Kuva: Miikka Pirinen

Julkaistu 07.11.2018

Tuhansien strategioi­den maa

Josko Kalevi Sorsa -säätiön Onko strategioista tullut tragedioita? -raportti pysäyttäisi meidät miettimään oikeasti tuloksellista toimintatapaa.
Kirjoittaja
Projektijohtaja, Vaikuttavuusinvestoiminen, Sitra

Suomi on sekä tuhansien järvien että vähintään kuvainnollisesti myös strategioiden ja toimenpideohjelmien maa. Viimeksi mainitun todentaa osaltaan Kalevi Sorsa -säätiön marraskuun alussa julkistama Onko strategioista tullut tragedioita? -raportti, joka tarkastelee lapsiperheitä ja lapsia kuntien strategiatyössä.

Suomella on tai on ainakin ollut kansainvälisesti hyvä maine eri väestöryhmien terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä. Sitä on tukenut muun muassa Suomen edellisen EU-puheenjohtajuuskauden Terveys kaikissa politiikoissa -teema. Lisäksi Suomessa on työstetty kerta toisensa jälkeen eri aihealueiden strategioita ja toimenpideohjelmia.

Kalevi Sorsa -säätiön tuore raportti vetää hyvin yhteen tämän todellisuuden lasten ja lapsiperheiden elämän tukemisen osalta. Se paljastaa suomalaisen, sinällään hyvältä kuulostavan toimintakulttuurin kipukohdat: strategian tai vastaavan julkistaminen ei useinkaan tarkoita sen toimeenpanon riittävän pitkäjänteistä suunnittelua, resursointia ja seurantaa.

Kaikesta tästä seuraa, että jopa Suomen kokoisessa maassa voi olla samaan aikaan käynnissä monia sinällään samansuuntaisia, mutta toisistaan hyötymättömiä prosesseja. Sama toistuu kronologisella aikajanalla: on paljon toisiaan seuraavia linjauksia, jotka eivät rakenna selkeää jatkumoa.

Muutoksen avaimet: yhteinen tahtotila, selkeät tulostavoitteet ja yhteistyö

Lasten ja perheiden hyvinvoinnin edistäminen voisi toimia esimerkkinä uudenlaisen toimintakulttuurin käyttöönotosta. Tällöin kaiken tekemisen lähtökohdaksi olisi otettava riittävän yhteinen käsitys siitä, minkälaista Suomessa asuvien lasten ja heidän perheidensä elämän halutaan olevan vaikkapa vuonna 2030.

Tavoitteen määrittelyn jälkeen mallinnusta olisi jatkettava niiden rakenteellisten, toiminnallisten ja muiden muutosten määrittelyllä, jotka mahdollistavat tahtotilan toteutumisen vuonna 2030. Lisäksi olisi nimettävä ne mittarit, joilla muutosten toteutumista voidaan todella arvioida. Vasta tämän jälkeen olisi vuorossa muutosten aikaansaamiseksi tarvittavien toimien, toimijoiden ja resurssien määrittely.

Kun edetään näin, voidaan aidosti keskittyä terveyden ja hyvinvoinnin vahvistamiseen jo syntyneiden ongelmien korjaamispainotuksen sijasta. Systeemisen muutoksen aikaansaaminen edellyttää myös verkostomaista työskentelytapaa yli ja ohi perinteisten hallinnonala- ja toimijasiilojen.

Ehkäisevän toiminnan inhimillinen ja taloudellinen hyötypotentiaali konkretisoituu selkeästi määriteltyjen tulostavoitteiden, huolellisesti suunnitellun toiminnan ja sen edellyttämien etupainotteisten investointien avulla. Säästöpotentiaali on pitkällä aikavälillä varovaisestikin arvioiden satoja miljoonia euroja. Tämän päälle on laskettava vielä ne epäsuorat hyödyt, jotka näkyvät esimerkiksi tuottavuuden kasvuna sitä mukaa, kun väestön hyvinvointi sekä toiminta- ja työkyky lisääntyvät.

Toivottavasti Onko strategioista tullut tragedioita? -raportti pysäyttää meidät osaltaan miettimään oikeasti tuloksellista toimintatapaa. Suomen kokoisessa maassa riittänee, että lasten ja lapsiperheiden hyvän elämän varmistamiseksi määritetään yksi selkeä strategia, jonka toteuttamiseksi työstetään tulostavoitteista liikkeelle lähtevä toteuttamissuunnitelma.

Myönteiset ja pysyvät muutokset on mahdollista saada aikaan aidolla yhteistyöllä, ei toistensa kanssa kilpaileville rinnakkaisilla aloitteilla ja lyhytaikaisilla projekteilla.

Mistä on kyse?