuttuneessa tieto- ja viestintäympäristössä?

Vastaus riippuu toki valittavasta toimintamallista. Itse toivoisin kuitenkin, että tutkitun tiedon ja päätöksenteon yhdyspintaosaamisen kehittäminen, knowledge brokering, nähtäisiin Suomessa paljon pelkkää tiedeneuvonantoa laajempana kokonaisuutena.

Knowledge brokering on hankala käsite, jolle ei ole vakiintunutta määritelmää, saati hyvää suomennosta. Valtaosassa akateemisista määrittelyissä se nähdään yhä varsin instrumentaalisena tutkimuksen ja päätöksenteon välisenä toimintana, jossa korostuu tieteellisen tiedon välittäminen eri tavoin päätöksenteon prosesseihin.

Päätöksenteon tietoympäristö on kuitenkin muuttunut radikaalisti viimeisten vuosikymmenien aikana ja tiedon lajien ja muotojen määrä, joita yhteiskunnallisessa päätöksenteossa joudutaan huomioimaan, tulee jatkossa vain kasvamaan. Vastattavana on monia vaikeita kysymyksiä, kuten esimerkiksi se, miten sosiaalisen median kautta kanavoituvaa kansalaisyhteiskunnan moniäänisyyttä ja muutosnopeutta voitaisiin nykyistä paremmin huomioida yhteiskunnallisen päätöksenteon tietokäytännöissä.

Vuonna 2018 julkaistussa tutkimuspaperissa kehitysyhteistyötutkijat Sarah Cummings ja kumppanit peräänkuuluttavat knowledge brokering -toiminnan uudelleen määrittelyä. Heidän mukaansa tiedon demokratisoinnin pitäisi olla knowledge brokering -toiminnan ytimessä. Tietoa demokratisoiva knowledge brokering -toiminta huomioi erilaiset tiedon muodostuksen tavat ja lajit, mukaan lukien paikallisen kokemus- ja näkemystiedon. Se ottaa kansalaiset mukaan tulkitsemaan tietoa ja kytkee heidät yhteiseen ongelmanratkaisuun päätöksentekijöiden kanssa. Näin ymmärrettynä knowledge brokering ei ole vain tiedon välittämistä sektorilta toiselle, vaan myös kansalaisten toimintavalmiuksien kasvattamista ja uuden tiedon luontia yhdessä kansalaisten kanssa.

Cummingsin ja kumppaneiden mukaan knowledge brokering -toiminnan ymmärtäminen laajasti erilaisia sidosryhmiä osallistavana prosessina edellyttää tiedon hierarkioiden uudelleen määrittelyä. Tieteellis-tekninen tieto ei aina tarjoa parhaita ratkaisuja yhteenkietoutuneisiin ongelmiin, olivatpa ne globaaleja tai lokaaleja. Parasta vertaisarvioitua tietoa tärkeämpää voi olla se, että eri tahot ymmärtävät toimiensa keskinäisriippuvuuden ja sitoutuvat muutokseen. Ottamalla kansalaiset mukaan tulkitsemaan ja luomaan tietoa on myös mahdollista parantaa päätöksenteon läpinäkyvyyttä ja hyväksyttävyyttä.

Hyvässä knowledge brokering -toiminnassa vuorovaikutuksen vaikutussuhde ei ole vain yksisuuntainen.

Onkin oleellista ymmärtää, että hyvässä knowledge brokering -toiminnassa vuorovaikutuksen vaikutussuhde ei ole vain yksisuuntainen. Tutkijoilla on harvoin käsitystä siitä, minkälaista tietoa päätöksentekijät ovat vailla. Toisaalta päätöksentekijöiden tietotarpeet eivät helposti artikuloidu mielekkäiksi tutkimuskysymyksiksi. Australialaisessa tutkimuksessa havaittiin, että panostukset sosiaalisia verkostoja rakentavaan knowledge brokering -toimintaan eivät parantaneet ainoastaan eri toimijoiden ymmärrystä toistensa tietotarpeista, vaan johtivat myös parempiin tutkimuskysymyksiin ja -tuloksiin.

Tiedon välitys- ja vuorovaikutustoimintaa ei tarvita vain tutkimuksen ja päätöksenteon välille, vaan myös ymmärtämään kansalaisten tarpeita ja ylittämään siiloista syntyvät tietokatkokset isojen organisaatioiden sisällä. Tampereella toteutetussa kaupunkisuunnittelukokeilussa havaittiin, että päätöksenteon valmistelussa tuotetaan usein turhaa tietoa, jos ei ole käytetty tarpeeksi aikaa tiedon loppukäyttäjien tarpeiden kartoittamiseen.

Päätöksenteon eri tasoilla laaja-alaisesti toimivalle knowledge brokering -toiminnalle on kasvava tarve, muttei vielä tarpeen mukaista arvostusta, saati resurssointia. Lukuisat tutkimuksen ovat osoittaneet, että hyvien toimintamallien ja verkostojen rakentaminen ei tapahdu hetkessä. Siksi yhä useampien organisaatioiden tulisi nähdä knowledge brokering -toiminnan kehittäminen strategisena pitkän aikavälin toimintana, eikä pelkästään osana projektirahoitusta. Vastuuta ei tulisi sysätä pelkästään yksittäisten välittäjäorganisaatioiden tai -henkilöiden tehtäväksi, vaan oman osaamisen kehittämiseen tulisi panostaa kaikissa tietoa tuottavissa ja hyödyntävissä organisaatioissa.

Mistä on kyse?